Kirjoituskone
20.5.2020 / Kirja-arvostelu

Kirkas ja moniääninen mystiikka

Julkaistu Kategoriat Kirja-arvosteluAvainsanat ,
Jaa:

Juhani Rekola: Kirkas mystiikka. Tekstejä tieteestä, taiteesta ja teologiasta. Kirjapaja 2019.

Harva lähes 50 vuotta vanha teksti on kestänyt aikaa niin hyvin, että se on edelleen kiinnostava. Heimo Hatakan kokoamassa kirjassa aikaa kestäneitä tekstejä on monia.

Kirjoitukset ovat tuttua Rekolaa: Rekolan oma ääni punoutuu viittauksiin kaunokirjallisuuteen, kuvataiteeseen ja teologiaan. Herääminen pimeään -kirjan tavoin Kirkas mystiikka -kirjaa voi suositella jokaiselle Rekolan ystävälle.

Kirjan aloittaa Hatakan essee, jossa hän käsittelee Rekolan teologiaa ja peilaa sitä Rekolan elämää sekä James W. Fowlerin uskonnollisen kehityksen teoriaa vasten. Hatakka nostaa esseessä erinomaisesti esiin Rekolan ajattelun keskeiset piirteet ja sijoittaa ne laajempaan kontekstiin. Rekolan omat kirjoitukset on kirjassa jaoteltu viiteen osioon, joista Yksinäisyyden ja yön teologia sekä Kristillinen taide ja protesti ovat laajimmat, muiden osioiden jäädessä selkeästi lyhyemmiksi.

Kirjan päättää Rekolan rukoukseksi nimetty, Juhani Rekolan viimeiseksi jäänyt teksti, joka löytyi kirjoituskoneesta hänen kuolemansa jälkeen. Rekolan rukouksen on Sirkku Rintamäki hienosti säveltänyt lauluksi, jonka nuotit on sisällytetty kirjaan. Suurin osa kirjoituksista on julkaistu alun perin Kotimaassa 1970-luvun kuluessa, mutta mukana on myös joitain muissa julkaisuissa julkaistuja kirjoituksia sekä ennen julkaisemattomia kirjoituksia.

Miksi Rekola on edelleen kiinnostava? Ehkä parempi kysymys on, miksei Rekola olisi edelleen kiinnostava. Rekola kirjoittaa teemoista – kärsimys, yksinäisyys, elämän mielekkyys ja kristillisen uskon merkitys – joissa kysymykset ovat säilyneet samoina, vaikka konteksti on ajan kuluessa muuttunut.

Ihmiset ovat muuttuneet vähemmän kuin ympäröivä maailma

1970-luvulta olevat kirjoitukset muistuttavat vaivihkaa siitä, että ihmiset ovat muuttuneet vähemmän kuin ympäröivä maailma. Toisaalta, ajallinen etäisyys kirjoituksiin laittaa kuin itsestään mittailemaan sitä, miten kirjoitukset asettuvat nykyhetken tilanteeseen: mitä kirjoitus on nyt.

Minulle Rekolan tekee mielenkiintoiseksi kirjoitusten moniäänisyys ja monitasoisuus. Rekola keskustelee muiden kirjoittajien kanssa, mutta ei käytä heitä rakentamaan omaa argumenttiaan, vaan antaa kirjoittajien edustaa itseään. Tämän takia myös sitaatit Kirkas mystiikka -kirjasta jäisivät vajaiksi. Sitaatti voisi välittää yhden ajatuksen, mutta ei välttämättä kertoisi edes yhdestä kirjoituksesta olennaista. Puhumattakaan koko kirjasta.

Kirkas mystiikka -kirjassa ei ole selkeää teemaa, joka punoisi esseet yhteen. Ehkä yhtenä pohjavireenä ovat kuitenkin pohdinta jumalauskon vaikeudesta nyky-yhteiskunnassa, joka nivoutuu siihen, että Rekola omien sanojensa mukaan ei näe Jumalaa missään. Läpi kirjan on myös pohdintaa uskon ja tieteen välisestä suhteesta.

Kirkas mystiikka -kirjaan voi palata yhä uudelleen ja löytää sieltä ajatuksia, jotka aikaisemmin ovat jääneet huomiotta

Juhani Rekolan tapa kirjoittaa oli ainutlaatuinen suomalaisen kirjallisuuden kentässä. Kirkas mystiikka -kirjaan voi palata yhä uudelleen ja löytää sieltä ajatuksia, jotka aikaisemmin ovat jääneet huomiotta. Voi vain toivoa, että tulevaisuudessa Juhani Rekolan tuotanto julkaistaan kokonaisuudessaan uudelleen.

Vaikka edellä kirjoitin, että sitaatit kirjasta jäisivät vajaiksi, yhden poikkeuksen haluan kuitenkin tehdä. Yhdessä kirjan esseistä Rekola kuvaa uskoaan Jumalaan. Vaikka Rekolan kirjoittaa itsestään, hän samalla sanoittaa esseessä paljon jumalauskon haasteista. Viimeisen sanan saakoon Juhani Rekola:

”Koen, että niin Jumalan kuin uskon kohdalla meidän käsitteemme ovat kuluneet aivan loppuun. Toinen kristillinen vuosituhat päättyy sen ilmitulemiseen, että kaikki sanat ja nimet ja käsitteet ovat väsyneet. On niin kauan luomisesta, että mikään ei tunnu enää pätevän. Tarvittaisiin uutta Aadamia, joka nimeäisi kaiken uudelleen, ottaisi käteensä kukat ja antaisi niille uudet nimet, kuuntelisi lintujen laulua ja kutsuisi niitten sävelet uusilla nimillä. Silloin näkisimme ja kuulisimme taas kaiken uutena.”

Vilppu Huomo on seurakuntapastori Espoossa.

Artikkelikuva: ote Kirkas mystiikka – kirjan kannesta / Kirjapajan mediapankki

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Kytkin Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: