Työskentelin kirkkohallituksessa YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksen kirkon toimintaohjelman parissa. Työ opetti paljon. Ehkä tärkein asia oli tämä: vain saavutettava kirkko on uskottava.
Tämä kolumni perustuu omakohtaiseen kokemukseen, mutta puhuu laajemmasta asiasta kuin yhden henkilön tilanteesta.
Puhun siitä, kuinka vähän vammaisia henkilöitä on kirkon töissä. Jo erilaisissa kirkollisissa tilanteissa näkyvät työntekijät ovat osoitus siitä, kuinka yksipuoliselta kirkon henkilöstö voi näyttää. Kutsunkin kirkkoa ja sen piirissä toimivia yhteisöjä parantamaan vammaisten henkilöiden työllistymismahdollisuuksia.
Kirkkohallituksessa tekemäni työn seurauksena julkaistussa Aktiivisesti osallinen -toimintaohjelmassa yksi näkökulma on juuri työllistyminen. Kirkossa tulee tukea vammaisten henkilöiden työllistymistä. Sekä Aktiivisesti osallinen että vuonna 2012 julkaistu saavu antavat eväitä vammaisten ihmisten huomioimiseen.
Kirkossa on tälläkin hetkellä töissä myös vammaisia henkilöitä, en sitä kiellä. Vielä voitaisiin kuitenkin henkilöstöä monipuolistaa.
Jos kirkko tosiaan on taivasten valtakunnan maallinen esimaku – sen taivasten valtakunnan, jota Jeesus kuvaa suurina pitoina, joihin ovat kutsutut köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat – millaisen kuvan se moraalisena esimerkkinä antaa suurelta osin yksipuolisella henkilöstöprofiilillaan?
Opiskeluajoilta tunnen erään toisen vammaisen henkilön, jolla myös oli sisäinen kutsumus kirkon töihin. Hän ei viime kuulemani mukaan ollut niitä saanut, ja oli jo ryhtynyt uudelleenkouluttamaan itseään. Onko kirkolla varaa menettää mahdollisuuksia, kuten tämä tuttavani ja muut hänen kaltaisensa?
Toivon, että tulevaisuuden kirkon työntekijäprofiili on entistä monipuolisempi. Tällaisessa kirkossa haluaisin itsekin työskennellä.
Aktiivisesti osallinen on luettavissa kirkon verkkosivuilta.
TM Antti Björklund on kirkkoaktiivi, joka käyttää pyörätuolia.
Artikkelikuva on osa Aktiivisesti osallinen ja saavu -julkaisujen kansikuvasta, suunnittelu Teemu Junkkaala / gstj.fi