“Tärkeintä lienee toivo”

Henkinen kriisinkestävyys on yksi yhteiskunnan vahvuustekijä. Kriiseissä sitä ylläpidetään tukeutumalla normaalioloissa luotuihin rakenteisiin. Pandemian aikana seurakunnat ovat osallistuneet tähän vastuunkantoon innovatiivisella toiminnallaan. Kriisitilanteesta selviämistä ja tehtävänsä toteuttamista kirkko edistää parhaiten tukemalla työntekijöiden ja seurakuntalaisten jaksamista.

Elämässä ei ole koskaan liikaa iloa

Karnevaalit ovat kiinteä ja merkittävä osa erityisesti Reininmaan katolisten kaupunkien perinnettä. Nykyään myös monet evankeliset seurakunnat osallistuvat kulkueisiin ja järjestävät karnevaali-istujaisia yhteisöllisyyden merkiksi. Edes korona ei perinnettä nitistä, ainoastaan muovaa sitä.

Kuka jakaa leivän köyhän kanssa?

Lamavuosina käynnistynyt seurakuntien ruoka-aputoiminta on tullut jäädäkseen. Avun lähtökohtana on tasapuolisuus. Tuoreen Diakonibarometrin mukaan yhteisöllisyyteen halutaan panostaa. Toisaalta on ajauduttu kauaksi ajoista, jolloin “orja ja vapaa” istuivat yhteiseen pöytään.

Mihin asti kutsumus kantaa – ja minne kutsumus vie?

”Uskon, mutta en niin kuin kirkko opettaa”. Tiivistyykö tähän gallupeista tuttuun määritelmään “kirkon irrallisten usko”? Siis joukon, joka kuuluu kirkkoon, mutta joka miettii lähteäkö vai jäädäkö. Kirkon irrallisia on niin seurakuntalaisissa kuin työntekijöissä.