Katso murhaajaa silmiin

Julkaistu Kategoriat HenkilöhaastattelutAvainsanat , ,
Jaa:

Miltä tuntuu kohdata kasvokkain ihminen, joka surmasi oman läheisen? Onko tappajalla oikeutta pyytää anteeksi omaiselta? Kirkon palkitsema dokumentaristi John Webster kohdisti kameransa kivun ytimeen.

Daniel murhasi lapsuudenystävänsä raa’alla tavalla – kummisetänsä houkuttelemana.

Jari murhasi samaan tyyliin naisystävänsä.

John Websterin ohjaamassa Silmästä silmään -dokumentissa Daniel ja Jari kohtaavat uhriensa isän ja äidin. Kun murhaajat pyytävät omaisilta anteeksi, kaikki osapuolet ovat kameran edessä vereslihalla.

– Omaisen kannalta kasvotusten kohtaaminen on tärkeää, koska hän voi nähdä tekijän silmistä, onko katumus aitoa. Siksi kuvaamisemme keskiössä on silmiin katsominen, Webster selittää.

Kuvaamisen kriteerinä oli vankien katumus. Ellei ohjaaja olisi uskonut sen aitouteen, hän ei olisi pystynyt tekemään tätä elokuvaa.

– Olen edelleen yhteydessä Jarin ja Danielin kanssa. Kertaakaan ei ole tullut ajatusta, että katumus olisi feikkiä tai näytelmää. Kukaan ei pystyisi pitämään valhetta yllä niin pitkään, elokuvan tekijä kertoo.

Häpeällisen henkirikoksen tekijän on vaikea kohdata uhrinsa omainen.

– Vaatii paljon rohkeutta mennä siihen huoneeseen, katsoa läheistä silmiin ja pyytää anteeksi. Julkinen vastuunkanto on tekijöille yksi motiivi osallistua tähän elokuvaan.

Elokuva työstää kirkon ydinteemoja

Monipuolisesti ansioitunut, useiden erinomaisten dokumenttielokuvien tekijä John Webster sai Ylen viime vuonna esittämästä Silmästä silmään -teoksesta Kirkon kulttuuripalkinnon 16. maaliskuuta.

Arkkipiispa Tapio Luoma kommentoi elokuvan muistuttavan, että jopa pahimmissa konfliktitilanteissa ja rikoksien yhteydessä voidaan kohdata kasvokkain ja käydä asiallista keskustelua. Erityisen puhuttelevaa on havaita, mikä myönteinen merkitys uhrin omaisten ja rikoksentekijöiden kohtaamisella on osapuolille.

Traumaattisen kokemuksen käsitteleminen ja oman olon helpottumisen etsintä edellyttävät päätöstä kohdata ahdistava asia ja sen aiheuttanut ihminen.

– On keskityttävä ihmiseen, ei siihen mielikuvaan, joka hänestä on päässyt muodostumaan. Silloin suostutaan katsomaan häntä, monenlaisten kielteisten tunteiden kohdetta, silmästä silmään. Vaikeneminen ja unohtamisyritykset eivät tuota tulosta, Luoma lausui.

Jos täydellinen sovinto ihmisten välillä ei tunnukaan mahdolliselta, sovinto oman sisimmän kanssa on saavutettavissa.

– Dokumenttielokuva tuo esille tärkeitä ihmisyyden, väärin tekemisen, kärsimisen ja sovituksen teemoja, samoja, jotka ovat esillä kristillisen kirkon elämässä varsinkin näin paastonaikana.

silmästä silmään -dokumentti

Kehtaanko pyytää anteeksi

Elokuvassa vankiryhmä miettii, onko heillä edes oikeutta pyytää anteeksi uhriensa omaisilta. Omaisten kysymys taas on, voivatko he ikinä ylipäänsä antaa anteeksi.

Webster ei väitä, että murhaa pitäisi antaa anteeksi tai että siihen edes pystyy.

– Mutta tärkeää on, että vääryyttä tehnyt osapuoli tietää, mitä on uhrin läheisille aiheuttanut, ja on aidosti pahoillaan.

Jos täydellinen sovinto ihmisten välillä ei tunnukaan mahdolliselta, sovinto oman sisimmän kanssa on saavutettavissa.

Vakavien rikosten jälkikäsittelyssä traumojen purkukeinona käytetään ammattilaisten johtamaa dialogia. Uhrin läheinen ja rikoksentekijä kohtaavat oman mielenrauhansa ja toipumisensa takia.

Kohtaamista pohjustetaan pitkään, ja työntekijät varmistuvat tarkoin tapaamisen mielekkyydestä.

John Webster on ollut mukana monessa kohtaamisessa vankien ja omaisten välillä sekä vertaisryhmien ja näitä tukevien ammattilaisten kanssa.

– Omaisten ja läheisten etu on aina ensisijalla.

Älä jätä surevaa yksin

Webster on havainnut, että moni hirvittävän menetyksen kokeneista ihmisistä jää Suomessa surunsa kanssa yksin. Muut eivät tiedä, mitä sanoisivat. He vaihtavat toiseen kassajonoon tai väistävät kadun toiselle puolelle.

– Suomessa ei olla small talkin mestareita, mutta omaisia ei pitäisi silti jättää yksin. Heille ei tarvitse sanoa mitään erityistä. Riittää kun koskettaa olkavartta, kättelee tai katsoo silmiin. Silloin läheinen tietää, että muut ovat tunteella mukana, vaikka eivät osaa ilmaista sitä sanoin.

Opin dokumenttia tehdessä, että sureminen on hyvä asia.

Toisaalta uhrien läheisillä ei ole varsinkaan prosessin alkuaikoina useinkaan tilaa ja rauhaa surra. Poliisitutkimuksen ja eri oikeusasteiden välillä voi mennä nelisen vuotta.

– Kuulostaa nurinkuriselta, mutta opin dokumenttia tehdessä, että sureminen on hyvä asia.

Ongelmia syntyy, kun traumaattisen menetyksen kokenut ihminen ei pääse kunnolla suremaan. Suru auttaa pääsemään eteenpäin.

Trauma purkautuu puhuen

Vakavien rikosten jälkikäsittelyn ReDi-menetelmässä avataan surun ja trauman lukkoja.

Jarin uhrin äitiä Ullaa auttaa tyttärensä murhaajan naaman näkeminen ja se, että tekijä kuuntelee häntä.

Murhatun pojan isä Mika kysyy itseään vuosien ajan piinanneen ja syyllistäneen kysymyksen tekijä Danielilta: olisinko voinut isänä tehdä jotain, ettei tätä olisi tapahtunut?

Mikään ei ollut isän syytä, Daniel vakuuttaa.

– Tekijät voivat vastata kysymyksiin, jotka eivät ole jättäneet omaisia rauhaan ja jotka ovat estäneet ison ja traumaattisen menetyksen suremista, Webster sanoo.

Kaikille omaisille ja läheisille katuvan tekijän kohtaaminen ei tietenkään sovi. Ohjaaja on kuitenkin vakuuttunut, että kokemus on erittäin hyödyllinen niille, joille se on mahdollinen.

– Puhuin juuri eilen Mikan, Ullan ja Julian (uhrin sisko) kanssa. Tiedän, että heidän kaikkien elämässä asiat ovat menneet hurjasti eteenpäin tekijöiden kohtaamisen jälkeen.

Usko koetuksella

Tyttöystävänsä murhannut Jari on tullut vankilassa uskoon. Hän kertoo uskon olevan ainoa asia, joka auttaa. Sen avulla voi kestää hieman paremmin omien hirmutekojen kanssa elämisen ja vankilan. Myös Danielia usko auttaa.

Webster arvelee miesten ymmärtäneen kristillisen vakaumuksen kautta anteeksi pyytämisen merkityksen.

– Luulen, että usko on vahvasti mukana siinä, miten he haluavat kantaa vastuun teoistaan. Heillä on isompikin esimerkki siitä, miten pahoja tekoja annetaan anteeksi.

Ohjaajalla on hyvin myönteinen suhde kirkon toimintaa kohtaan. Kirkko tekee hänestä todella arvokasta työtä esimerkiksi surun käsittelyssä.

– Järkyttävän menetyksen kokeneiden omaisten usko on koetuksella. Jos Jumala on olemassa, miten tällaista voi tapahtua? Siinä surun vaiheessa moni saattaa kääntää selkänsä kirkolle ja uskolle, koska tapahtunut on jotain niin käsittämätöntä.

Kylmäkosken vankilassa elokuvantekijä tapasi usein Vesa Mäkelän, ”erinomaista työtä tekevän, fantastisen vankilapastorin”.

– En ole kokenut kirkon työssä kritisoitavaa. Tämä ajatus ei johdu kirkon palkinnosta, vaan olen sitä mieltä kuin ennenkin, Webster nauraa.

Kristillis-humaanit arvot

Suomeen muuttaneiden brittivanhempien jälkeläisenä John Webster kuuluu anglikaanikirkkoon.

– Kirkko oli kolmenkympin puoliväliin asti tosi tärkeä osa elämääni. Vuosien mittaan sen merkitys on vähentynyt, mutta pidän edelleen kristinuskon arvoja, lähimmäisenrakkautta ja anteeksiantoa, hienoina.

Websterin dokumenteissa on humaani ote. Hän näyttää katsovan kuvattaviaan, rosoineen ja omituisuuksineen, tasa-arvoisesti. Moralisoimatta, eikä koskaan alentuvasti.

– Olen hyvin tietoinen omankin persoonani erilaisista puolista – ja miten dorka pystynkään olemaan.

Nouseeko ihmisten yhtäläisen arvon näkeminen kristillisestä taustasta?

– Joo, varmaan. Kristinuskossa on keskeistä jokaisen yksilön arvokkuuden korostaminen. Minulla ei ole muuta kuin myönteistä sanottavaa kirkosta ja kristinuskosta. Usko tuo lohtua monille.

En voi sanoa uskovani tuonpuoleiseen, mutta toivon olevani väärässä.

Dokumentaristi saa itse lohtua ajatuksesta, että hän on osa satojen miljoonien vuosien ajan geeneissämme jatkunutta elämää.

– En voi sanoa uskovani tuonpuoleiseen, mutta toivon olevani väärässä, ja olen erittäin positiivisesti yllättynyt, jos elämä jatkuu kuoleman jälkeen, John Webster pohtii pääsiäisen alla.

Usko ihmisiin vahvistui dokumenttia tehtäessä.

– Omaisten motiivina osallistua elokuvaan olivat toiset uhrien omaiset ja läheiset. He päästivät kameran oman elämänsä kipeimpään kohtaan ajatellen, että voisivat ehkä auttaa muita saman kokeneita.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Maansuola Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: