2.10.2017 / Yleinen

Kaksitoista artiklaa – ensimmäinen ihmisoikeusjulistus

Jaa:

Kytkin-lehti julkaisee suomeksi vuonna 1525 kirjoitetut kaksitoista artiklaa. Tekstin on saksasta suomeen kääntänyt professori Kaarlo Arffman. Artikloiden historiallista syntyä ja merkitystä Arffman tarkastelee tämän numeron toisessa kirjoituksessa.

Kaikkien hengellisen ja maallisen esivallan alaisten ja itsensä sen rasittamiksi tuntevien talonpoikien ja maanvuokraajien perustavat ja oikeutetut pääartiklat

Rauhaa ja Jumalan armoa kristilliselle lukijalle Kristuksen kautta! On monia Kristuksen vihollisia, jotka nykyään pilkkaavat evankeliumia talonpoikien kokoontumisen vuoksi ja sanovat: nämäkö ovat uuden evankeliumin hedelmiä, että ei enää totella ketään, noustaan kaikkialla vihaisina kapinaan, kokoonnutaan suurin joukoin ja muodostetaan aseistettuja laumoja reformoimaan hengellistä ja maallista esivaltaa, syrjäyttämään ja ehkä jopa tappamaan ne? Kaikille näille jumalattomille ja röyhkeille arvostelijoille me vastaamme seuraavilla artikloilla. Ensin haluamme torjua sellaisen Jumalan sanan pilkkaamisen ja sen jälkeen puolustaa kristillisin perustein kaikkien talonpoikien tottelemattomuutta ja jopa kapinaan nousemista.

Ensiksi: kapinoiden ja levottomuuksien syynä ei ole evankeliumi, koska se on puhetta Kristuksesta, luvatusta messiaasta, jonka sanat ja elämä eivät opeta mitään muuta kuin rakkautta, rauhaa, kärsivällisyyttä ja sopua, siis sitä, että kaikki, jotka uskovat Kristukseen, täyttyvät rakkaudella, tulevat rauhallisiksi, kärsivällisiksi ja yksimielisiksi. Tämän vuoksi talonpoikien kaikkien artiklojen perustavoitteena on – kuten niistä selvästi näkyy – evankeliumin kuuleminen ja sen mukaisesti eläminen. Miten Kristuksen vastustajat voivat siis kutsua evankeliumia kapinan ja tottelemattomuuden syyksi? Mutta se, että jotkut Kristuksen ja evankeliumin viholliset vastoin talonpoikien halua ja pyrkimystä asettuvat vastustamaan heitä, ei ole lähtöisin evankeliumista vaan Paholaisesta, evankeliumin pahimmasta vihollisesta, joka aiheuttaa omissaan sellaista vastustusta epäuskon avulla eli sen kautta, että rakkautta, rauhaa ja sopua opettava Jumalan sana vaiennettiin ja otettiin pois.

Toiseksi tästä seuraa selvästi ja avoimesti, että talonpoikia, jotka kaipaavat evankeliumia opikseen ja elämäkseen, ei voi kutsua tottelemattomiksi ja kapinallisiksi. Jumala kutsuu lakkaamatta talonpoikia elämään sanansa mukaan. Jos hän tahtoo myös kuulla heitä, niin kuka voi moittia hänen tahtoaan? Kuka voi puuttua hänen tuomioonsa? Kuka voi vastustaa hänen Majesteettiaan? Kuuliko hän Israelin lapsia, jotka huusivat hänen puoleensa, ja vapauttiko hän heidät faaraon käsistä? Eikö hän voi vielä nytkin pelastaa omansa? Kyllä, hän pelastaa heidät! Ja pian! Lue siksi, kristillinen lukija, seuraavat artiklat huolellisesti ja arvioi niitä itse sen mukaan.

Nyt seuraavat artiklat

Ensimmäinen artikla:

Ensiksi pyydämme ja anomme nöyrästi – ja se on myös kaikkien meidän tahtomme ja aikeemme – saada vastedes vallan ja oikeuden siihen, että koko seurakunta itse valitsee ja kutsuu kirkkoherransa. Samoin seurakunnalla tulee olla valta myös erottaa hänet, jos hän käyttäytyy sopimattomasti. Valitun kirkkoherran tulee saarnata meille evankeliumia puhtaasti ja selvästi ilman mitään inhimillisiä lisäyksiä, käskyjä ja kieltoja, siis julistaa meille alati todellista uskoa. Näin hän saa meidät etsimään Jumalaa ja hänen armoaan, pääsemään todelliseen uskoon ja antamaan sen vaikuttaa meissä. Sillä jos hänen armonsa ei pääse vaikuttamaan meihin, me jäämme jatkuvasti lihaksi ja vereksi, josta meille ei ole mitään hyötyä. Sillä Raamatussa sanotaan selvästi, että me pääsemme Jumalan yhteyteen ainoastaan todellisen uskon kautta ja että meidän täytyy tulla autuaiksi pelkästään hänen armostaan. Siksi sellainen edelläkävijä ja kirkkoherra on meille tarpeen ja perustuu Raamattuun.

Toinen artikla:

Toiseksi: Koska kohtuullinen kymmenysvero on Vanhassa testamentissa määrätty ja Uudessa testamentissa toteutettu, haluamme mielellämme maksaa kohtuulliset kymmenykset, mutta kuitenkin sen mukaisina kuin ne kuuluu suorittaa. Kymmenykset tulee maksaa Jumalalle ja hänen omilleen. Ne kuuluvat kirkkoherralle, joka julistaa selvästi Jumalan sanaa. Niinpä me haluamme antaa kirkkomme rovastien, jotka seurakunta on asettanut tehtäväänsä, koota ja periä nämä kymmenykset ja antaa niistä täysin riittävä toimeentulo koko seurakunnan valitsemalle kirkkoherralle ja hänen perheelleen sen mukaan, miten seurakunta on päättänyt. Yli jäävä osuus tulee käyttää olosuhteiden ja seurakunnan tahdon mukaisesti avun tarpeessa olevien saman kylän köyhien hyväksi. Se, mikä vieläkin jää jäljelle, tulee säilyttää koko maata kohtaavan hätätilan varalle. Jotta köyhiä ei silloin tarvitsisi rasittaa koko maata koskevilla veroilla, ne tulee sellaisessa tapauksessa maksaa kymmenysten ylijäämästä. Jos yksi tai useammat kylät ovat vaikeassa hätätilanteessa luvanneet maksaa vuotuiset kymmenyksensä jollekin ulkopuoliselle häneltä hätätilanteessa saamaansa kertakaikkista rahasummaa vastaan, tulee sellaisen kylän neuvotella kymmenysten ostajan kanssa ja olosuhteet huomioon ottaen lunastaa oikeus kymmenyksiin häneltä takaisin kohtuulliseen hintaan ja kohtuullisen ajan kuluessa. Mutta sellaiselle – kuuluipa hän hengelliseen tai maalliseen säätyyn – joka ei itse ole ostanut kymmenyksiä, vaan hänen esivanhempansa ovat anastaneet oikeuden niihin, emme halua emmekä ole velvollisia antamaan mitään, vaan ainoastaan – kuten edellä on selitetty – pitämään niillä yllä valittua kirkkoherraamme, sopimaan siitä rovastin kanssa ja jakamaan kymmenyksistä avuntarvitsijoille kuten Pyhä Raamattu neuvoo. Pieniä kymmenyksiä emme halua maksaa ollenkaan. Sillä Herra Jumala on luonut karjan ihmisen vapaasti käytettäväksi. Siksi me pidämme niitä perusteettomina kymmenyksinä, jotka ihmiset ovat keksineet. Sen vuoksi emme halua enää maksaa niitä.

Kolmas artikla:

Kolmanneksi on tähän saakka ollut käytäntönä pitää meitä maaorjina, mikä on valitettavaa, kun otetaan huomioon, että Kristus on meidät kaikki, niin paimenen kuin suurimman herrankin ilman yhtään poikkeusta, vapauttanut ja lunastanut kalliilla ja vuodatetulla verellään. Tämän vuoksi Raamatussa sanotaan, että me olemme ja haluamme olla vapaita. Ei tosin siinä merkityksessä, että esivaltaa ei tarvitsisi lainkaan olla. Eikö Jumala opeta, että meidän tulee elää käskyjen mukaisesti, ei vapaiden lihallisten mielihalujen mukaan, vaan Jumalaa rakastaen, hänet herraksemme lähimmäisissämme tunnistaen ja pitäen mieluisana kaikkea sitä, mitä Jumala on ehtoollisessa käskenyt? Siksi meidän tulee elää hänen käskynsä mukaisesti. Eikö tämä käsky näytä ja osoita meille, että meidän tulee olla kuuliaisia esivallalle? Eikä vain esivallalle, vaan meidän tulee olla nöyriä kaikille, niin että olemme mielellämme kuuliaisia myös valittua ja meille asettua esivaltaa kohtaan kaikissa kohtuullisissa ja kristillisissä asioissa. Tämän vuoksi emme yhtään epäile, että te todellisina ja oikeina kristittyinä mielellänne vapautatte meidät maaorjuudesta tai osoitatte evankeliumista, että meidän tulee olla maaorjia.

Neljäs artikla:

Neljänneksi on tähän saakka ollut tapana, että kenelläkään köyhällä miehellä ei ole oikeutta pyytää riistaa, lintuja tai virtaavien vesien kaloja. Se tuntuu meistä aivan kohtuuttomalta sekä veljeyden vastaiselta ja on aivan itsekästä ja Jumalan sanan vastaista. Sama koskee myös sitä, että esivalta pitää monin paikoin villieläinten määrän liian suurena, mistä koituu meille suurta vahinkoa. Näin esivalta haluaa antaa järjettömien eläinten ahmittavaksi meidän peltojemme tuoton, jonka Jumala on antanut kasvaa ihmisten hyväksi. Meidän pitää vain kärsiä ja vaieta sellaisesta, mikä on vastoin Jumalaa ja lähimmäistä. Sillä ihmisen luodessaan Jumala antoi kaikki eläimet, ilman linnut ja veden kalat hänen valtaansa. Siksi vaadimme sellaisia, joilla on kalastusoikeus jollakin vesialueella, todistamaan sen riittävillä asiakirjoilla. Jos joku on ostanut kalastusoikeuden rehellisesti, emme halua ottaa sitä häneltä väkivalloin, vaan asiaa täytyy kristillisen rakkauden vuoksi harkita järkevästi. Jos joku taas ei voi todistaa oikeuttaan vakuuttavasti, tulee hänen antaa paikkakuntalaisten osallistua kalastamiseen kohtuullisessa määrin.

Viides artikla:

Viidenneksi meitä rasittaa myös metsien puun käyttö. Sillä herramme ovat ottaneet itselleen oikeuden kaikkeen metsien käyttämiseen, ja kun joku köyhä tarvitsee puuta, hänen täytyy ostaa sitä kiskurihinnalla. Meidän mielipiteemme on: olipa kysymys millaisesta metsästä tahansa ja olipa kysymyksessä hengellinen tai maallinen esivalta, niiden, jotka eivät ole ostaneet itselleen metsää, tulee palauttaa se jälleen kaikkien yhteiseksi ja kaikilla asukkailla tulee olla oikeus ottaa taloonsa kohtuullisesti polttopuuta ilmaiseksi. Samoin jokaisella tulee olla oikeus ottaa tarvittaessa rakennuspuita taloaan varten mutta kuitenkin niiden tietäen, jotka on valittu valvomaan metsän käyttöä. Jos paikkakunnalla ei kuitenkaan ole muuta kuin sellaista metsää, jonka jotkut ovat ostaneet itselleen rehellisesti, metsän käytöstä tulee sopia heidän kanssaan veljellisesti ja kristillisesti. Jos maatila taas on alun perin hankittu väärin keinoin ja sen jälkeen myyty, pitää sen ostajan kanssa sopia asiasta ottaen huomioon asiaan vaikuttaneet tekijät sekä veljellinen rakkaus ja Pyhä Raamattu.

Kuudes artikla:

Kuudenneksi rasittavat meitä suuresti vaaditut palvelukset, joita lisätään jatkuvasti. Haluamme, että asiasta sovitaan kohtuullisesti, jotta meitä ei rasitettaisi nykyisessä määrin vaan meihin suhtauduttaisiin armollisesti ja meidän sallittaisiin palvella samoin kuin vanhempiemme, nimittäin Jumalan sanan mukaisesti.

Seitsemäs artikla:

Seitsemänneksi emme halua sallia herrojemme rasittaa meitä vastedes enempää kuin heille kohtuullisesti on sallittu. Herroilla on oikeus vaatia palveluksia talonpoikien kanssa tekemiensä sopimusten mukaisesti, mutta herra ei saa pakottaa eikä painostaa talonpoikaa tekemään päivätöitä tai palvelemaan muuten ilmaiseksi, jotta talonpoika pystyisi käyttämään omaa tilaansa ja hyötymään siitä tavalliseen tapaan. Jos herra tarvitsee palveluksia, tulee talonpojan olla auliisti ja kuuliaisesti hänen käytettävissään, mutta vain sellaisina aikoina, jolloin tällaisista palveluksista ei koidu hänelle vahinkoa. Lisäksi herran tulee maksaa palvelusvelvollisuuden ylittävistä palveluksista kohtuullinen korvaus.

Kahdeksas artikla:

Kahdeksanneksi meitä rasittaa suuresti, että vuokraviljelijät eivät pysty olemaan selvillä vuokran määrästä, vaan menettävät ja häviävät sen vuoksi omaisuuttaan. Vastedes pitää herrojen antaa kunniallisten miesten tarkastaa tilat ja arvioida kohtuullisesti niiden tuotto, jotta talonpoika ei tekisi työtään ilmaiseksi, sillä jokainen päiväpalkkalainen on palkkansa ansainnut.

Yhdeksäs artikla:

Yhdeksänneksi meitä rasittaa se suuri röyhkeys, että jatkuvasti annetaan uusia säädöksiä eikä meitä rangaista rikoksen raskauden mukaan vaan mielivaltaisesti. Haluamme, että meitä rangaistaan vanhojen kirjoitettujen säädösten mukaisesti. Asiaa on käsiteltävä sen mukaisesti eikä mielivaltaisesti.

Kymmenes artikla:

Kymmenenneksi meitä rasittaa se, että monet ovat anastaneet itselleen niittyjä ja peltoja, jotka oikeastaan kuuluvat koko kylälle. Sellaiset otamme jälleen yhteiseen hallintaamme, vaikka ne olisi ostettu rehellisestikin. Jos ne on ostettu vilpittömin mielin mutta väärin perustein, asiasta pitää sopia kaikki asianhaarat huomioon ottaen rauhallisesti ja veljellisesti.

Yhdestoista artikla:

Yhdenneksitoista haluamme lakkauttaa kokonaan kuolemantapauksen yhteydessä suoritetun maksun (Todesfall). Emme enää siedä emmekä salli sitä, että leskiltä ja orvoilta pitää ottaa ja riistää heidän omaansa vastoin Jumalaa ja kaikkea kunniaa, siis häpeällisesti. Näin on monilla paikkakunnilla tavalla tai toisella tapahtunut, ja ne, joiden pitäisi suojella ja puolustaa jäljelle jääneitä, nylkevät meitä. He olisivat jopa ottaneet kaiken, mihin he olisivat tunteneet itsensä vähänkään oikeutetuiksi. Tätä Jumala ei tahdo enää sietää, vaan sen on loputtava. Yksikään ihminen ei ole enää kuolemantapauksen yhteydessä velvollinen antamaan mitään, ei vähän eikä paljon.

Lopuksi

Kahdenneksitoista on meidän päätöksemme ja lopullinen kantamme: jos yksi tai useampia tässä esitetyistä artikloista ei olisi Jumalan sanan mukaisia – mitä tosin emme usko – ja sellaiset artiklat osoitettaisiin meille Jumalan sanan avulla sopimattomiksi, luovumme niistä, kunhan se vain osoitetaan Raamatun perusteella. Siinäkin tapauksessa, että joihinkin artikloihimme myönnyttäisiin nyt mutta myöhemmin osoittautuisi, että ne ovat vääriä, niistä pitää siitä lähtien luopua emmekä enää pidä niistä kiinni. Samoin, jos tässä kirjoituksessa olisi muita Jumalan vastaisia ja lähimmäisille vahingollisia artikloita, haluamme pidättää itsellemme oikeuden päättää niistä uudelleen sekä harjaantua kaikessa kristillisessä opissa ja käyttää sitä hyväksemme. Siksi haluamme anoa tätä Herralta Jumalalta, joka yksin – ei kukaan muu – voi antaa sen meille. Kristuksen rauha olkoon meidän kaikkien kanssamme.

Die zwölf Artikel www. http://stadtarchiv.memmingen.de/918.html

Kaarlo Arffman

Kaarlo Arffman on Kirkkohistorian professori Helsingin  yliopistossa