Olli-Pekka Heinonen
28.11.2019 / Kolumni

Kirkon kieli ja mieli

Julkaistu Kategoriat KolumniAvainsanat ,
Jaa:

Maailman talouseliitti puhuu talousjärjestelmien uudistamisesta tavalla, joka 20 vuotta sitten olisi ollut niissä piireissä pyhäinhäväistys. Politiikan kerrotaan olevan niin rikki, että korjaamoissa täytyy olla ruuhkaa. Tieteellinen tieto on joutunut puolustuskannalle tullessaan kohdelluksi mielipiteenä muiden joukossa.

Kahvipöydissä keskustellaan, onko jo liian myöhäistä pelastaa ihmiskuntaa tuhoamasta itseään. Talouden, kasvun, hyvinvoinnin ja ympäristön hammasrattaat pyörivät keskenään epätahtiin ja ovat vaarassa jumiutua. Maailmankuvan peruspalikat hakevat paikkaansa.

Kaikki tämä saa pohtimaan, voisimmeko olla ison paradigman muutoksen äärellä. Kun juuria myöten ravistellaan ja jokainen joutuu sopeutumaan muutokseen, mieli on kovilla. Henkisen hyvinvoinnin ongelmat ovat kivunneet WHO:n tilastoissa tautiluokitusten määrälliseen kärkeen. Suomessa mielenterveyden ongelmat ovat suurin työkyvyttömyyseläkkeiden ja suurin alle 30-vuotiaiden sairauspoissaolojen syy. Masennuksesta puhutaan kansantautina.

Kirkko ja uskonto ovat eurooppalaisen maailmankuvan pääjuurina niin syvällä, että emme aina ymmärräkään. Kun juuria nyt myllerretään, minkä roolin kirkko ottaa uuden paradigman muotoilussa? Missä menee uskoa ja kirkkoa koskeva keskustelu?

Kirkko ja uskonto ovat eurooppalaisen maailmankuvan pääjuurina niin syvällä, että emme aina ymmärräkään

En tarkoita keskusteluja suhtautumisesta naispappeuteen tai samaa sukupuolta olevien avioliittoon, jotka kuvastavat samaa politiikan rikkoutumista kirkon sisällä. Enkä tarkoita monien maailman konfliktien kärjistymistä myös uskontojen välisiksi, mikä on valtapolitiikkaa.

Kristinuskon ja muiden vanhojen uskontojen syntyessä ei ollut tiedettä, talousjärjestelmää tai nykydemokratioita. Kirkon sanoma oli totuus. Tieteen ja tieteellisen maailmankuvan synnyttyä todellisuuden analysointi ja ymmärrys tulivat tieteen tehtäväksi. Siksi on ymmärrettävää törmätä ajatukseen, että tiede korvasi uskonnon tarinat ja myytit, eikä uskonnolla ja kirkolla ollut enää sijaa todellisuudessa.

Jos tiede tutkii rationaalisesti, miten asiat ovat, ja demokratia päättää, miten asioiden pitäisi olla, voisi kirkon työ keskittyä siihen, miten meidän tuntevina ihmisinä pitäisi toimia suhteessa toisiimme ja ympäristöön.

Jos tiede tutkii rationaalisesti, miten asiat ovat, ja demokratia päättää, miten asioiden pitäisi olla, voisi kirkon työ keskittyä siihen, miten meidän tuntevina ihmisinä pitäisi toimia suhteessa toisiimme ja ympäristöön.

Uusi paradigma tulee näkyväksi sanojen ja termien myötä, usein ensin taiteen muodoin. Talouden, tieteen, demokratian, uskon ja ympäristön järjestelmät kilpailevat siitä, millä kielellä todellisuudesta puhutaan. Kyse on samalla siitä, minkä identiteetin ihmiset kokevat itselleen läheisimmäksi. Kuluttamisen, rahan ja talouden kieli on vallannut alaa muilta identiteeteiltä jo pitkään.

Ilmastonmuutos on tuomassa muutosta asetelmaan; luonnon, päätöksenteon ja talouden kielien on pakko ruveta ymmärtämään toisiaan. Sanat kestävä (ympäristökieli) ja kasvu (talouskieli) edustivat aikoinaan yhteensovittamatonta ristiriitaa, kunnes pitkällisen väittelyn myötä niistä kristalloitui vahvasti muutosta edistävä käsite kestävä kasvu. Kansalainen, kuluttaja ja yritys ovat entistä enemmän samalla asialla.

Olisi outoa, jos kirkon kieli ei kääntyisi ihmiskunnan selviytymisestä käytävään keskusteluun.

Olisi outoa, jos kirkon kieli ei kääntyisi ihmiskunnan selviytymisestä käytävään keskusteluun. Ei moraalin vartijana, vaan moraalin vaalijana, eettisenä toimijana. Vielä syntymättömät sukupolvet eivät vaaleissa äänestä, ja he tarvitsevat elämänsä puolestapuhujaa. Kirkon kvartaalin tulosta ei mitattane edes ihmiselämän kestona, vaan pidemmällä, ajattomalla ulottuvuudella.

Jokainen saarna ja arkisempikin vuorovaikutus ovat, paitsi kirkon opin välittämistä, myös mahdollisuuksia tavoittaa hengellisyyden kautta vielä sanattomia tuntoja, kirkon kieltä ja mieltä maailman myllerryksessä.

Murroksen aikana korostuu eettinen toiminta. Kun toimimme, samalla arvotamme. Lähimmäisen kieli, ja lohdutuksen mieli. Tonttia riittää ympäristöönkin liittyvien uhkien ja huolien paineessa. Siinä on kirkolle työtä ihmisten tunteiden ja uskontojen välisen dialogin tasolla.

Kirjoitus on osa Maan suolan Kirjeitä kirkossa -sarjaa.

Olli-Pekka Heinonen on Opetushallituksen ylijohtaja

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Kytkin Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: