Hyväkään strategia ei hyödytä ketään, jos se jää vain sanoiksi paperille. Uskottavaksi se tulee vasta, kun sitä toteutetaan. Ohessa kolme näkökulmaa siihen, mitä nyt pitäisi tapahtua.
Ovet auki, missä avaimet?
”Kun minä, Daniel, katselin sitä näkyä ja koetin ymmärtää sen tarkoituksen, huomasin edessäni seisomassa miehen kaltaisen olennon, ja minä kuulin ikään kuin ihmisen äänen Ulain rantojen yllä, ja se huusi ja sanoi: ’Gabriel, selitä hänelle tämä näky.’ Hän tuli aivan viereeni, ja hänen lähestyessään minä kauhistuin ja heittäydyin kasvoilleni. Hän sanoi minulle: ’Ihminen, sinun tulee ymmärtää, että se näky koskee lopun aikaa.’” (Dan. 8:15–17.)
Strategia herättää mielikuvan ihmisen kaltaisesta olennosta, jolla on ainakin pää, kädet ja jalat. Strategiahan pitää ensiksi päättää, sitten käsittää ja lopuksi jalkauttaa. Ja voihan olla, että joku sen vielä selättääkin.
Strategian arvioinnissa ensimmäinen kysymys liittyy yleensä päättämiseen. Ketä strategia koskee, ja kenellä on oikeus päättää strategiasta? Nytkään sitä ei suoraan sanota. Kirkkohallitus päättää ja toivoo, että uusi strategia vaikuttaa kaikkialla kirkossa. Strategian sanoin: ”Se etsii kirkkoon entistä pitkäjänteisempää ja yhtenäisempää toimintaa.”
On hyvä lukea strategiaa juuri tästä näkökulmasta. Olennaisinta ei ole keskustelu siitä, kenellä on oikeus päättää seurakuntien tai hiippakuntien linjauksista, vaan siitä, miltä kirkon tulevaisuus näyttää ja miten voimme itse siihen vaikuttaa.
Toinen kysymys liittyy strategian käsittämiseen. Strategiset valinnat ovat selkeitä ja hyvin ymmärrettäviä. Niihin on helppo yhtyä. Ne on kirjoitettu pääosin sellaisella kielellä, joka ilmaistaan ensimmäisessä strategisessa valinnassa: ”Käytämme kieltä, jota ihmiset ymmärtävät.”
Kirkollinen kieli näyttää kuitenkin elävän vahvana ainakin kirkon perustehtävää määriteltäessä. Avautuuko kirkon missio muille kuin ehkä sisäpiiriläisille: ”Kirkon perustehtävä eli missio on edistää Jumalan valtakuntaa ja julistaa Jeesusta Kristusta maailman pelastajana.”
Mitä tarkoittaa Jumalan valtakunnan edistäminen? Onko kyseessä Jumalan valtakunnan rakentaminen maan päälle? Siis poliittisia päätöksiä ja rakenteellisia uudistuksia oikeudenmukaisuuden ja rauhan edistämiseksi? Vai edistetäänkö Jumalan valtakuntaa puhumalla uskonnon kieltä?
Perustehtävä pitäisi sanoittaa selvemmin. Entä julistus Jeesuksesta Kristuksesta maailman pelastajana? Mistä Jeesus maailman pelastaa – ilmastonmuutoksen seurauksista vai digitalisaation uhkakuvista, jotka mainitaan strategian loppuosan tulevaisuuskuvassa huolenaiheina? Ei kai kuitenkaan vanhenemiselta? En ole ihan vakuuttunut siitäkään, että Jeesus saa tuloerojen kasvun tai politiikan polarisaation tasaantumaan.
Kolmanneksi. En ole koskaan innostunut strategian ”jalkauttamisesta”, ja hyvä on, ettei tässä strategiassa tuota sanaa edes mainita. Kirkon strategia ei ole – toisin kuin yritysmaailmassa useimmiten – organisaation ylimmän johdon näkemys siitä, mitä tulevaisuudessa tehdään, ja tehtävä jalkauttaa tämä näkemys sitten kaikille alemman portaan työntekijöille. Vai onko? Pitäisikö sen olla?
Kuka meille näyttää suuntaa, jos kirkon johto ei sitä tee? Kun ovat avaimet hukassa, niin hyvä, että ovet ovat avoinna.
Ovet auki -strategiassa ei ole varsinaisesti visiota, tavoitetta, jota kohti kirkon tulisi pyrkiä vuoteen 2026 mennessä. Strategia on ilmiöpohjainen eli tämän ajan ilmiöihin pohjautuva.
Visiota jäin kuitenkin kaipaamaan. Olisi niin mukava lukea tavoitteena vuodelle 2026 vaikkapa tämä: ”Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ei enää kiistellä samaa sukupuolta olevien oikeudesta kirkolliseen vihkimiseen eikä vihkineitä pappeja rangaista.” Mutta tätä odotellessa on tyydyttävä pitämään ovia auki kaikille. Iltaruskon jo hämärtäessä on hyvä tietää, ettei ovia suljeta. Pidetään nyt tämä loppuaika ovet auki.
Ovet auki on oikeasti hyvä strategia. Uskottavaksi se tulee vasta, kun sitä toteutetaan. Pelkkä strategian julkaiseminen ei saa kirkkoa avartumaan eikä lopettamaan vääriä toimintamalleja. Kun todetaan ”edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa” ja ”toimimme aktiivisesti vihaa ja syrjintää vastaan”, tämä puhe ei voi olla vain ulkopuolisille suunnattua kehotuspuhetta, vaan meidän on kirkkona ryhdyttävä nykyistä selvemmin itse toimimaan näiden valintojen mukaisesti.
TT Sakari Häkkinen on hiippakuntadekaani Kuopiosta
Suuret sanat vaativat suuria tekoja
Kirkon kokonaisstrategia Ovet auki on ilahduttavaa luettavaa. Se puhuu selkeästi Kristuksesta maailman Vapahtajana, kannustaa toimimaan syrjintää vastaan ja rohkaisee kokeilemaan uutta. Se on tiivis ja kunnianhimoinen, mutta perustuu syvälliseen toimintaympäristön tuntemukseen. Strategiassa käsitellään rehellisesti kirkon haasteita tässä ajassa, mutta ei lannistuta niiden alle.
Kirkko tarvitsee yhteisen strategian selvitäkseen yhä polarisoituvassa yhteiskunnassa, jossa instuutioita kyseenalaistetaan kiihtyvällä tahdilla. Emme ole osanneet toistaiseksi löytää lääkettä uskonnollisen perinteen heikentymiseen Suomessa. Ovet auki kuvaa napakasti, miten ihmisten mukaan kutsuminen, seurakuntalaisten osallisuus ja uudet kumppanuudet kääntävät kirkkomme takaisin kasvu-uralle.
Tärkeintä strategian toteutumiselle onkin se, että se otetaan oikeasti käyttöön. Kauniit lauseet ja tiukat tavoitteet eivät toteudu vain kirjaimina paperilla. Tarvitaan määrätietoista jalkauttamista, tavoitteita, mittareita ja ennen kaikkea tekoja. Tässä kirkolla on rutkasti parannettavaa.
Katri Korolainen on kirkolliskokouksen tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, Lasten ja nuorten keskuksen viestinnän ja vaikuttamisen johtaja Helsingistä
Missä ovat ympäristöasiat?
Ovet auki on oivallinen nimi strategialle. Se on helppo muistaa, samoin kuin strategian arvotkin – usko, toivo ja rakkaus. Sen sijaan kirkon perustehtävä avautuu vain kirkollista kieltä ja oppia tuntevalle: ”Kirkon perustehtävä eli missio on edistää Jumalan valtakuntaa ja julistaa Jeesusta Kristusta maailman pelastajana.”
Aiemmassa strategiassa asia sanottiin selkeämmin: ”Kirkon tehtävänä on kutsua ihmisiä Jumalan yhteyteen sekä rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta.”
Aiemmassa strategissa näkyi jo perustehtävässä ihmisen vastuu luotuna ympäristöstä. Olisin odottanut, että ympäristöasiat saavat paljon keskeisemmän sijan strategiassa, koska Kirkon energia- ja ilmastostrategia hyväksyttiin helmikuussa 2019 ja kirkon ympäristödiplomi on syyskuussa 2020 päivitetty.
Olisin odottanut ekoteologista pohdintaa eikä vain ilmastonmuutoksen arviointia uhkakuvana. Nyt ympäristöasiat on niputettu kristinuskon globaaliin kehitykseen ja vasta viimeisen eli kuudennen linjauksen alle.
Toivottavasti seurakuntien strategioissa ympäristöasiat saavat arvoisensa sijan.
TL Päivi Linnoinen on kirkkoherra Espoosta
Kuva Karen Maes / Unsplash