Eläinetiikka kuuluu ihmisyyteen

Ihminen on kenties ainoa olento, joka pystyy pohtimaan eettisiä kysymyksiä. Se korostaa vastuutamme muista olennoista. Ihmisen suhde eläimiin on asia, joka on nyt vuorossa tulla julkiseen keskusteluun.

Eläinetiikasta oli vähällä tulla kirkon puheenaihe tänä keväänä, kun pastori Kari Kuula kirjoitti kolumnissaan, että lihan tehotuotanto on syntiä. Vaikka väittelyn painopiste siirtyikin eläinten kohtelusta eläinten kasvattajien kohteluun, eläimet tulivat kirkkoon jäädäkseen.

Arkkipiispa Tapio Luoma sanoo yllättyneensä kohun laajuudesta, mutta pitää sinänsä hyvänä, että ihmisten suhde eläimiin nousee entistä enemmän esille.

Nyt on aika

Luoman mukaan Kuulan kolumnin aiheuttama keskustelu levisi laajalle, mutta aiheet, joita se nosti pintaan, olivat odotelleet jo vuoroaan pinnan alla.

– Keskusteluun ei noussut vain eläintuotannon etiikka, vaan myös ilmasto, maataloustuotannon tilanne, sananvapaus, ilmaisunvapaus ja kysymys hyvästä keskustelukulttuurista. Sitten on vielä erikseen kysymys uskonnollisista sävyistä ja uskonnollisessa roolissa toimivien ihmisten puheenvuoroista, Luoma kuvailee esiin tulleita kiihkeitä keskustelunaiheita.

Hänestä nämä kaikki myös ansaitsevat oman keskustelunsa.

– Ihmisen suhde eläimiin on asia, jonka vuoro tulla esiin on selvästi nyt, tässä ajassa.

Tuotantoeläinten pitämiseen ja eläinten hyödyksi kasvattamiseen liittyvät eettiset kysymykset ovat pitkään olleet etiikan kestoaiheita esimerkiksi koulun katsomusaineiden tunneilla ja nuorten parissa. Miksi ne ovat nyt tulleet myös kysymyksiksi, joihin kirkko ottaa kantaa?

Luoma uskoo, että ilmastonmuutos vauhdittaa osaltaan keskustelua eläinten käyttämisestä.

– Tieteilijöiden mukaan edessä ovat vakavat ajat. Tämä on se taustaväri, joka vaikuttaa siihen, mitä kysymyksiä nousee ihmisten mieleen. Ilmastonmuutos vaikuttaa rajusti ruoan tuotantoon eri puolilla maapalloa ja sitä kautta myös maapallon tulevaisuuteen. Näyttää siltä, että myös puhtaasta vedestä tulee yhä suurempi pula.

– Toinen asia on yhteiskunnallisesti ajateltuna yhden keskeisen elinkeinon, maatalouden, tulevaisuus. Sotien jälkeen yhteiskunta on teollistunut nopeasti ja pientilallisten Suomi on kadonnut. Maatalouden ajankohtaisia kysymyksiä ovat suuret tilat, valtavat investoinnit, pitkät työpäivät ja ylipäätään ruoan tuotantoon osallistuvien ihmisten jaksaminen, johon liittyvät myös tuoreessa muistissa pysyneet EU-pelot, Luoma kuvailee.

Ihmisellä on valta ja vastuu

Arkkipiispan mielestä kristinusko ohjaa myös ihmisen ja luonnon suhdetta. Luoman mukaan eläinten hyvinvoinnin pohtiminen kuuluu ihmisenä olemiseen.

– Uskoon kuuluu ajatus siitä, että kaikki elämä on Jumalan luomaa, ja sellaisena pyhää, hyvää ja arvostettavaa. Kaikki, mitä on saatu, on lahjaa. Ihmisen rooli ”viljelijänä ja varjelijana” on kuitenkin erityinen.

Eläinten hyvinvoinnin pohtiminen kuuluu ihmisenä olemiseen.

– Erityisesti itäisen kristikunnan teologian mukaan ihminen on luomakunnan pappi, koska ihminen antaa artikulaation muulle luonnolle. Se tarkoittaa, että mikään muu eliölaji ei samalla tavoin paljasta luonnon salaisuuksia kuin ihminen, joka tutkii, nimeää ja kuvailee luontoa. Ihmisellä on kyky hahmottaa pitkälle ulottuvia syy-seuraussuhteita ja tiedostaa tämä kykynsä. Se tuo mukanaan valtavan vastuun.

– Ihminen on kenties myös ainoa olento, joka pystyy pohtimaan eettisiä kysymyksiä. Voimme käydä niistä keskusteluja vain keskenämme. Sekin korostaa vastuutamme muista olennoista. On luonnollista, että pohdimme eläinten hyvinvointia.

Luoman mukaan luonnon ja muiden olentojen kunnioittaminen on osa ihmisen erityistehtävää luomakunnassa.

– Ihmisellä on kyky puhua oikeuksista, omistaan ja toisten. Sekin ilmentää ihmisen ainutlaatuisia kykyjä. On ihmisen arvon mukaista kohdella muita olentoja kunnioittavasti. Se kuuluu ihmisen vastuuseen ja erityiseen kutsumukseen. Ihmiskeskeisyyden varjopuoli ja riski on kiusaus ylimielisyyteen, joka ei kunnioita muuta luomakuntaa. Raamatullinen näkökulma on se, että kaiken elämän lähde on Jumala ja siksi kaikki elämä on pyhää.

Ihminen on luomakunnan pappi, koska ihminen antaa artikulaation muulle luonnolle.

Uskonto ja eläinten käyttäminen kohtaavat toisensa esimerkiksi uskonnollisissa rituaaliteurastuksissa, jotka merkitsevät Luoman mielestä sitä, että elämän lopettaminen ei ole mielivaltaista, vaan sitä halutaan rituaalisesti hallita.

– Taustalla on kaikkien uskontojen ajatus elämän pyhyydestä. Kun Gandhille tuotiin kukkia, hänen kerrotaan kysyneen, eivätkö ne olisi kauniimpia kasvupaikassaan kuin maljakossa, arkkipiispa kertoo.

Vaikka Raamatussa kuvataan ihmisen rooli suhteessa muuhun luontoon, Luoman mukaan kristinuskolla ei ole erityistä, kaikkia muita uskontoja ja katsomuksia suurempaa viisautta suhteessaan eläinetiikkaan. Ihmiselle on uskonnosta riippumatta annettu kyky ja vastuu pohtia sitä, onko esimerkiksi lihansyönti tai eläinten käyttäminen oikein.

Kunnioittavaa keskustelua kaikesta

Pappien ja piispojen tehtävä on Luoman mielestä rakentaa kunnioittavaa keskustelua. Hänestä on hyvä asia, että papit ottavat osaa keskusteluun kaikista ajankohtaisista aiheista. Sen sijaan, että olisi papille sopivia tai sopimattomia aiheita, Luoma näkee hyvänä ohjenuorana hyvän keskustelun vaalimisen.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa Luoman mielestä ei ole tärkeintä, mitä juuri pappi tai piispa sanoo, vaan se, että keskustelu on kutsuvaa, toisia kuuntelevaa ja eri tavalla ajattelevia kunnioittavaa. Argumentit ratkaisevat, ei puhujan uskonnollinen auktoriteetti.

– Kun pappi tai piispa lausuu jotakin, sillä on oma kantavuutensa. Papin odotetaan kuitenkin olevan myös kuuntelija, joka antaa tilaa erilaisille kokemuksille ja ajatuksille. Viimeisen sanan sanojia löytyy aina. Joskus viimeisen sanan mahdollisuutta haetaan omasta auktoriteetista, joskus sitä etsitään painavista argumenteista.

– Papeilta voi edellyttää rakentavaa keskustelua. Se kutsuu mukaan lisää keskustelijoita pikemminkin kuin rajaa ulos. Kunnioittavan keskustelun tuntomerkkien tunnistaminen ja sellaisten edistäminen on pappien ja piispojen tehtävä.

Kirkon käytännön valinnoista Luoman mukaan vastaavat paikallisseurakunnat, jotka esimerkiksi tekevät hankintoja ja ratkaisuja ympäristön suhteen.

Tärkeintä ei ole se, mitä juuri pappi tai piispa sanoo, vaan se, että keskustelu on kutsuvaa, toisia kuuntelevaa ja eri tavalla ajattelevia kunnioittavaa.

Koska eläinten pitäminen ja käyttäminen ja siitä keskusteleminen herättää voimakkaita tunteita, keskustelu oli Luoman mukaan kohun alussa rajua, mutta hän uskoo, että asialliseen ajatustenvaihtoon voidaan päästä eri tavoin ajattelevien välillä.

– Kirkko voisi olla paikka, jossa turvallisessa ilmapiirissä erilaiset kannat voisivat kohdata toisensa. Riitely nousee turvattomuudesta ja uhkan kokemuksesta.

– Osittain on kyse myös sukupolvien erilaisesta elämäntunnosta ja erilaisten uhkien alla elämisestä. Nykynuorille ilmastonmuutos on uhka, vähän aikaa sitten nuorisoa varjosti ydinsodan pelko. Sekä nuorilla että vanhemmilla, niin kaupunkilaisilla kuin maatalouden elinkeinonharjoittajillakin on huoli selviytymisestä.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio.

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Maansuola Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: