korona
4.3.2021 / Näkökulma

Korona muutti kirkon toimintaa lopullisesti

Julkaistu Kategoriat NäkökulmaAvainsanat ,
Jaa:

– Tämän kriisin myötä meille on kirkkona annettu loistava tilaisuus pysähtyä ja pohtia uudelleen, miten kirkon ja seurakunnan toiminta tulevaisuudessa muuttuu, painottaa pandemian synnyttämää tilannetta Hämeenlinna-Vanajan kirkkoherra Kimmo Reinikainen.

Kun korona-epidemia alkoi keväällä 2020 levitä, yhteiskunta sulkeutui nopeasti. Kaikkea leimasi epävarmuus, jopa kaaos.

Kirkko ja seurakunnat olivat osa samaa prosessia. Mutta työyhteisöt toipuivat nopeasti. Toimintatapoja muutettiin ketterästi, ja osaava henkilöstö sopeutui.

Syksyyn mennessä valmius muutoksiin alkoi olla jo osa ammattitaitoa. Seurakuntalaiset sopeutuivat ja löysivät paikkoja ja tapoja olla yhteyksissä toisiinsa. Resilienssi (kriisistä toipumiskyky) oli korkeaa tasoa, ja kokeilujen kulttuuri kukoisti.

Oppiminen eteni vaiheittain. Ensimmäisinä kriisin kuukausina kokoavan toiminnan sulku tuotti peruuntuneiden tilaisuuksien tilalle samaa toimintaa uudessa muodossa. Työntekijät pohtivat kiivaasti, kuinka seurakunta voi kokoontua virtuaalisesti ja lähestyä sitä joukkoa, joka ei voinut saapua paikalle.

Tämä vaihe opetti kädestä pitäen käyttämään sekä live-kuvausta että uusia viestintäkanavia. Oppiminen oli nopeaa ja kiitettävää, vaikka perustavat valmiudet taisivat keskimäärin olla vain nuorisotyössä.

Suhteellisen vapaan kesän jälkeen yhteiskunta palasi syksyllä hiljalleen toimintojen sulkeutumiseen. Seurakunnat ja työyhteisöt parantelivat keväällä opittuja toimintamalleja. Mutta perustavia strategisia kysymyksiä ei seurakunnassa ja kirkossa lähdetty analysoimaan. Ainakaan sellaista ei merkittävästi näkynyt somen tai muun median pohdinnoissa.

Moni asia on tullut jäädäkseen

Pandemian tuottama syvä haaste on siinä, että se on pakottanut seurakunnan systemaattisesti hylkäämään kriisiä edeltävän kokoontumisten ja (fyysisesti) yhteen tulemisen kulttuurin. Tämä johtaa viimeistään nyt seurakunnan uusien kysymysten äärelle. Miten kirkon ja seurakunnan tehtävää toteutetaan muuttuneessa toimintaympäristössä? Miten toteuttaa kaste- ja lähetyskäskyä?

Meidät on kriisin kestäessä heitetty aika syvään veteen, ja vasta nyt alamme huomata sen vaatimat muutokset.

Seurakunnan tehtävä on synnyttää ja vahvistaa uskoa Jumalaan. Tämän tehtävän äärellä seurakunnat eivät voi enää vain reagoida muuttuneisiin tilanteisiin, vaan on aika nähdä uuden tilanteen vaatimat muutokset. Nähdä, tehdä ja vaikuttaa muutokseen. Moni uusi asia on nimittäin tullut jäädäkseen. Osa vanhoista malleista ei enää palaa.

Enää ei riitä se, että muotoilemme toimintaa uudelleen. On annettava uuden syntyä vanhan tilalle.

Fyysisen kokoontumisen voima ja läsnäolon intensiivisyys on ollut kirkon toiminnan vahvuus. Yhteisön voima on jykevästi läsnä rukoukseen tai meditaatioon hiljennyttäessä. Tähän liittyvät musiikki, Sana ja ehtoollinen. Kaikki tämä, jossa fyysisen läsnäolon voima on kannatellut seurakunnan vaikuttamistyötä, on nyt estetty.

Seurakunta on kokoontuessaan tavoitellut yhteistä kokemusta Jumalan edessä olemisesta. Olemme vaikuttuneet ja voimaantuneet Jumalan läsnäolosta. Olemme sisarina ja veljinä olleet osa Jumalan valtakuntaa.

Rajoitusten aika ei salli tämänkaltaisen spiritualiteetin toteutumista. Nyt sitä on tavoiteltu verkon välityksellä, mutta tunnelma ei ole sama. Olemme jäämässä kiinni vanhoihin toimintamalleihin. Toistamme tuttuja toimintatapoja, vaikka on selvää, että virtuaalisilla kokoontumisilla saadaan aikaan vain varjo vanhasta kokoontumisen vaikutuksesta.

Sitä paitsi, Kirkon tutkimuskeskuksen taannoisen tutkimuksen mukaan perinteiset toimintamuodot saattoivat kohtaamisten piiriin vuositasolla vain 20 prosenttia jäsenistöstä. Muuta väestöä olemme tavoittaneet ennenkin vain viestinnän keinoin.

Edessä uusi todellisuus

Meidän kaikkien kirkon aktiivisten toimijoiden pitääkin miettiä nyt koko tavoittamisen tapaa uudestaan. Aika näyttää, mitkä toimintamuodot palaavat käyttöön kriisin laantuessa. Mutta nyt tarvitaan rohkeutta nähdä uusien toimintamallien mahdollisuudet.

Uutta tulee tukea johtamisen keinoin ja varmistaa resurssoinnilla syntyneiden hyvien käytänteiden kehittyminen. Enää ei riitä se, että muotoilemme toimintaa uudelleen. On annettava uuden syntyä vanhan tilalle. Ei ole olemassa mitään paluuta normaaliin, vaan kriisin jälkeen on edessämme muutoksia kokenut uusi todellisuus.

Totuttujen toimintatapojen tilalle on tarjolla jotain, jossa toteutuvat verkkosurfailu, henkilökohtainen hartaudenharjoitus ja osallistuminen interaktiivisesti mielekkäiksi koettuihin tilanteisiin ja keskusteluihin.

Osallistumisen lisäksi mukana on yhteinen tekeminen. Verkostojen maailmassa eivät työntekijät enää riitä, vaikutusmahdollisuudet on jaettava kuin pienen pojan eväät. Tilalle on tarjolla paljon sellaistakin, mitä emme vielä näe.

Nykytilanne on nähtävä mahdollisuutena Jumalan valtakunnan leviämiselle uusissa moniarvoisissa ja individualistisissa yhteisöissä keinovalikoimalla, jonka pintaa olemme vasta päässeet raapaisemaan.

Tällainen uusi aika haastaa meitä työntekijöitä kouluttautumaan ja kehittymään. Toimiminen verkossa ja mediassa vaatii innovaatioita ja uudenlaista läsnäoloa. Meitä haastetaan olemaan aktiivisia keskustelun rakentajia ja toisaalta herkkiä kuuntelijoita. Tietämään, koska tarvitaan fyysisen maailman kohtaamista ja mikä keskustelu on mielekkäintä käydä virtuaalisella alustalla.

Samalla joudumme opettelemaan pois oikeassa olemisesta. Keskustelijajoukkoakaan ei voi rajata enää vain samanmielisiin. Dialogiset taidot löytyvät jo taitavilta kirkon työntekijöiltä.

Toivoa kannatellen

Mikään edellä kirjoitettu ei turhenna messun ja sakramenttien vahvuuksia. Monet asiat tulevat edelleen toteutumaan kokoontumalla. Tämän kriisin myötä meille kirkkona on kuitenkin annettu loistava tilaisuus pysähtyä ja pohtia uudelleen, miten kirkon ja seurakunnan toiminta tulevaisuudessa muuttuu. Pandemiat ovat maailmanhistoriassa aina olleet katalyyttejä muutokselle.

Nykytilanne on nähtävä mahdollisuutena Jumalan valtakunnan leviämiselle uusissa moniarvoisissa ja individualistisissa yhteisöissä keinovalikoimalla, jonka pintaa olemme vasta päässeet raapaisemaan. Tartutaan tilaisuuteen ja tehdään kirkosta tässä ajassa hengellisesti kohtaava. Koska sisältö, tarkoitus ja merkitys eivät ole muuttuneet eikä evankeliumin tarve hävinnyt. Toivo tarvitsee kannattelijaa.

kirkko ja koronavuosi

Kirjoittaja on Hämeenlinna-Vanajan kirkkoherra. (Kuva Mikaela Holmberg)

Pääkuva: Pixabay

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Maansuola Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: