Eikö kirkolle riitä, että se olisi ehdoton, tahditon ja tuonpuoleiseen kurkottaen julistaisi sanomaa pelastuksesta jättäen ilmaston ja ihmisten oikeudet muille?

-Suomen rooli on juuri niin suuri kuin siitä tehdään. Esimerkiksi maahanmuuttopolitiikassa EU:n yhteisen kannan muodostaminen ja ratkaisujen löytäminen on osoittautunut miltei mahdottomaksi. Yhteinen maahanmuuttopolitiikka kaipaa veturia, pitkään meppinä toiminut Heidi Hautala kannustaa.

Kirkot voivat sitoutua olemaan ihmisoikeuskeskustelun airuita tai jarruja, ja Kirkon Ulkomaanapu on sitoutunut ensin mainittuun.

Kristillisen etiikan tärkein käsite on rakkaus, eikä ihmisoikeus. Ajatus kaikkien ihmisten yhtäläisestä arvosta ei kuitenkaan ole vieras kristinuskolle ja Raamatusta löytyy hyviä perusteita tälle ajatukselle. Ei ole myöskään liioittelua väittää, että kristillinen arvopohja aikoinaan vaikutti hyvin paljon YK:n ihmisoikeuksien syntymiseen. Siksi ihmisoikeudet kuuluvat myös kirkon agendalle.

Olen tavallinen suomalainen tapakristitty. Suhteeni kirkkoon on ollut viileä ja välinpitämätön. Mutta suhteeni kristilliseen ja kansalliseen perintöön meni 1990-luvulla uusiksi.

Olin mukana reliikissä. Salossa nimittäin tarkastettiin piispaa. Väistämättä jäin miettimään tarkastuksen merkitystä. 

Uutta vuosisataa kohti suuntaavalla Suomella on nyt tärkeä kysymys pohdittavanaan. Miten osaisimme avautua yhteiskuntana niin, että ihmisoikeusjulistuksen keskeinen syrjimättömyyden sanoma muuttuu todeksi kaikille Suomessa oleville?

Vuonna  2014 Väylä-kirjat julkaisivat kokoelman saarnojani. Annoin kirjalle nimen Poliittinen postilla. Kirjan lukeneet totesivat, ettei siinä mitään poliittista ollut.
Mikä siis tekee saarnasta poliittisen?