Ruanda, sovinto

Koston kierteen takana on pelko omasta tuhoutumisesta

Julkaistu Kategoriat HenkilöhaastattelutAvainsanat ,
Jaa:

Verisistä yhteenotoista voidaan päästä rauhaan, jos onnistutaan siirtymään koston kierteeltä kohti sovintoa, uskoo tutkimusprofessori Antti Pentikäinen. Kyse on sovintoprosessista, jossa ensimmäisiä askeleita ovat omien menetysten ja pelkojen nimeäminen ja vastapuolen inhimillistäminen. Onnistumisen kannalta ajoitus on olennainen.

– Joku kutsuu sitä valkoiseksi hetkeksi, toinen omantunnon ääneksi. Traumatyön ammattilaiset puhuvat pelkojen käsittelystä. Aivotutkijoiden näkökulmasta uhrina olemisesta on tullut identiteetin osa, mutta aivot voivat uudistua, Pentikäinen kuvailee hetkeä, josta sovintoprosessi alkaa. Hän nimittää sitä käännekohdaksi, jossa koston sijaan voi käynnistyä toisenlainen kierre.

Tarinoiden kertomisen ja kuulemisen kautta voidaan tulla tekemisiin vastapuolen kokemusten kanssa.

– Kaikki alkaa osapuolten omien menetysten ja pelkojen käsittelemisestä. Niitä nimeämällä ja tunnistamalla alkaa asioiden käsittely. Tarinoiden kertomisen ja kuulemisen kautta voidaan tulla tekemisiin vastapuolen kokemusten kanssa. Kuullaan ja koetaan, että myös toinen on menettänyt jotain ja pelkää. Toinen osapuoli alkaa näyttäytyä inhimillisenä, hän selittää.

Kansanmurhasta rauhanprosessiin

Pentikäinen pääsi tukemaan Ruandan kansanmurhan jälkeisiä kyläoikeudenkäyntejä Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajana 2000-luvun alussa. Yhteys syntyi Luterilaisen Maailmanliiton kautta, jota KUA tuki. LML toteutti kyläoikeudenkäynnit maassa, jossa enemmistön muodostaneen hutu-heimon ääriliike oli lyhyessä ajassa tappanut 800 000 tutsia.

Pentikäisen kunnioitus LML:n työtä kohtaan kasvoi tuona aikana. Kansanmurhasta oli joitakin vuosia, ja keskustelut aloitettiin tapaamalla uhreja molemmilta puolilta.

Asetelma siitä, ketkä olivat uhreja ja ketkä syyllisiä, myös muuttui ajan kuluessa. Sota oli siirtynyt Kongon puolelle, jossa väkivalta jatkuu edelleen.

Myös Belgian ja Ranskan osuutta kansanmurhan tapahtumiin on kritisoitu. Heimojen konfliktin historia juontaa myös siirtomaavallan ajalta.

– Uskontojen rooli mielletään usein sellaiseksi, että sodissa uskonnot kiistelevät keskenään. Tämä oli kuitenkin sota uskontokunnan sisällä, koska molemmat osapuolet ovat pääosin kristittyjä. Erot liittyvät enemmän erilaisiin elinkeinoihin heimojen välillä, kuten koko Afrikan mantereella ja kolonialismiin, jossa heimot asetettiin toisiaan vastaan. Hutut on perinteisesti yhdistetty frankofoniseen ja tutsit anglosaksiseen kulttuuripiiriin. Ranskan katsottiin suojelleen kansanmurhan toteuttaneita hutu-joukkoja, Pentikäinen kertoo.

sovitteluprosessien asiatuntija Pentikäinen

Nykyisin hän työskentelee Yhdysvalloissa sovintoprosesseja kehittävän yksikön johtajana ja tutkimusprofessorina George Masonin yliopistossa Washingtonissa. Lisäksi hän on ollut YK:n kansanmurhien ehkäisystä vastaavan apulaispääsihteerin neuvonantaja.

Kansanmurhan jälkeen edessä on usein koston kierre tai vaihtoehtoisesti pitkä ja vaikea prosessi, jonka jälkeen voidaan rakentaa rauhaa. Joskus tilanne on niin paha, että kansanmurhan toistumisen riski on suuri.

– Rauhanprosessiin ei yleensä lähdetä ajoissa, jolloin se olisi helpompaa, vaan taistellaan lisää ja koston kierre syvenee.

Pelko identiteetin menetyksestä

Pentikäinen uskoo, että konfliktien ytimessä on pelko oman itsen tuhoutumisesta.

– Ytimessä on menetys tai sellaisen pelko, vahva ryhmäidentiteetti ja oletetut omaan ryhmään kohdistuneet vääryydet. Pelkona on myös, että jos taisteluita ei jatketa, oma identiteetti ja kaikki, mihin itse uskoo tai kuuluu, voi kadota maan päältä.

– Pitkään identiteettiä voi vahvistaa ja merkityksellisyys syntyä viholliskuvien kehittämisestä, koston hautomisesta, ja narratiivi toisesta osapuolesta on lähes pelkästään kielteinen. Vaaralliseksi kehitys muuttuu usein silloin, kun toisen osapuolen edustajat epäinhimillistetään ja heitä aletaan kutsua vaikkapa eläinten nimillä, kuten Ruandassa tutseja kutsuttiin torakoiksi.

– Usein on myös joku osapuoli, joka huomaa tilaisuuden pyrkiä hyötymään riidasta ja alkaa lietsoa vastakkainasettelua. Niin on usein pienemmissäkin riidoissa, kuten työpaikkojen kiistoissa.

Ruanda

Peloista keskinäiseen riippuvuuteen

Pentikäisellä on sovintoprosessista kaavio. Sen askeleita ovat esimerkiksi tarinankerronta sekä anteeksi pyytäminen ja antaminen. Kaavio näyttää, miten kamppailu omasta olemassaolosta, oman identiteetin vahvistaminen viholliskuvilla ja uhriutuminen muodostavat identiteettikonfliktin kierteen. Siitä ulos pääseminen on sovintoprosessin onnistuminen.

Tie alkaa menetysten ja pelkojen nimeämisestä ja päättyy näkyyn keskinäisestä riippuvaisuudesta. Osapuolten tehtävänä on yhdessä luoda prosessi, jossa oikeudenmukaisuuden toteutuessa tervehtyminen ja välien uusiutuminen tulee mahdolliseksi.

– Siinä ymmärretään, että ihmisillä on velvollisuus suojella toisiaan. Monissa afrikkalaisissa kielissä on käsite ubuntu, jolla tarkoitetaan sitä, että tapa, jolla olemme olemassa täytyy yhdessä luoda. Siihen liittyy myös vastavuoroinen sitoumus toisen olemassaolon turvaamiseen. Näin tämän ruohonjuuritasolla myös Ruandassa.

Tapa, jolla olemme olemassa täytyy yhdessä luoda. Siihen liittyy myös vastavuoroinen sitoumus toisen olemassaolon turvaamiseen.

Pentikäinen uskoo, että toisen osapuolen inhimillistäminen tapahtuu kuuntelemalla hänen tarinaansa.

– Tuskan ja kivun ymmärtämisen kautta voidaan havahtua huomaamaan narratiivi toisen osapuolen epäinhimillistämisestä ja näkemisestä vain uhkana. Tärkeää on kuitenkin myös tietoisuus omista haavoittavista kokemuksista. Käsittelemätön trauma laukaisee spontaanin reaktion, joka ohjaa toimintaamme. Aivotutkijat kuitenkin ovat kuvanneet, että jo kymmenen minuutin hengitysharjoituksella pystytään rauhoittamaan aivoja ja siirtämään reaktio etulohkoon, jossa tapahtuu empatia ja analyysI myös omista tunteista ja reaktioista.

Sovinnossa on aina kysymys myös sovinnosta itsen kanssa.

Pentikäisen mukaan sovinnossa on aina siten kysymys myös sovinnosta itsen kanssa.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Kuvat Sabin Abayo / Unsplash, Anna Tervahartiala, Nyamata Memorial Site / Unsplash