25.9.2019 / Artikkeli

Luomakunnan kruunu?Saarnavuorossa Miika Ahola

Saarna Turun tuomiokirkossa Luomakunnan sunnuntaina 22.9.2019

Olipa kerran kuningas joka Jumalan armosta hallitsi yksinvaltiaana maataan kaukana, kaukana täältä. Kuninkaalla oli ahkeria alamaisia, jotka viljelivät, kasvattivat, paimensivat ja tuottivat monenlaista hyvää. Vaan kuningas tottui helppoon elämäänsä, laiskistui ja kävi aina vain mukavuudenhaluisemmaksi. Kuninkaan vaatimukset kävivät kohtuuttomiksi. Hän nosti jatkuvasti veroja ja käytti varat kansansa hyvinvoinnin sijaan omiin mukavuuksiinsa. Kansa kärsi vaatimusten paineessa ja tuotot laskivat. Kuningas pelästyi aarrekammionsa tyhjyyttä ja vastoin neuvonantajiensa ohjeita korotti vihaisena jälleen kansan veroja. Kansa ei enää kestänyt nälkää, sotilaiden raakuuksia ja kuninkaan raivoa, vaan menehtyi yksi kerrallaan. Kuninkaalla ei lopulta ollut enää yhtään alamaista. Eikä aikaakaan, kun kuningas itse näki nälkää ja kulki rääsyissä etsimässä apua. Ja silloin kuningas kirosi Jumalaa, joka oli antanut hänelle niin laiskat alamaiset eikä ollut suojellut hänen maataan.

Tämä tarina on tosi. Tai ainakin jollain samankaltaisella tavalla tosi kuin luomiskertomus ja muut myytit. Ja jos joku kysyisi, kuka tuo kuningas on, vastaus olisi kuin profeetta Natanin kuningas Daavidille. ”Se olet sinä.” Tuo kuningas on jokainen meistä. Koko ihmiskunta.

Luomiskertomuksissa ja muuallakin Raamatussa kuvataan, kuinka Jumala on antanut luomansa maailman ihmisten hallintaan. Ihminen hallitsee kasveja, eläimiä; kaikkea, mitä maailmassa on. Ja selvää onkin, että vain ihmisellä on koko maailman kukoistus käsissään. Vain ihmislaji voi vaikuttaa koko maailman tulevaisuuteen ratkaisuillaan.

Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Siihen liittyy myös hallitsemisen tehtävä. Tuota hallintatehtävää ihminen on kuitenkin toteuttanut kuin tarinani kuningas: riistäen ja kuluttaen. Itsekkäästi ja vain omia tarpeitaan ajatellen. Ihminen ei enää halua toimia luonnon ehdoilla niin, että kuluttaisimme vain sen, minkä luonto pystyy uusiutumaan. Tuosta kestävästä kulutuksesta on tullut vain kaukainen haave. Silti jokainen ymmärtää, että ylikulutuksen tie on nopeasti kuljettu ja se johtaa vain umpikujaan.

Suuri osa ihmiskunnasta on kaupungistumisen ja teknologisen kehityksen myötä vieraantunut niin luonnosta kuin sen luonnollisista kiertokuluista, vuorokauden ajan vaihtelusta, vuodenajoista ja vuodenkierrosta. Olemme vieraantuneet, vaan emme irtaantuneet. Olemme edelleen ihan samalla tavalla riippuvaisia maan hedelmistä kuin aiemminkin.

Syksyiseen Luomakunnan sunnuntain messuun halusimme myös sadonkorjuun kiitoksen tuntua. Mutta vaikka me kaikki olemme riippuvaisia sadosta, ruuasta jonka pöytään saamme, sadonkorjuujuhla keskikaupungilla tuntuu jotenkin teennäiseltä. Täällä ei satoa korjata satokausittain vaan kvartaaleissa. Täällä elämä ei rytmity luonnon rytmissä, vaan lukuvuosin, budjettivuosin ja osavuosikatsauksin.

Kirkolla on oma ilmasto-ohjelmansa, joka perustuu kolmeen sanaan, kolmeen käsitteeseen: kiitollisuus, kunnioitus, ja kohtuus. Näihin kolmeen sanaan tiivistyy hienosti kristillinen suhtautuminen luontoon ja sen Luojaan.

Kirkolla on oma ilmasto-ohjelmansa, joka perustuu kolmeen sanaan, kolmeen käsitteeseen: kiitollisuus, kunnioitus, ja kohtuus. Näihin kolmeen sanaan tiivistyy hienosti kristillinen suhtautuminen luontoon ja sen Luojaan. Valitettavasti kuitenkin olemme vieraantumisessamme kadottaneet myös valtaosan näiden käsitteiden todellisuudesta. Emme ole kiitollisia, vaan välinpitämättömiä. Emme kunnioita, vaan alistamme. Emme kuluta kohtuudella vaan täysin kohtuuttomasti. Me ylikulutamme, ylikalastamme, ylikansoitamme. Me raivaamme, poraamme, kaivamme ja saastutamme tavoilla ja vauhdilla, joita ei maailma ole koskaan ennen kokenut. Jos eläisimme demokratiassa, jossa koko luomakunta voisi äänestää, ihmisen hallintoaika olisi päättynyt aika päiviä sitten.

Luonnossa ei ilman ihmistä esiinny saasteita, sillä kaikki mikä luonnossa jää joltain eliölajilta yli, on jonkin toisen ravintona tai muuten hyötynä. Kaikki kiertää jatkuvasti. Ihmisen järjestelmä taas on suurelta osin täysin toisenlainen. Jokin raaka-aine tai energiavarasto otetaan käyttöön, jalostetaan, kulutetaan ja lopulta jäljelle jää jätettä ja saasteita. Kierrätys ja kiertotalous ei edelleenkään toimi riittävällä tasolla. Ihmiskunnan tämänhetkinen talousjärjestelmä, kapitalistinen markkinatalous, ei nykyisen kaltaisena sisällä mitään todellista mekanismia, joka huomioisi ympäristöhaitat.

Tosiasiassa kukaan kuluttaja ei kuitenkaan ole riittävästi informoitu voidakseen tehdä valistuneita moraalisia päätöksiä.

Markkinatalouden virtoja ohjaavat kysyntä ja tarjonta sekä hinnanmuodostus. Kysynnän lähtökohtana ja tuotannon moraalinvartijana on markkinateoriassa informoitu ja vapaa kuluttaja, joka ohjaa tuotantoa ja palveluja haluamaansa suuntaan. Tosiasiassa kukaan kuluttaja ei kuitenkaan ole riittävästi informoitu voidakseen tehdä valistuneita moraalisia päätöksiä. Jos me esimerkiksi voisimme todella ymmärtää, millainen ympäristökuorma ja millaiset sosiaaliset seuraukset pikamuodilla on, emme ostaisi yhtään muutaman euron t-paitaa.

Emme myöskään ole valinnoissamme vapaita. Meitä ohjaavat joukkopaine, mainostajien luomat mielikuvat ja varsin monia myös taloudelliset realiteetit, jotka eivät anna todellisia mahdollisuuksia valintoihin. Myöskään hinnanmuodostus ei riittävällä tavalla ohjaa ympäristömyönteiseen talouteen. Raaka-aineiden tai energian hinta nousee vasta kun näistä on pulaa. Kestävän käytön ja raaka-aineiden riittävyyden rajat eivät kuitenkaan kohtaa. Kun raaka-aineen käytyä vähiin hinta vihdoin nousee, on kestävän käytön raja ohitettu kauan sitten.

Ilmastonmuutoksen kannalta kriittisten hiilidioksidin, metaanin ja muiden kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä eivät nekään mitenkään vaikuta hinnanmuodostukseen, ennen kuin ilmasto on lämmennyt niin, että se vaikuttaa ympäristöön radikaalisti. Siis jälleen, kun jo on liian myöhäistä. Eikä vaikutus siinäkään tapauksessa kohdistu suurimpiin ilmastopäästöjen lähteisiin, esimerkiksi fossiilisiin polttoaineisiin, vaan muihin, jopa elintärkeisiin hyödykkeisiin. Puhumattakaan eläinlajien joukkosukupuutosta, sademetsien hävityksestä, jäätiköiden sulamisesta tai säiden ääri-ilmiöiden lisääntymisestä.

Talousjärjestelmäämme ei ole rakennettu suojelemaan ihmiskunnalle välttämätöntä luomakuntaa vaan se kuluttaa ympäristön loppuun mahdollisimman tehokkaasti.

Kapitalistinen markkinatalous, järjestelmä joka ohjaa ja vaikuttaa suoraan tai epäsuoraan kaikkeen inhimilliseen talouteen, ei siis itsessään sisällä mekanismia, joka huomioisi ympäristön elinvoimaista säilymistä. Talousjärjestelmäämme ei ole rakennettu suojelemaan ihmiskunnalle välttämätöntä luomakuntaa vaan se kuluttaa ympäristön loppuun mahdollisimman tehokkaasti. Talousjärjestelmän kritiikkiin ovat heränneet jo varsin yllättävätkin tahot. Viime elokuussa Yhdysvaltojen 181:tä suurinta yritystä edustava järjestö päätti, ettei tuoton maksimointi omistajille voi olla ainoa yritysten olemassaolon oikeutus ja tehtävä. Muun muassa ympäristönsuojelun on oltava yritysten huolena.

Viimeisimmässä numerossaan arvovaltainen, aiemmin vapaata markkinataloutta väkevästi puolustanut Financial Times, vaatii markkinatalouden uudelleenmuotoilua. Lehden mukaan tarvitaan ”resetointi” eli uudelleenkäynnistys, joka tehdään esimerkiksi jumiutuneelle tietokoneelle. Rajoittamattoman markkinatalouden ongelmat ovat käyneet ilmeisiksi yhä laajemmalle joukolle.

Nyt ehkä olet jo alkanut mielessäsi kysellä, aikooko pappi puhua ollenkaan päivän raamatunteksteistä… Palataan siis niihin. Vanhan testamentin lukukappaleessa kuvattiin ihmisen luomista ja sijaa maailmassa. Siinä Jumala antaa ihmisen hoitoon Eedenin puutarhan, luomansa paratiisin, ja käskee viljelemään ja varjelemaan sitä. Oikeastaan tässä toisin sanoin avataan sitä, mistä muualla puhutaan hallitsemisena. Ihminen voi viljellä, voi hyödyntää luomakuntaa tarpeisiinsa, mutta samalla meidän on myös varjeltava sitä. Emme saa hyväksikäyttää ja tuhota vaan meidän tulee suojella. Tämä kertoo meille Jumalan tahdon mukaisesta hallitsemisesta. Se asettaa aina hallittavan edun etusijalle hallitsijaan itseensä nähden.

Evankeliumitekstinä luettu Johanneksen evankeliumin alku, Jeesuksen jumalallista olemusta kuvaavan hymnin osa, kertoo Jumalan Sanan olleen läsnä ja vaikuttaneen kaikessa luomistyössä. Kohta jatkuu kuvauksella siitä, kuinka ”Sana tuli lihaksi”, osaksi tätä maailmaa. Sattuvimmin tämän merkitystä kuvaa Paavalin kirje filippiläisille: ”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.” Tässä näkyy Jumalan itsensä, Jeesuksen, esimerkki palvelevasta hallitsemisesta. Kuninkaiden kuningas, maailman luoja, alensi itsensä ja uhrautui koko maailman pelastukseksi. Tämä esimerkki kertoo myös, kuinka Jumala haluaa meidän hallitsevan: rakkaudella ja valmiina antamaan kaikkemme niiden puolesta, joita meidät on asetettu hallitsemaan.

Olen koko ajan puhunut ihmisistä joukkona, kokonaisuutena, lajina. Tämä on ollut tarkoituksellista, sillä hallitsemisen tehtävä ja vastuu on annettu meille ihmisille kollektiivisesti. Kollektiivisia, järjestelmätasoisia, ovat myös ongelmat jotka aiheuttavat nykyisen kriisin. Emme voi asettaa syyllisyyden taakkaa ja parannuksen velvollisuutta vain yksilöille, sillä muun muassa yhteinen talousjärjestelmämme ei huomioi ympäristöä riittävästi.

Vastuumme luomakunnasta on kollektiivinen, ongelmat ovat kollektiivisia, ja siksi myös ratkaisujen on oltava kollektiivisia.

Vastuumme luomakunnasta on kollektiivinen, ongelmat ovat kollektiivisia, ja siksi myös ratkaisujen on oltava kollektiivisia. Yhdessä voimme muuttaa suunnan. Toivoa on. Toissa päivänä miljoonat ihmiset ympäri maapallon liittyivät Greta Thunbergin käynnistämiin ilmastolakkoihin ja vaativat muutosta. Muutosta vaaditaan monelta taholta ja meidän on kaikkien tehtävä se yhdessä. Yhdessä voimme ratkaista ongelmat, kun ymmärrämme ihmisyyden Jeesuksen esimerkin mukaisena palvelevana hallitsemisena, löydämme kestävän kulutuksen rajat ja rakennamme elämäntapamme näihin raameihin.

Ilmestyskirjan lukukappaleessa todettiin, että Jumala kaiken luoja on ansainnut kaiken kiitoksen, kunnian ja ylistyksen. Parhaiten me häntä Luojana ylistämme, kun seuraamme hänen tahtoaan ja palvelemme kaikkea luotua.

Miika Ahola on vt. kappalainen Turun tuomiokirkkoseurakunnassa

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Kytkin Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: