6.6.2016 / Yleinen

Kirkko etsii uusia ratkaisuja osallistavaan työllisyyspolitiikkaan

Julkaistu Kategoriat Yleinen
Jaa:

KUTSU TILAISUUTEEN: Kirkko etsii uusia ratkaisuja osallistavaan työllisyyspolitiikkaan

Julkistamistilaisuus keskiviikkona 15.6. klo 9-12
Kirkkohallituksen Mikael-sali, Eteläranta 8, Helsinki
HUOM: tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta etukäteisilmoittautuminen pakollista tämän linkin kautta

Kirkossa panostetaan yhteen tämän hetken suurimmista yhteiskunnallista haasteista ja ahdingoista: työn murrokseen ja työttömyyteen. Suomessa vallitsee pitkään jatkuneen niukkuuden ajan taloustilanteen vuoksi haastava työllisyystilanne, jonka ytimessä on sitten 1990-luvun ylivoimaisesti vaikein pitkäaikaistyöttömien tilanne: yli 122 000 pitkäaikaistyötöntä (huhtikuu 2016 TEM).

Hanke toteutetaan yhdessä Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö – TVY ry:n kanssa ja siihen kutsutaan mukaan kaikkia kiinnostuneita tahoja. 15.6.2016 työryhmä järjestää avoimen starttitilaisuuden.

Kahvitarjoilu klo 8.45-9.15; tilaisuus alkaa klo 9.15
Avaussanat, Kari Latvus, asiantuntija, KJY
Kirkko – kenen joukoissa seisot? Piispa Irja Askola
Mitä työttömyys merkitsee ja vaikuttaa? Jouni Kylmälä, ent. opettaja ja tutkija
Työnkuvana jatkuva epävakaus: työtön nuori yhteiskunnan murroksessa, Nelli Ruotsalainen, viestintävastaava, TVY
Mistä työttömyys tällä hetkellä johtuu? Signe Jauhiainen, tutkimusjohtaja, PTT
Kirkon haasteet ja toimet, Katri Valve, diakonia- ja yhteiskuntatyön sihteeri, Vantaa
Lupa ajatella eri tavoin: työttömien säätelemisestä kannustaviin malleihin, Kari Latvus

Kirkko tarttuu työn ja työttömyyden kysymykseen

Kirkkohallituksen asettaman ja piispa Irja Askolan koolle kutsuman työryhmän tehtävänä on

  • tuoda esiin työttömyyteen liittyvä kokonaistilanne
  • arvioida eri tahojen vastuita ja toimenpiteitä työttömyyden hoidossa; myös profiloida kirkon roolia työttömyyden ja työllistämisen kysymyksissä
  • nostaa esiin eri ryhmien (nuoret, yli 50-vuotiaat, vammaiset, maahan muuttaneet, romanit jne.) työttömyystilanne
  • innovoida erilaisia toimintamalleja ja käytäntöjä.

Lisäksi työryhmän työn perusteella kirkkohallitus voi kerätä, arvioida ja antaa toimenpide-ehdotuksia työttömyysongelmaan liittyen eri tahoille: hallitus, työmarkkinajärjestöt, kirkot ja järjestöt.

Työryhmän koollekutsuja piispa Irja Askola ja työryhmän jäsenet toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski (TVY), professori Heikki Hiilamo (Helsingin yliopisto), professori Juho Saari (Itäsuomen yliopisto), tutkimusjohtaja Signe Jauhiainen (PTT), kehitysjohtaja Liisa Björklund (HDL), diakoniasihteeri Katri Valve (Vantaa seurakuntayhtymä), johtaja Kalle Kuusimäki (KDS), apulaisjohtaja Ilkka Sipiläinen (KJY) ja asiantuntija Kari Latvus (KJY).

Lisätietoja:
Asiantuntija, TT Kari Latvus 040-6429274 kari.latvus@evl.fi
Professori Juho Saari, 040-8281027, juho.saari@uef.fi

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Kytkin Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: