Kirkolta tervetullutta ihmisoikeuspohdintaa

Kirkon ihmisoikeusfoorumin viime vuoden lopussa ilmestynyt Näkökulmia ihmisoikeuksiin on ajankohtainen ja tarpeellinen julkaisu.

Kirja-arvostelu

Siinä käydään läpi laaja kirjo ajankohtaisia ihmisoikeuskysymyksiä kirkon näkökulmasta ja esitellään kirkon ja ihmisoikeuksien kosketuspintojen – mukaan lukien kipupisteet – pitkää ja mutkikasta historiaa.

Kertoo ajastamme, että samalla kun kirkot Euroopassa pyrkivät kääntämään moraalioppinsa ja ihmiskäsityksensä yhteiskunnallisesti relevantille ihmisoikeuskielelle, monet maalliset ihmisoikeustyöntekijät – minä muiden joukossa – ovat yhä kiinnostuneimpia etiikasta ihmisoikeuksien taustalla ja päätyvät jopa teologiseen pohdiskeluun.

Elämme yhtä aikaa jälkikristillisessä ja postsekulaarissa yhteiskunnassa

Elämme yhtä aikaa jälkikristillisessä ja postsekulaarissa yhteiskunnassa. Itse en näe tässä ristiriitaa. Pikemmin kohtaamamme ongelmat vaativat samanaikaisesti monenlaisia työkaluja.

Ongelmista päällimmäisinä mielessäni ovat ilmaston lämpeneminen, joka uhkaa koko luomakuntaa; lisääntyvä muuttoliike ja siihen liittyvä repivä yhteiskunnallinen keskustelu; sekä uusliberalistisen markkinatalouden sisällä kasvava eriarvoisuus niin globaalisti kuin kansallisestikin. Tässä yhteydessä Laura Arikan, Elina Hellqvistin ja Kari Latvuksen toimittama Näkökulmia ihmisoikeuksiin, joka pyrkii vuoropuheluun sekä kirkon sisällä että kirkon ja muun yhteiskunnan välillä, on tervetullut keskustelupuheenvuoro.

Kirjan katsaus tämän hetkiseen ihmisoikeuskeskusteluun Suomessa kuulostaa tutulta. Se olisi voitu poimia vaikka oman työnantajani Amnesty Internationalin vastaavasta koosteesta, mutta on sitä laajempi, mikä korostaa kirjan tärkeyttä. Monet puheenvuoroista on kirjoitettu tavalla, joka kielii varovaisuudesta.

Kirjoittajat tietävät, että aiheet herättävät erimielisyyttä kirkon piirissä – samalla kun niistä olisi uskallettava puhua rohkeammin. Ehkä siksi juuri sukupuolten tasa-arvo, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ja aborttiin ja eutanasiaan liittyvät kysymykset ovat saaneet käsittelijöikseen arvovaltaisimmat, piispan ja professoritason kirjoittajat.

Eri kirjoittajien lyhyet tekstit ”suurista ihmisoikeuskysymyksistä” muodostavat kiinnostavan tilkkutäkin, mutta toisaalta juuri tämä moniäänisyys on myös kirjan heikkous.

Välillä painottuvat Kirkon Maailmanneuvoston ja Luterilaisen Maailmanliiton teologisyhteiskunnalliset kannanotot, välillä ihmisoikeusjuridiikka. Paikoin teksti on pelkästään kuvailevaa. Eri osiot liikkuvat eri aallonpituuksilla, ja tietty hajanaisuus jää vaivaamaan.

Joissakin kysymyksissä olisin kaivannut sekä syvempää analyysia että selkeämpää suuntaa kirkon kannanmuodostukselle. Kenties aika ei ole vielä kypsä tähän ja nyt herätellään vasta avointa keskustelua. Hyvä niinkin.

Tarvitsemme itseämme suurempaa ihmisarvon etiikkaa. Sen kirkko osaa.

Juridiikkaan perustuva ihmisoikeustyö tarvitsee kirkon puheenvuoroja, sillä oikeustermein on vaikea puhua esimerkiksi rakkaudesta, lojaliteetista, omatunnosta, anteeksiannosta ja sovinnosta. Ilman niitä ihmiselämä olisi köyhää. Tarvitsemme itseämme suurempaa ihmisarvon etiikkaa. Sen kirkko osaa. Samalla ei tietenkään tule luopua juridisista oikeuksista, jotka suojaavat syrjinnältä ja takaavat kaikille yhdenvertaisen kohtelun, oli sitten kysymyksessä toisen uskonnon harjoittaja, romani, saamelainen, vammainen tai seksuaalivähemmistöön kuuluva. Tässä kirkolla on vielä opittavaa, ja siihen kirja tarjoaa lähtökohtia.

Kun tällaisen kirjan tarvetta pohdittiin Kirkon ihmisoikeusfoorumissa keväällä 2017, totesin omassa puheenvuorossani, että kirkon rooli on erityisen tärkeä, kun puhutaan vieraanvaraisuudesta ja säällisyydestä. Näillä (tarkoituksellisesti ei-juridisilla) termeillä viittasin yhtäältä muukalaisten (turvapaikanhakijoiden, pakolaisten ja maahanmuuttajien) kohteluun Suomessa ja toisaalta taloudelliseen ja sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja valtaviin varallisuuseroihin ylikierroksilla käyvän markkinauskon aikakaudella. Niitäkin käsitelellään kirjassa ansiokkaasti, ja ne ovat nyt, kaksi vuotta myöhemmin, entistäkin tärkeämpiä.

Frank Johansson on Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja