13.12.2018 / Armo, Oikeudenmukaisuus

Haastavat ihmisoikeudet

Julkaistu Kategoriat Armo, OikeudenmukaisuusAvainsanat ,
Jaa:

Kristillisen etiikan tärkein käsite on rakkaus, eikä ihmisoikeus. Ajatus kaikkien ihmisten yhtäläisestä arvosta ei kuitenkaan ole vieras kristinuskolle ja Raamatusta löytyy hyviä perusteita tälle ajatukselle. Ei ole myöskään liioittelua väittää, että kristillinen arvopohja aikoinaan vaikutti hyvin paljon YK:n ihmisoikeuksien syntymiseen. Siksi ihmisoikeudet kuuluvat myös kirkon agendalle.

Raamatusta löytyy kuitenkin myös ilmaisuja, jotka saattavat tuntua loukkaavilta. Vanhassa testamentissa vain rituaalisesti puhdas ihminen kelpaa Jumalalle ja vain virheettömät eläimet kelpaavat uhrimenoihin.

Vaikka Jeesus hyvin vahvasti kyseenalaisti tällaiset rajat eri ihmisryhmien välillä, hän kuitenkin itse käytti kuuroutta ja sokeutta vertauksina siitä, että ihminen ei ymmärrä eikä näe Jumalan toimintaa.

Meidän ei siis pidä antaa sellaista kuvaa, että kristillisen perinteen ja ihmisoikeusajattelun välillä vallitsisi jonkinlainen automaattinen ja itsestään selvä yhteys. Meidän on päin vastoin tunnustettava, että kristinusko on vaikuttanut ja vaikuttaa yhä kulttuureissa, joissa yhteiskunnallinen ja sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus ei ole toteutunut.

Kristinusko on vaikuttanut ja vaikuttaa yhä kulttuureissa, joissa yhteiskunnallinen ja sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus ei ole toteutunut.

Vuosisatojen ajan vallitsi käsitys, että sama henkilö voi olla sekä orjanomistaja että kristitty, tai että kristitty maa voi valloittaa naapurimaansa ja surmata tai vangita sen asukkaat, varsinkin jos ne edustivat toista uskoa tai toista tulkintaa kristinuskosta. Patriarkaalinen avioliitto nähdään yhä tänään oikeana kristillisenä avioliittona – joittenkin mielestä myös omassa luterilaisessa kirkossamme.

Kristinuskon ja Raamatun avulla voidaan siis antaa tukea ihmisoikeuksille, mutta samojen lähteiden perusteella voidaan myös päätyä kovin toisenlaisiin tuloksiin.

Siksi joudumme kirkkona ja kristittyinä jatkuvasti painimaan Raamatun tekstien kanssa, kun yritämme ymmärtää, miten meidän tulisi elää kristittyinä tässä ja nyt.

Rakkaus ja oikeudenmukaisuus 

Jeesus haastaa kuitenkin opetuslapsiaan tekemään odotettua enemmän: rakastamaan myös muukalaisia ja jopa vihollisia. Rakkaus haastaa siis meidät menemään pidemmälle kuin mihin pelkkä oikeudenmukaisuus meitä ohjaa.

Rakkaus ja oikeudenmukaisuus tarvitsevat toisensa. Oikeudenmukaisuus ilman rakkautta uhkaa kuihtua byrokraattiseksi, kasvottomaksi ja kylmäksi laskelmoinniksi. Rakkaus muistuttaa siitä, että mikään laki ei koskaan ole täydellinen, vaan säädettyjä lakeja on aina punnittava kriittisesti alati muuttuvassa maailmassa ja yhteiskunnassa.

Mutta myös rakkaus tarvitsee oikeudenmukaisuutta kumppanikseen. Rakkaus, joka jokaisessa kohtaamisessa on valmis tyhjentämään ja uhraamaan itsensä, on itsetuhoava. Rakkaus, joka ei suostu punnitsemaan ja arvioimaan eri avun kohteita ja niiden kiireellisyyttä, on kohta kulutettu loppuun. Säädetty laki on hyvän elämän pelisääntö.

Sopeutumisen pelisäännöt

Ranskassa ja Tanskassa, on tosissaan ehdotettu, että niiden, jotka haluavat jäädä maahan, tulisi allekirjoittaa jonkinlainen suostumus. Tällä sitoumuksella maahanmuuttaja lupaisi esimerkiksi tunnustaa demokraattiset pelisäännöt, pyrkiä oppimaan maan kielen, kunnioittaa sukupuolten välistä tasa-arvoa ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.

Tämä on hyvä esimerkki kulttuuristen arvojen yhteentörmäyksestä. Meidän tulee toki olla ylpeitä siitä, että yhteiskunnastamme on kehittynyt suhteellisen vapaa, demokraattinen ja tasa-arvoinen. Mutta toisaalta liberaali yhteiskunta uhkaa pettää omia arvojaan, jos se ylimielisellä tavalla yrittää pakottaa muista maista ja kulttuureista tulevat sopeutumaan.

Eli miten puolustamme jokaisen vapautta ajatella, toimia ja pukeutua toivomallaan tavalla riistämättä häneltä samalla tätä vapautta?

Sinänsä oikeutettu kritiikki erilaisten normien muuttumattomuutta kohtaan on avannut ovet ”vaihtoehtoisille totuuksille”. Nämä ovat puolestaan synnyttäneet tarpeen vetää rajoja hyväksyttyjen ja ongelmallisten tulkintojen välille. Tällöin keskustelijat ovat välillä sortuneet eräänlaiseen uusmoralismiin, jossa liberaalit arvot esitetään universaaleina totuuksina.

Tavoitteena tulisi olla eräänlainen kulttuurienvälinen ”käännöstyö”, jossa emme sorru ihmisoikeusajattelun vesittymiseen, muttemme myöskään toisten ihmisten holhoamiseen

Sen sijaan tavoitteena tulisi olla eräänlainen kulttuurienvälinen ”käännöstyö”, jossa emme sorru ihmisoikeusajattelun vesittymiseen, muttemme myöskään toisten ihmisten holhoamiseen. Käännöstyölle on ominaista, että jotain alkuperäisestä merkityksestä aina häviää matkalla, samalla kun syntyy uusia merkityksiä. Tarvitaan kunnioittavia keskusteluja eri kulttuurien, maiden, ideologioiden ja uskontojen välillä.

Oikeudenmukaisuus ei ole länsimainen keksintö. Jokaisen kulttuurin käsitykset elämän pyhyydestä ja arvokkuudesta ovat ihmisoikeuspuheen tarttumapintoja.

Kunkin kulttuurin vähemmistöihin kuuluvat ja muuten asianosaiset pystyvät sisältäpäin osoittamaan, että tietyt kulttuurisesti periytyneet tavat, kuten homoseksuaaleihin ja transsukupuolisiin ihmisiin kohdistuvat vainot tai tyttöjen silpominen, vahingoittavat ihmiselämän arvokkuutta, aiheuttavat kärsimystä ja itse asiassa rikkovat kulttuurissa tai uskonnossa hyväksi katsottuja arvoja ja normeja.

Ihmisoikeudet eivät toteudu vain muuttamalla lakitekstejä. Pysyvät ja kestävät muutokset edellyttävät myös pitkäjänteistä ja kärsivällistä vaikuttamista yhteiskunnassa vallitseviin arvoihin ja asenteisiin.

Jotta yksilöiden tai ryhmien stigmatisointi olisi mahdollista lopettaa, muutostyöhön on saatava mukaan sekä kasvatuksen, uskonnollisten toimijoiden, viranomaisten että poliittisen vaikuttamisen edustajia.

 

Björn Vikström on Porvoon piispa