20.10.2016 / Yleinen

Entinen diakoniajohtaja piiskaa diakonian uudistusta esiin

ypOnko diakoniassa meneillään hidas lamaantuminen maineikkaan 1990-luvun jälkeen? Heikki Hiilamo on tarttunut kysymykseen laajassa artikkelissa diakonian yhteiskunnallisesta roolista ja muutoksesta. (Hiilamo, Miten kirkon diakoniatyö reagoi 2000-luvun talouskriisiin, Yhteiskuntapolitiikka 81. 2016:3, 288–300). Jutun tekee mielenkiintoiseksi se, että Hiilamo vertaa jutussa diakonian nykyhetkeä siihen aikaa, jolloin hän toimi Kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön johdossa.

Tutkimuksen hypoteesin mukaan nykyisen taloudellisen niukkuuskauden vaikutusten kasvaessa on oletettavissa, että diakonian yhteiskunnalliset toimet voimistuvat. 1990-luvun lamassa kirkon diakonia loi rivakasti nahkansa ja siirsi merkittävästi työn painopistettä vanhusten virkistys- ja sielunhoitopainotteisesta työstä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja avun antamiseen suurimmassa hädässä oleville.

Metodi

Metodina Hiilamo käyttää tilastotiedettä. Tämä merkitsee sitä, että ulkopuolelle jäävät kokemukset, kertomukset, raportit ja laadullisen tutkimuksen muut apparaatit. Kovaa numerofaktaa katsotaan siis aika kapeasta reiästä, mutta se pyritään tekemään huikean laadukkaasti. Hiilamo tutkii diakoniatyöntekijöiden toimintaa diakoniavastaanottojen näkökulmasta, koska juuri noihin kohtiin keskittyvät taloudellisen avustamisen hetket.

Kun Suomessa vuosina 2007–2013 pitkäaikaisen toimeentulon saajien määrä kasvoi 24,4%, niin diakoniatyön asiakasmäärä puolestaan laski 9,0%

Numerosarjat pilkotaan osa-alueiksi ja palautetaan esimerkiksi erikokoisten kaupunkien tasolle. Mitkä ovat Hiilamon havainnot?

Tulokset

Tutkimus osoittaa, että 1990-luvulla diakonian asiakasmäärät kasvoivat tasaisesti, mutta on 2000-luvulla asiakasmäärät ovat mieluummin notkahtaneet. Kun Suomessa vuosina 2007–2013 pitkäaikaisen toimeentulon saajien määrä kasvoi 24,4%, niin diakoniatyön asiakasmäärä puolestaan laski 9,0%. Koko maan tason numerot tulevat kuitenkin erilaiseen valoon, kun huomataan, että esimerkiksi sellaisissa kaupungeissa kuin Kuopio, Tampere ja Oulu toimeentulotuen määrien kasvu heijastuu jonkin verran myös diakonian asiakastilastossa.

Alueelliset erot diakoniatyön tekemisessä ovat siis erittäin suuria.

Hiilamon mukaan on yllättävää, että myöskään muut diakonian toiminnat kuten talkoot, myyjäiset, juhlat tai työttömien kanssa järjestetty toiminta ei näytä kasvaneen viime vuosina.

Onko diakonia läsnä siellä missä ihmisetkin? Kuva: Kari Latvus
Onko diakonia läsnä siellä missä ihmisetkin?
Kuva: Kari Latvus

Tulkinnat

Tulosten tulkinnan osalta Hiilamo käy läpi listan erilaisia vaikuttavia asioita. Kaikki yksittäiset seikat voivat vaikuttaa jonkin verran tulokseen.
– tilastointitavassa on tapahtunut muutoksia
– diakoniatyöntekijöiden määrä on hiukan pudonnut
– työttömien yhdistysten toiminta on jossain määrin laantunut ja työttömyys ei ole yhtä näkyvää. Listaan voisi lisätä myös, että osa asiakaskontakteista on siirtynyt vapaaehtoisten hoteisiin.

Hiilamon mukaan seikat eivät silti selitä tulosta. Sen sijaan Hiilamo hakee selitystä muuttuneesta diakonian linjauksesta. ”Seurakunnissa ei ole lähtenyt liikkeelle samanlaisia muutossuuntia kuin suuren laman aikana. – – Malkavaara ja Ryökäs ovat tulkinneet diakoniabarometrin (DT 1/2015) perusteella, että diakonian painopiste olisi siirtynyt viime vuosina syrjäytyneiden auttamisesta kaikkien suomalaisten auttamiseen.”

Hiilamo myös pohdiskelee, että ehkä köyhät eivät odota kirkolta syystä tai toisesta samassa mitassa apua. Myös kirkosta eroamiset on voineet muuttaa kuvaa.

Keskustelun paikka

Hiilamon johtopäätökset ovat yhtäältä pysäyttäviä ja rajuja, mutta hän muistuttaa itse, että tulokset myös ”melko karkeita ja [vain] suuntaa-antavia”. Tuloksia tarkasteltaessa kannattaa muistaa, että diakoniavastaanotot, joita nyt tutkittiin, ovat vain yksi osa diakoniatyötä, ehkä kolmannes koko työn volyymistä. Isoon kokonaiskuvaan kuuluu se, että edelleen diakoniatyö tavoittaa laajan joukon hätää kärsiviä. Edelleen diakonialla on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä.

Kyse ei ole missään mielessä diakonian romahduksesta, vaan pikemminkin siitä, että on aika jolloin kirkon diakonialta odotetaan uutta nousua, mutta numerot kertovat lievästä alamäestä. Nousukäyriäkin voi tältä ajalta löytää, mutta ne ovat virallisen kirkon ulkopuolella kuten Helsinki Mission tai Helsingin diakonissalaitoksen toiminnassa.

Tulokset kaipaavat ilman muuta tarkempaa pohdintaa, keskustelua, täydentäviä tutkimuksia, joissa voidaan valottaa tarkemmin muutostrendejä ottaen huomioon koko diakonian toimintakentän. Tarkasteluun tarvitaan ehdottomasti myös laadullisen tutkimuksen näkökulma.

Oma kysymykseni ja perusoletukseni tutkimuksen perusteella on se, että mahdollisesti ihmiset odottavat nykyisin diakoniavastaanotolta vähemmän tai erilaisia asioista. Ehkä viidakkorumpu on jo kertonut, että diakoniasta saa kerran tai kahdesti vuodessa kolme tai viisi kymppiä, mutta eihän se ratkaise isoja ongelmia. Vaikeudet ovat yhä monimutkaisempia ja aidot mahdollisuudet auttaa vastaanoton rajoissa ovat rajatut. Ehkä koko diakonian taloudellinen auttaminen tulisi miettiä uusiksi: entä jos annetaan enemmän, mutta harvemmille. Siis diakonian lottopotti voisi reilusti kasvaa kymmenkertaiseksi, mutta sen sijaan monet muut saisivat osakseen lämmintä kättä, hyvän keskustelun, kahvit ja ruokakassin.

tulisiko henkeä kohden jakaa 50€ vai 500€ ja kohdentaa avustus vain yhdelle kymmenestä hakijasta? Ehdotus saattaa tuntua karnevalistiselta

Tai voisiko diakoniatoimistojen asiakkailta kysyä suoraan: tulisiko henkeä kohden jakaa 50€ vai 500€ ja kohdentaa avustus vain yhdelle kymmenestä hakijasta? Ehdotus saattaa tuntua karnevalistiselta, mutta ehkä se nostaa esiin laadukkaampia ajatuksia muiden mielissä.

Edelleen laaja kysymys on se, miten voidaan toimia diakoniavastaanottojen ulkopuolella innovatiivisesti. Miten löytää ja tavoittaa ne hädän muodot, jotka jäävät piiloon ja vaille riittävää yhteiskunnallista apua?

1990-luvun lama oli poikkeuksellinen ja se muokkasi myös diakoniasta poikkeuksellisen. Tämän hetken talouskurimuksen vaikutukset ovat edenneet etanan vauhdilla, mutta päässeet salaa kovin pitkälle. Vaikeudet eivät ole tulleet samalla tavoin otsikkoihin ja julkisuuteen. Nykyhetken lamavaikutuksiin on nyt kuitenkin korkea hetki reagoida. Ehkä professorin hätähuuto tähtää juuri tähän.

 

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Kytkin Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: