8.3.2019 / XL-artikkeli

Kirkon ilmastostrategia pakottaa keskusteluun seurakuntien metsänhoidosta

Julkaistu Kategoriat XL-artikkeli
Jaa:

Kirkon ilmastostrategia saa kiitosta ympäristöasiantuntijoilta. Sen toteutuminen on kuitenkin kiinni seurakuntien päättäjistä. Tavoite ekologisesta metsänhoidosta tulee puhuttamaan vielä paljon. Oulun hiippakunnan seurakunnat eivät halua jäädä Suomen kirkon hiilinielureservaatiksi.

 

Samaan aikaan, kun ilmastomuutoksesta kiistellään, maapallon ilmasto lämpenee kiistoista välittämättä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko päätti kuitenkin omalta osaltaan lopettaa ilmaston kuormittamisen. Kirkkohallitus hyväksyi helmikuun lopussa energia- ja ilmastostrategian Hiilineutraali kirkko. Tavoitteena on hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä. Kirkko aikoo leikata hiilidioksidipäästöjään 80 prosentilla ja kompensoida loput ekologisella metsänhoidolla.

Valtaosa kirkon ilmastopäästöistä tulee kiinteistöjen lämmittämisestä. Päästötavoitteen saavuttaminen edellyttää tilojen vähentämistä ja isoja muutoksia energiankulutuksessa. Öljylämmityksestä ja fossiilisilla polttoaineilla tuotetusta sähköstä pyritään luopumaan jo vuoteen 2025 mennessä.

Asiantuntijat kiittävät ilmastostrategiaa

Päästövähennystavoitteita tutkivan BIOS-tutkimusyksikön tutkija Paavo Järvensivu kertoo olevansa positiivisesti yllättynyt kirkon ympäristöstrategiasta.

– Tavoite on kunnianhimoinen, mutta keinot konkreettisia. Kirkon ilmastostrategia puuttuu ilmaston kannalta merkittäviin kysymyksiin, energiankulutukseen ja metsänhoitoon. Ei tyydytä puuhastelemaan pelkästään pahvimukien vähentämisessä.

Usein ilmastostrategioihin kirjataan tavoitteita, joiden toteutumiseen eivät edes kirjoittajat itse usko.

Samaan aikaan, kun ilmastomuutoksesta kiistellään, maapallon ilmasto lämpenee kiistoista välittämättä.

– Jopa vuosi 2030, vaikka onkin päästöjen radiaalin vähentämisen kannalta lähellä, on ihmisten käsityskyvyn kannalta niin kaukana, että on helppo luvata vähän löperöstikin yhtä ja toista. Kirkon ilmastostrategian suositukset ovat sen verran konkreettisempia, että niiden toteutumista voidaan seurata. Jo muutaman vuoden kuluttua voi joku ottaa tämän paperin käteensä ja selvittää, onko mitään tehty, Järvensivu huomauttaa.

Toisin sanoen, jos kirkko ei noudatakaan strategiaansa, se jää siitä kiinni.

Strategioiden ja julistusten merkitystä myös epäillään usein. Suomalaisen tiedeyhteisön tukikirjeen ilmastolakkoileville lapsille ja nuorille käynnistänyt Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Roope Kaaronen on kuitenkin toista mieltä. Hänen mukaansa puhetta tarvitaan vielä paljon.

– Julistukset ja strategiat vetoavat mielikuvitukseen ja ennen kaikkea mediaan. Niiden avulla luodaan yhteinen päämäärä, ne normalisoivat uuden ajattelumallin. Keinoja päämäärän tavoittelemiseen, kuten hiilineutraaliuteen, voi olla monia erilaisia. On kuitenkin tärkeää, että tavoite on yhteinen ja edes osin puhumme yhteistä kieltä, Kaaronen sanoo.

Paavo Järvensivu arvelee, että kirkon mahdollisuus vaikuttaa ilmastokysymyksissä on lopulta strategiaa ja omia toimenpiteitä suurempi.

Samalla, kun kirkko itse kulkee kohti hiilineutraaliutta, se voi vaatia samaa muilta

– Pitää muistaa kirkon tehtävä. Kirkko on moraaliyhteisö, jolta odotetaankin tiukan moralisoivaa puhetta. Ilmastosaarnat eivät kuitenkaan ole uskottavia ilman kirkon omia toimia. Samalla, kun kirkko itse kulkee kohti hiilineutraaliutta, se voi vaatia samaa muilta, Järvensivu muistuttaa.

Pohjoisen piispa ei halua hiippakunnastaan kirkon hiilinielureservaattia

-Ilmastostrategia sisältää suosituksia, sillä määräyksiä Kirkkohallitus ei voi itsenäisille seurakunnille antaa. On seurakuntien päättäjistä kiinni, miten ilmastostrategia toteutuu, korostaa Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo. Hän kuitenkin uskoo hiippakuntansa seurakuntien kykyyn toteuttaa strategia, paljon on seurakunnissa hänen mukaansa jo tehtykin.

–  Oulun hiippakunta on edelläkulkija kirkon ympäristötyössä, täällä on esimerkiksi selkeästi eniten kirkon ympäristödiplomeja. Eikä esimerkiksi kiinteistöjen vähentäminen edes ole pelkästään ilmastokysymys. Se olisi täällä edessä ilman ilmastostrategiaakin, niin tiukassa taloudellisessa tilanteessa moni seurakunta elää, Keskitalo sanoo.

Viime syksyyn saakka Kirkkohallituksen kansliapäällikkönä toiminut Keskitalo katsoo kirkon ympäristötavoitteita nyt piispana osin uudesta näkökulmasta. Keskitalo muistuttaa, että pääosa seurakuntien metsistä on itäisen ja pohjoisen Suomen seurakunnissa eivätkä ne seurakunnat halua olla pelkästään Suomen kirkon ”hiilinielureservaatti”.

Metsillä on suuri taloudellinen merkitys pohjoisen ihmisten elinkeinona ja pohjoisten seurakuntien eloonjäämiskamppailussa

–  Metsillä on suuri taloudellinen merkitys pohjoisen ihmisten elinkeinona ja pohjoisten seurakuntien eloonjäämiskamppailussa. Strategian valmistelussa olisi mielestäni pitänyt olla enemmän metsänhoidon ja metsätalouden asiantuntemusta. Jos strategian toteuttaminen vähentää pohjoisen köyhien seurakuntien mahdollisuutta hyödyntää metsiään toimintansa rahoittamiseen ja kirkkojensa kunnossapitoon, niin minusta on selvää, että kokonaiskirkolle syntyy moraalinen velvoite kompensoida nämä tulonmenetykset näille seurakunnille, sanoo Keskitalo.

Strategiatekstiin lisättiin aivan loppuvaiheessa suositus kirkon metsien hoitamisesta ”ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti” kestävällä tavalla.

– Se oli hyvänä ja tasapainottavana lisäyksenä, sillä pohjatekstissä oli läsnä oikeastaan vain ekologinen kestävyys, sanoo Keskitalo.

Keskustapoliitikko toivoo kirkolta rohkeaa metsäpolitiikkaa

Entinen kansanedustaja, kevään vaaleissa uudelleen Keskustan ehdokkaaksi lähtenyt Timo Kaunisto pitää Kirkkohallituksen ympäristöstrategiaa kunnianhimoisena. Kaunisto on myös Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen.

– Aika paljon kirkolla on tässä kuitenkin tekemistä sen kanssa, miten siirrytään fossiilisista polttoaineista päästöttömiin, huomauttaa Kaunisto.

Kiinteistöjen ohella Kaunisto pitää strategian merkittävimpänä kohtana suunnitelmaa hiilen sidonnasta.

– Kirkkohallitus painottaa aika tavalla metsien merkitystä. Kun sanotaan, että ”lisätään hiilivarastoa”, sen voi kuitenkin tulkita useammallakin tavalla. Joko niin, ettei hakata metsää vaan jätetään hiilinieluksi tai sitten päinvastoin hakataan ja metsä kasvaa entistäkin nopeammin. Tätä keskustelua metsistä käydään koko ajan ja nyt tullaan käymään kirkon sisälläkin.

Seurakunnissa metsänhoito on usein suunnitelmallista, mutta melko konservatiivista. Siksi Kaunisto toivoisi kirkon sisälle myös keskustelua hakkuumenetelmistä.

– Kaikkien mielestä on hyvä, että metsä kasvaa eli pitää sitä hakatakin. Avohakkuut ovat kuitenkin kovin raakoja ilmaston kannalta. Kirkko voisi lähteä rohkeammin kokeilemaan jatkuvan kasvatuksen menetelmää.

Avohakkuut ovat  kovin raakoja ilmaston kannalta. Kirkko voisi lähteä rohkeammin kokeilemaan jatkuvan kasvatuksen menetelmää.

Jatkuvan kasvun eli eri-ikäiskasvun menetelmässä metsistä poistetaan vain suurimmat puut ja uutta kasvaa niiden tilalle jatkuvasti

– Pienten metsänomistajien mahdollisuus ottaa riskejä ja kokeilla uudempia menetelmiä ovat huonot, kirkko voisi tässä ottaa lipunkantajan roolin ja lähteä samalla tekemään uutta metsäpolitiikkaakin.

Keskustelu metsänhoidon menetelmistä, ilmaston kuormittamisesta ja ydinvoimastakin tulee siis jatkumaan niin kirkon keskushallinnossa ja seurakunnissa kuin Kauniston kotona ja vaalikentilläkin. Keskustapoliitikko Kauniston puoliso, Kirsi Ojansuu-Kaunisto on kirkolliskokouksen jäsen ja myös ehdokkaana eduskuntavaaleissa, Vihreiden listalla.

 

Samuli Suonpää on uskontojournalisti

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Kytkin Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: