12.9.2019 / XL-artikkeli

Kaupunki on kirkon koti

Kaupungeissa tiivistyvät kirkon monet haasteet, mutta myös mahdollisuudet palata juurille. Sitä on ihmisten kohtaaminen ja arjen näkeminen

Kirkon yhteiskuntapäivien 2019 ensimmäisenä päivänä ohjelmassa on kaupunkiliftausta. Se ei kuitenkaan tarkoita autoihin pyrkimistä, vaan hankkiutumista kävelijöiden ja julkisten liikennevälineiden käyttäjien seuraan. Tarkoitus on tutustua ihmisiin, eikä vain seminaarin osanottajiin, vaan tamperelaisiin eri puolilla kaupunkia. Hiippakunnan verkosto- ja yhteisötyön asiantuntija Hanne von Weissenbergin mukaan resepti on saatu kontekstuaalisesta teologiasta.

– Idea on siinä, että teologia tapahtuu vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Sen sijaan, että mentäisiin jakamaan esitteitä tai mainostamaan kirkkoa ihmisille, kysytään, mitä heille kuuluu. Ei tehdä teologiaa ennen kuin tiedetään, mitä ihmisille kuuluu ja mitä heidän elämässään tapahtuu. Kirkon suurimpia kysymyksiä on se, miten pysymme hereillä siitä, mitä ihmisten elämässä tapahtuu. Haluamme myös kuulla, mitä ihmiset kertovat meille Jumalasta.

Kuunnellaan kaupunkia vailla valmiita iskusanoja

Von Weisssenbergin visiossa ihmisten kuunteleminen edellyttää kirkolta luopumista tietäjän roolista ja elämän asiantuntijuudesta. Teologia saattaakin olla kehittyvä prosessi, ei valmistuva rakennelma.

-Yhteiskuntapäivien juttu on siinä, että nähdään ja kuullaan ihmisiä. Kaupungistuminen on megatrendi, joka koskee kaikkia maailmassa. Tarkoituksena on miettiä, millaisia tunteita se herättää. Päivien tavoite ei myöskään ole vahvistaa kaupunki-maaseutu-kahtiajakoa, vaan pyrkiä hahmottamaan, millaisiin muutoksiin pitäisi havahtua. Yritämme lähestyä kaupunkia myös ilman valmiita iskusanoja, kuten ilmastonmuutos, yksinäisyys ja polarisaatio, von Weissenberg kertoo.

Hanne von Weissenbergin mukaan teologia on kehittyvä prosessi, ei valmistuva rakennelma

Yhteiskuntapäivien toisena päivänä pureudutaan kirkon rooliin kaupungissa. Von Weissenberg pohtii sitä työkseen.

-Työni perustuu siihen, että kirkko tarvitsee yhteistyökumppaneita. Verkostomainen työote on tullut osaksi monien seurakunnan työntekijöiden identiteettiä. Ajattelen, että yhdessä tehtävämme on tehdä Jumalan valtakunta näkyväksi jo nyt tässä ajassa, eikä rauha ja oikeudenmukaisuus voi olla vain erityisesti jonkin työalan tehtävä, vaan sen on oltava meidän kaikkien työtä, von Weissenberg sanoo.

Ei järjestystä, vaan apua kaaoksessa

Tampereelle vieraaksi saapuva Manchesterin anglikaanipiispa David Walker on von Weissenbergin kaupunkiteologian innoittaja ja vaikuttaja. Walker tunnetaan yhteiskunnallisesti aktiivisena piispana, jonka mielestä kirkon tehtävä on haastaa poliittiset päättäjät silloin, kun haavoittuvimmat ja vähäosaisimmat ovat jäämässä ilman julkista tukea, apua ja suojaa.

Walker on aiemmin ollut Suomessa puhumassa kirkon johtajuudesta. Hänen visionsa siitä on uudenlainen: kirkon johtajan tehtävä ei hänen mukaansa ole luoda järjestystä, vaan kannatella ihmisiä vanhan järjestyksen murtumisen ja epäjärjestyksen reunalla.

Hänet tunnetaan erityisesti asunnottomien ja pakolaisten puolesta puhujana, julkisen asuntotuotannon, ruokajakelun ja paperittomien asioiden hoitamisen sekä ympäristökysymysten puolustajana.

Dosentti von Weissenberg pitää kirkon roolia entisen työnantajansa yliopiston tavoin yhteiskunnallisena ankkurina, joka sitoo yhteen hyvinvointia ja ihmisiä paikallistasolla. Kirkko voi luoda tilaa keskustelulle, jossa pyritään pois vastakkainasettelusta, liennyttämään polarisaatiota ja tutkitaan yhdessä hyvän elämän edellytyksiä. Turvallisessa tilassa eri tavoin ajattelevat ihmiset pääsevät näkemään toisensa lähietäisyydeltä.

Kaupunkiteologian professori Henrietta Grönlundin mukaan kaupunki kannattaisikin nähdä pikemminkin mahdollisuuksien kuin vaikeuksien tihentymänä. Kirkosta eroaminen ja toimintaan osallistuvien vähäisyys liittyvät erityisesti kaupunkikulttuuriin ja kaupungit on helppo nähdä kirkon erityisinä haasteina.

Teologisen tiedon lähteenä ovat myös elämänkokemukset, eivät vain kokemukset kirkosta

Kaupungit haastavat myös jumalanpalveluselämän.

-Missionaarinen visio vaatii sitä, että kirkko ei tee messua vain sille kahdelle prosentille, joka käy ahkerasti kirkossa. Vanha ajatus siitä, että messusta kiinnostumattomat ihmiset olisivat väärässä perustuu paremmin tietämisen rooliin. Tutkimukset osoittavat, että kaupunkilaiset ihan oikeasti kaipaavat kirkolta vuoropuhelua. Se ei tarkoita jutustelua, jossa minä ammattilaisena kuitenkin tiedän jo kaiken. Ajatus inkarnaatiosta, ihmiseksi syntyvästä Jumalasta suorastaan vaatii sen myöntämistä, että Jumala tapahtuu myös muualla kuin kirkon tiloissa. Teologisen tiedon lähteenä ovat myös elämänkokemukset, eivät vain kokemukset kirkosta, hän pohtii.

Urbaani teologia on diakoniaa

Kaupunkikeskuksiin tiivistyy ihmisten mukana uusia kysymyksiä, ongelmia ja tarpeita, mutta myös kykyjä ja taitoja.

-Jos kirkko haluaa pysyä yhteiskunnassa mukana, sen on oltava näkyvästi läsnä kaupungeissa. On arvioitu, että vuonna 2050 lähes 70 prosenttia maailman ihmisistä asuu kaupungeissa. Kiihkeintä kaupungistuminen on eteläisellä pallonpuoliskolla, jossa kehitys merkitsee myös slummien kasvamista, hän sanoo.

Grönlund kutsuu teologiaksi myö esimerkiksi diakoniatyötä paperittomien tai asunnottomien kanssa.

Grönlundin mukaan kaupunkilaiset kaipaavat kirkolta vuoropuhelua. Kuva: Aarne Ormio

-Teologian ei aina tarvitse olla ekplisiittistä. Kansalaistoiminta ihmisarvoisen elämän mahdollisuuksien eteen, ihmisten voimaannuttaminen ja kriittinen näkökulma, joka kysyy, mistä puute tai köyhyys johtuu, ne ovat urbaania teologiaa parhaimmillaan, hän sanoo.

-Me kaikki etsimme pyhää ja kirkossa etsitään tapoja konkretisoida pyhä. Yhdelle se on messu ja toiselle ruokakassien jakaminen.

Kirkko on yhä liikaa kokoustava kirkko. Toisenlainen työote vaatii elämistä ihmisten kanssa. Esimerkiksi pistemäiset pop up-hankkeet ovat usein yritys tehdä kirkosta paikkana tai yhteisönä ihmisten oma.

-Pitää juurtua kontekstiin ja saada ihmiset toiminnan omistajiksi. Kirkon ammattilaisuus ja osaaminen on aivan olennaista, mutta kirkko ei saisi toimia yksin, Grönlund sanoo.

Me kaikki etsimme pyhää ja kirkossa etsitään tapoja konkretisoida pyhä. Yhdelle se on messu ja toiselle ruokakassien jakaminen.

Hän näkee kaupunkiseurakuntien toiminnassa toisaalta yhtäältä innovatiivista pöhinää kaupunkiaktivisteille ja keski-ikäiselle keskiluokalle, toisaalta eriarvoistumisen vastaisia hankkeita. Ne ovat kehityksen kaksi päälinjaa.

-Poliittinen teologia on elänyt hiljaiseloa monta vuosikymmentä. Sen esikuvat olivat latinalaisessa Amerikassa. Nyt vapautuksen teologian ja kontekstuaalisuuden ihanteita ei välttämättä ole helppo löytää, hän pohtii.

Grönlundin mielestä huono-osaisuutta, puutetta ja yksinäisyyttä pitäisi etsiä, mutta ongelmia ei pitäisi yrittää ratkaista yksin. Diakoniaa ei saa ulkoistaa ammattilaisille, vaan sen tulisi olla koko kirkon toimintaa.

Kirkko palaa juurilleen

Grönlund näkee Aleppon kellot ja maallikkoaktiviiset tuomasyhteisöt paluuna kirkon historiallisille juurille.

-Sitä ei aina muisteta, että kaupunkikulttuuri on kirkon alkuperäinen synnyinkoti. Varhaiset seurakunnat levisivät satamakaupunkeihin ja kaupungeissa uusien ihmisten pariin. Nyt esimerkiksi maahanmuutto keskittyy kaupunkeihin samoin kuin turismi. Globaali verkko on lähempänä kaupunkien välillä.

Grönlund näkee kirkolla urbaanissa maallistuneessa moniarvoisessa ympäristössä oman identiteetin kirkastumisen mahdollisuuksia. Kaupungissa kirkon on esittäydyttävä uusille ihmisille ja aloitettava kertomaan tarinansa alusta saakka.

Salla Ranta on teologian sekatyöläinen, toimittaja ja opettaja. Kuva: Päivi Lipasti

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Kytkin Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: