tyttö katsoo sälekaihdinten raosta ulos ikkunasta
17.10.2019 / Artikkeli

Kellari leikkipaikkana

Yhteiskuntarakenteiden kadotessa pakolaisiksi joutuneet lapset aidataan, saarretaan, ympäröidään vierailla ihmisillä. Monien vapaaehtoisten mielestä muuttuviin olosuhteisiin tarvitaan lääke- ja ruokajakelun lisäksi leikkiä.

Kun leikkiympäristö on kellari,

ja kuuluu paukahdusten jälkeinen itku. Syödään kuivia keksejä, leseitä. Moni kyllääntyy maitopulverijuoman makuun. Kynttilänvalossa lapset leikkivät hylsyillä, sirpaleilla ja haalistuneilla valokuvilla. Joskus leikki rakentaa yhteistä turvaa toistuvan uhan keskelle. En muista suljettua tilaa, muistan läheiset ystävät, sanoo joku vuosia myöhemmin.

Jasminko Halilovic syntyi Sarajevossa 1988. Hän eli lapsuutensa piiritettynä kaupunkiin, jossa kuoli 11 500 ihmistä. Vuonna 2013 julkaistiin Djetinjstvo u ratu -teos, jossa yli tuhat ihmistä kirjoittaa lapsuudestaan ja leikeistään piirityksen aikana. Useimmilla heillä on asioita ja kokemuksia, joita ei voi kääntää sanoiksi. Ja silti moni heistä muistelee leikkejään kantavana voimana. Sodan aikana he perustivat kuoroja ja teattereita. Joku oppi neulomaan, toinen löysi Aleksandr Puškinin, pelattiin monopolia ja dominoa. Yhden mielestä transistoriradio tarjosi musiikkikasvatuksellisen sivistyksen, johon hän edelleen aikuisena nojautuu.

Joka viides lapsi maailmassa elää tänäkin päivänä 50 kilometrin päässä konfliktialueesta

Joka viides lapsi maailmassa elää tänäkin päivänä 50 kilometrin päässä konfliktialueesta. Määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1995, jolloin Jugoslavia hajosi. Kahden sekunnin välein joku ihminen siirtyy toiseen paikkaan, yli puolessa tapauksessa paikanvaihtajana on lapsi. Yhteiskuntarakenteiden kadotessa pakolaisiksi joutuneet lapset aidataan, saarretaan, ympäröidään vierailla ihmisillä. Monien vapaaehtoisten mielestä muuttuviin olosuhteisiin tarvitaan lääke- ja ruokajakelun lisäksi leikkiä.

Ruotsalainen psykologi Shirin Fazel-Zandy on tutkinut sodanaikaisia lapsuusympäristöjä. Konfliktien aikana lapset ja aikuiset vastaanottavat stressaavia asioita, jotka seuraavat kokemuksina sukupolvien yli. Shirin Fazel-Zandy on mallintanut ns. turvallisuuden ja muutoksen kehät, joilla hän kuvaa konfliktialueilla eläneiden lapsen ja aikuisen tarpeita. Jos vetää mutkat suoriksi, niin psykologi neuvoo aikuista ensi alkuun vakauttamaan elämänsä ja ottamaan ongelmistaan vastuunsa. Tämän lisäksi hänen tulisi nähdä myös lapsen tarpeet, ne vaikeasti tunnistettavatkin: Suojele ja lohduta mua! Järjestele mun tunteet!

Suomeen tulijoissa on myös heitä, jotka kävelevät seurakunnan perhekerhoon mukanaan tuntemuksia, joita toisilla ei ole. Lapsi saattaa leikkiä legoleikkiä, jossa ukko hyppää katolta ja kuolee kymmeniä kertoja. Mekaaninen leikki ei etene, vaan toistuu päättyen makaavaksi liikkumattomaksi hahmoksi tämän tästä. Tuulen voimasta paukahtava ovi saa lapsen kädet korviin, ja juoksemaan pöydän alle.

Tarvitaan hälvennyt uhka, tarvitaan ymmärtävää puhetta ja yhteistä toimintaa

Lapsen keho muistaa liikkeet ja toimintatavat. Emootioiden esiin tuleminen, kasvaminen, pelon äärellä oleminen janoaa luottamuksellista vuorovaikutusta.  Kirkon ammattipedagogilta vaaditaan sensitiivistä ja monipuolista osallisuutta. Tarvitaan hälvennyt uhka, tarvitaan ymmärtävää puhetta ja yhteistä toimintaa. Osallistujien luottamus ja optimismi vahvistuvat, kehittyy vahvempi olemassaolon tunne, sen syvyys.

Miksi lapsen äiti on yhä hiljaa, vetäytynyt? Hän muistelee hiirilaumoja, jotka valuivat vuoren rinnettä alas. Kukaan ei tiedä miksi sota vaikutti tällä tavoin. Hän on kuin Iva (1981), jonka lapsuuden aikainen matkalaukku ja leikkikuvaus dokumentoitiin War Childhood Museumin kokoelmiin. Se kuuluu näin:

pieni matkalaukku, jossa on piirretty tytön kuva
War Childhood Museum. Sarajevo

Kaupungissa jo melkein ammuttiin…Yhtenä yönä isä tuli kotiin ja sanoi: ”Huomenna mennään rannalle!” Pakkasin laukkuuni uimapuvun, sandaalit ja päiväkirjan. Menemme rannalle. Aamulla veljeni, äiti, täti ja minä liityimme seurueeseen, joka jätti kaupungin. Menemme rannalle. Mustapipoiset miehet pysäyttivät meidät ja pitivät meitä pankkivankeina kolme vuorokautta. Näenkö merta enää koskaan? Kaksi kuukautta myöhemmin saavuin Amsterdamiin, missä yhä elän. Kaikki muistoni ovat tässä matkalaukussa.

Lähteet

Circle of Security and Circle of Change, Shirin Fazel-Zandy, Omep-konferenssi, 18.5.2019, Lisbon

Djetinjstvo u ratu – Sarajevo 1992 – 1995, Jasminko Halilovic, 2013

Global Chilhood report 2019, Save the Children

Kirjoittajan kuva

Ilkka Tahvanainen, varhaiskasvatuksen asiantuntija, Kirkkohallitus