“Minun ei tarvitse auttaa kaikkia”

Julkaistu Kategoriat HenkilöhaastattelutAvainsanat ,
Jaa:

Vuoden diakoniatyöntekijä Mirva Kuikka on saanut valtavasti onnitteluja. Iloa synnyttää erityisesti se, että titteli antaa pitkäksi aikaa positiivista näkyvyyttä diakoniatyölle.

– Onnittelut ovat kuin henkistä hillakakkua raikkaimmillaan, ilman kaloreita, Mirva nauraa.

Ovi aikuisuuteen

Oulun hiippakunnan hiippakuntasihteeri ei ole päässyt elämässään helpolla. Hän oppi jo nuorena, että elämään kuuluvat myös kivut ja kivikkoiset maastot.

– Ovi aikuisuuteen oli myös ovi työhön ja vastuuseen. Äidin kuoltua kannoimme isän kanssa valtavaa surua. Oman avioeron jäljiltä tuin lapsiani. Oli pakko uskoa omiin voimavaroihin. Kotoa olen kuitenkin saanut turvallisen ja tasaisen lapsuuden, ja minulla on perusluottamus elämään. Haluan auttaa ihmisiä tämän perusluottamuksen synnyttämisessä, Mirva kertoo.

Tärkein taito on kuuntelemisen taito.

– Minulle on aina avauduttu. En kauhistele mitään, sillä kaikki kuuluu elämään. Diakoniatyöntekijänä voin aina myös luottaa siihen, että Jumala tuo toivon toivottomimpaankin tilanteeseen.

Ovi vapauteen ja unelmille

Työelämä on vaativa laji. Elämä ei silti ole vain työtä ja vastuunkantamista, vaan ilo niistä löytyy avaamalla oven vapauteen.

– Uskallan olla oma itseni. On tärkeää miettiä omia arvojaan ja sitä, mitkä voimavarat auttavat jaksamaan. Välillä voi olla ihan hupsu, aina ei tarvitse olla aikuinen.

Työssään Mirva on kokenut, että hän on saanut olla vierelläkulkija. Se, joka saattelee ihmistä kappaleen matkaa eteenpäin, rohkaisee ottamaan seuraavan askeleen ja kun on turvallista, päästää irti.

On tärkeää miettiä omia arvojaan ja sitä, mitkä voimavarat auttavat jaksamaan. Välillä voi olla hupsukin.

– Työn suola on ihmisten kohtaaminen, hän tuumaa.

Kolmas tärkeä ovi on aina ollut ovi unelmille.

– Unelmani vaihtuvat päivästä toiseen. Ne ovat pieniä asioita, joita oivallan tässä ja nyt. Osaan unelmoida jostakin asiasta niin vahvasti, että tällaisen hetken jälkeen tuntuu, kuin olisin saavuttanut jo oleellisen.

vuoden diakoniatyöntekijä 2020
Mirva Kuikka on paitsi Oulun hiippakunnan hiippakuntasihteeri, myös työnohjaaja ja konsultti. Työllään hän haluaa auttaa diakoniatyöntekijöitä palvelemaan omaa seurakuntaansa mahdollisimman hyvin. (Kuva Harriet Urponen).

Erikoinen vuosi

Nykyisessä poikkeustilanteessa diakoniatyöntekijät ovat olleet vahvassa roolissa.

– Diakoniatyöntekijöiden ammattitaidon ansiosta kirkon diakoniatyö on ollut positiivisesti esillä. Kun yhteiskunta on kriisissä, kirkon sanomalla on kysyntää. Arvostan todella valtion kädenojennusta, kun se myönsi kirkon diakoniatyölle erillisen avustuksen.

Poikkeusaikana korostuu myös johtamisen merkitys. Johtamiskysymykset ovat tuoreessa diakoniabarometrissäkin yhtenä painopisteenä.

– Johto tarvitsee kaiken tuen hiippakunnasta ja piispalta. Kirkkoherrat ja talouspäälliköt ovat kovan paikan edessä pohtiessaan, missä järjestyksessä ketäkin autetaan.

Mirvalla ei ole ollut elämässään tiettyä hetkeä, jolloin hän olisi oivaltanut, että hänestä tulee auttaja.

– Päinvastoin. Muistan, kun oivalsin, ettei minun tarvitse enkä voi auttaa kaikkia. Se, että teen parhaani, riittää. Koen, että tämä tittelikin on minulle ansioista annettu, mutta armosta saatu.

Kirjoittaja on Oulun piispan erityisavustaja. Pääkuva Kirkon kuvapankki: Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Maansuola Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: