20 puheenvuoroa ihmisoikeuksista on sarja, jossa kirkon ja yhteiskunnan eri alojen asiantuntijat tuovat esiin ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä Suomessa ja eri puolilla maailmaa. Kirjoitukset julkaistaan kahden viikon välein Kytkin-lehdessä.
Ensi näkemältä globaalit ihmisoikeudet ovat hyvällä tolalla. Näin voi sanoa erityisesti silloin, kun tarkastellaan monen vuosisadan tai -tuhannen isoa kehityskaarta, jossa näkyy vahva kehitysprosessi, siis eräänlainen evoluutio. Ihmisoikeudet ovat käyneet läpi historian eri vaiheissa prosessin, joka heijastaa monella tavalla myös kulttuurin ja etiikan evoluutiota. Kehitys ei ole ollut suoraviivaista vaan edistysaskelia on seurannut surkeita vaiheita, joissa on jouduttu todistamaan ihmisoikeuksien polkemista maahan ja jopa kokonaisien laajojen yhteisöjen totaalista tuhoamista, kansanmurhaa.
Entä mikä on vastaus, jos ihmisoikeustilanteesta kysyy hupenevasta keskiluokasta pitkäaikaistyöttömäksi jääneeltä tai maansa kohtuuttoman väkivaltaisuuden takia jättäneeltä turvapaikanhakijalta, jolta on evätty turvapaikka? Tai mitä kertomuksia jakavat erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat, ihmisarvonsa puolesta kamppailevat ihmiset? Ihmisoikeuksien paras mittari ovat valtavirran ulkopuolelle jäävien ihmisten kokemukset.
Siksi myös tällä hetkellä on tarve kysyä, mihin suuntaan ihmisoikeuksia viedään ja onko tapahtunut ratkaiseva käänne, mahdollisesti huonompaan suuntaan.
YK:n Ihmisoikeuksien julistus
Toisen maailman sodan kauheuksien julkinen käsittely loi taustan, jossa YK:n ihmisoikeuksien julistus oli mahdollista hyväksyä suurella yksimielisyydellä. Varautuneimmin asiaan suhtautuivat esimerkiksi Neuvostoliitto, Saudi-Arabia ja Etelä-Afrikka, jotka kuitenkin hyväksyivät tekstin pidättäytymällä äänestyksestä. Päätökset tehtiin länsivaltojen johdolla ja muiden suostumuksella. Lähi-Idän arabimaat seurasivat prosessia hiljaisina yhtiömiehinä ja edelleen yleinen ihmisoikeuksien julistus on vahvistamatta islamilaisissa maissa, joissa on kuitenkin vuonna 1990 hyväksytty Kairon julistus ihmisoikeuksista. Kairon julistus liputtaa selkeästi sidosta islamiin ja sharialainsäädäntöön, mutta nostaa esiin monia myönteisiä ihmisoikeustavoitteita.
Kun vuonna 1948 YK:n ihmisoikeuksien julistus hyväksyttiin, oli taustalla eräänlainen ihmisyyden konkurssi Saksan tuhoamisleirien tultua avoimen keskustelun kohteeksi. Tuhoamisvimma oli kohdistunut erityisesti juutalaisuuteen, mutta oli vielä tätä laajempi ilmiö. Uskontoon, poliittiseen vakaumukseen ja kaikenlaisen erilaisuuden leiman saaneisiin ihmisiin oli kohdistunut vaino, kun erityisesti Saksassa oli päämäärätietoisesti koottu keskitysleireihin juutalaisia, romaneja, homoseksuaaleja ja kommunisteja. Sodan jälkeen oli erityisen vahva tarve selkeästi torjua ihmisyyttä vastaan kohdistuvat rikokset.
Jos YK:n ihmisoikeuksien julistusta ei olisi olemassa ja se haluttaisiin luoda nyt, niin on kyseenalaista, saisiko se nykyisen muodon tai syntyisikö sitä lainkaan. Tietoisuus ihmisyyttä kohtaan tehdyistä tai mahdollisesti tehtävistä rikoksista on hapertunut niin paljon, että yhteistä tahtoa tuskin enää löytyisi. Myöskään vallitseva postmoderni moraalipluralismi ei tukisi julistuksen syntymistä. Tämä viittaa osaltaan siihen, että YK:n ihmisoikeuksien julistuksen piilovaikuttajana on toiminut kristinusko, vaikka julistuksen sanamuoto on täysin sekulaari.
Suomen perustuslaki
Suomen perustuslain mukaan perusoikeudet kuuluvat yhdenvertaisesti kaikille. Peruslakia ei ole kirjoitettu sodan jälkeen kriisin keskellä vaan rauhallisissa ja vakaissa oloissa. Siinä kuvataan ihmisyyden kannalta keskeiset seikat, joista valtion tulee huolehtia. Ihmisyyden mittana, siis ihmisoikeuksina, pidetään asianmukaista selviytymistä elämästä.
Perustuslain kannalta olennaisia asioita ovat esimerkiksi yhdenvertaisuus, mielipiteen ja uskonnonvapaus. Perustuslaki ei sinällään lupaa onnea tai vaurautta, mutta se pyrkii takaamaan sen, että kaikilla olisi riittävä minimitoimeentulo elämässä. Tämän kuvaa hyvin 19§ Oikeus sosiaaliturvaan
Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.
Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.
Perusoikeuksien kuvaus on hyvin selkeä ja yksiselitteinen. Vaikeudet ja keskustelut syntyvät ihmisoikeuksia tukevien perustuslain pykälien soveltamisesta. Kuinka hyvää sosiaaliturvaa tarjotaan ja millaiset ovat sen rajat? Mikä perusoikeuksissa koskettaa Suomessa kansalaista, maassa työluvan tai turvapaikan turvin elävää? Entä millaiset ihmisoikeuksiin perustuvat säädökset kuuluvat myös paperittomille, joita ei voi turvallisesti palauttaa heidän kotimaahansa?
Juutalais-kristillinen perintö
Edellä on jo viitattu siihen, että ihmisoikeuksilla on juurensa juutalais-kristillisessä perinteessä. Heprealaisen Raamatun (Vanha Testamentti) kertomukset kuvaavat yhteisöä, jonka ideaalina on vapaiden israelilaisten joukko. Kyseinen kuva saattaa olla enemmän toivekuva kuin historian minkään hetken tosi kuvaus. Samalla on syytä huomauttaa, että ”vapaus” kohdistui miehiin ja jätti ulkopuolelle orjat, muun maalaiset, naiset, lapset, vammaiset ja monet muut ryhmät. Siitä huolimatta esimerkiksi Jooelin kirjan luvun 3 kuva Jumalan läsnäolosta kuvataan ikäkausien ja sukupuolten ja arvohierarkioiden kumoavana vuorovaikutuksena ja tasavertaisuutena.
Kirkolla on vahvat syyt panostaa ihmisoikeuskeskusteluun Suomessa juuri nyt
Jeesuksen opetus lähimmäisenrakkaudesta, lasten siunaamisesta, sairaiden kohtaamisesta ja parantamisesta loi vahvan pohjan varhaiskristilliselle yhteisöllisyydelle, jossa jokaisen ihmisen arvo perustui Jumalan lahjoittamaan elämään ja lahjana annettuun armoon. Paavalin käsityksen tiivistää galatalaiskirjeen radikaali julistus:
Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Gal. 3:19
Ylevän julistuksen jälkeen orjien vapauttamiseen meni kuitenkin 1800 vuotta ja naisten osalta matka on vieläkin kesken. Tämä on esimerkki siitä, kuinka haastavaa myös kirkossa on ollut omien ihmisoikeuslinjausten toteen saattaminen.
Kirkon haasteista
Esimerkit yllä viittaavat siihen, että juutalais-kristillinen juuri ihmisoikeuksissa on olemassa. Valistus, sosialistinen liike ja monet muut ryhmittyvät ovat vahvasti vaikuttaneet siihen, miten ihmisoikeudet nykyään ymmärretään. Kysymys on vuorovaikutteisesti prosessista, jossa kirkon ei tule kainostella isyyttään tai unohtaa elätysvelvollisuuttaan, mutta ei myöskään vaatia yksinhuoltajuutta.
Kirkolla on vahvat syyt panostaa ihmisoikeuskeskusteluun Suomessa juuri nyt. On toivottavaa, että kirkon ihmisoikeusagenda tulee selkeämmin ja julkisemmin muotoilluksi.