Patsas, jossa äiti ja lapsi
28.11.2019 / Artikkeli

Äidin, ystävän ja rakastajan nimeen

Julkaistu Kategoriat ArtikkeliAvainsanat , ,
Jaa:

Vapautuksen messuun Kallion kirkkoon kokoonnutaan salvadorilaisissa rytmeissä, äidin, ystävän ja rakastajan nimeen, vapaana kirkollisesta herruuskielestä, Jeesus Nasaretilaisen poliittisen vapautuksen sanoman ja universaalin Kristuksen rakkauden hengessä.  

Patriarkaalinen isä-Jumala ei pelasta maailmaa, vaan päinvastoin vahvistaa sen tuhon. Siksi Vapautuksen messussa riisutaan kirkollinen herruuskieli, luodaan uusia ajatusmalleja ja kuvia Jumalasta ja maailmasta, jotka sulkevat sisäänsä koko luomakunnan. Kieli ja teologia ovat aina vallan hallussa, siksi ne on murrettava. Uuden kielen ja teologian luominen on väistämättä kumouksellista ja skandaaleja aiheuttavaa.

Kaikki teologiset lauseet ovat metaforaa, kielikuvaa, jotka sanoittavat sitä mistä ei voi sanoa, parhaimmillaankin neliöivät ympyrää, purkittavat ikuisuutta. Myös Isä, Poika ja Pyhä Henki on metafora, kielikuva Jumalasta, joka on syntynyt tiettynä aikana, tiettyyn tilanteeseen. Se ei kuitenkaan ole paras mahdollinen kuva tähän aikaan missä elämme.

Vallattomien kirkosta on tullut vallan kirkko.

Patriarkaalinen käsitys Jumalasta, sotaisat, voittoa ja valloittamista painottavat kuvat kristinuskosta, ovat tuottaneet kirkko-instituution, joka on kääntynyt alkuperäisen olemuksensa vastakohdaksi. Vallattomien kirkosta on tullut vallan kirkko. ”Menkää kaikkeen maailmaan ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”. No todellakin on menty ja tehty, viimeistään ristiretkistä lähtien. Yksikään katedraali ei ole syntynyt ilman keisarin miekkaa, ei myöskään Tuomiokirkko tai Kallion kirkko.

Kristinusko alistettiin vallan palvelukseen ja siihen patriarkaaliset metaforat ovat olleet mitä sopivimmat. Kirkon kieli on tukenut militarismia, eskapistista elämäntapaa ja vahingollisia ajatustottumuksia, eikä ole lopultakaan asettanut ihmistä vastuuseen maapallon kohtalosta. Seuraukset näemme.

Jeesus ajaa pankkiireja ja sijoittajia pois pörssistä

Feministiteologi Sallie McFague ehdottaa vanhojen hegemonisten metaforien tilalle kuvia Jumalasta maailman äitinä, rakastajana ja ystävänä. Maailman hän kuvaa Jumalan ruumiina. Kuvitelkaa armeijaa, joka lähtisi sotimaan tai sotilaspapit armeijassa saarnaisivat varusmiehille ja ”siunaisivat” aseita äidin, ystävän ja rakastajan nimeen?

Jumala rakastajana. Kuinka huikea kuva. Eikö rakkaussuhde kahden ihmisen välillä ole syvintä, mitä voimme kokea, intiimeintä, iloa (ja kipua) tuottavinta? Jos tämän saman kuvan toisi ihmisen ja Jumalan välille. Jumala rakastajana. Voisin tulla nähdyksi, saisin olla rakastettu.  Jumala rakastajana tyydyttää meidän syvimmän kaipauksemme täydellisesti hyväksyvässä rakkaudessaan. Rakastaja-Jumala ei rakasta yksilöitä erikseen irrotettuna kaikesta muusta, vaan koko luomakuntaa yhdessä ja jakamatta. Äiti, ystävä, rakastaja – Jumala katsoo maailmaa syvää iloa ja riemua tuntien.

Jumalan läsnäolo olisi tämänpuoleista, käsin kosketeltavaa ja ruumiillista läsnäoloa

Entä kuva maailmasta Jumalan ruumiina? Eikö se tuo hengen korkeuksissa leijuvan uskon maan päälle? Eikö se tuo Jumalan maan päälle? Kun maailma on Jumalan ruumis, meidän ei tarvitse mennä tiettyyn paikkaan, kirkkoon tai kuoleman jälkeiseen taivaaseen ollaksemme Jumalan läsnäolossa vaan olemme siinä tässä maailmassa ja todellisuudessa. Jumalan läsnäolo olisi tämänpuoleista, käsin kosketeltavaa ja ruumiillista läsnäoloa. Usko ei siis kohdistu tuonpuoleiselle henki-Jumalalle hengen maailmassa, vaan intohimoisella, passio-rakkaudella koko luomakuntaan, tämänpuoleiselle Jumalan ruumiille. 

Vapautuksen messussa julistetaan pelastusta, joka koskee koko luomakuntaa kokonaisuudessaan, ei valikoituja yksilöitä. Todellisuus on yksi ja jakamaton. Mikään ei ole olemassa yksin itsessään, vaan me olemme keskinäisesti riippuvaisia ja kytköksissä, ihmiset keskenään, orgaaninen ja epäorgaaninen maailma, eläimet, kasvit, kivet. Olemme erottamattomasti yhteydessä toisiimme pienimmästä atomista koko universumiin. Siksi meidän on luovuttava hierarkkisesta kristinuskosta ja synnytettävä kokonaisvaltainen kristinuskon näkemys. Maailma on Jumalan ruumis.

Äidin, Ystävän ja Rakastajan nimeen. Aamen.

Kai Sadinmaa on kirjailija ja pappi.

Artikkelikuva Dulce Láriz / Unsplash