26.10.2017 / Yleinen

Mistä suomalaiset perus-ja ihmisoikeusongelmat on tehty?

Julkaistu Kategoriat YleinenAvainsanat
Jaa:

20 puheenvuoroa ihmisoikeuksista on sarja, jossa kirkon ja yhteiskunnan eri alojen asiantuntijat tuovat esiin ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä Suomessa ja eri puolilla maailmaa. Kirjoitukset julkaistaan kahden viikon välein Kytkin-lehdessä.

Suomalaiset perus- ja ihmisoikeusongelmat syntyvät kanssaihmisiä kohtaan tuntemamme solidaarisuuden ja empatian puutteesta. Tällainen vaikutelma syntyy, kun tarkastelee oikeusasiamies Petri Jääskeläisen listaa kymmenestä keskeisestä suomalaisesta perus- ja ihmisoikeusongelmasta. Jääskeläinen esitteli listan ensimmäisen kerran vuonna 2013 Tampereen yliopistolla pitämässään puheessa ja se on julkaistu sen jälkeen lähes muuttumattomassa muodossa vuosittain osana eduskunnan oikeusasiamiehen vuosikertomuksia. Tämä kertoo keskeisten perus- ja ihmisoikeusongelmiemme pysyvästä luonteesta. Tunnistamme heikkoutemme, mutta olemme kovin hitaita niiden korjaamisessa.

Kun oikeusasiamiehen listaa tarkastelee kokonaisuutena, se kertoo suomalaisten perus- ja ihmisoikeusongelmien liittyvän erityisesti heikossa tai haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten sosiaalisten oikeuksien turvaamiseen, jolla on vahva yhteys ihmisten yhdenvertaisuudesta huolehtimiseen. Lista voidaan tiivistää kolmeen ongelmaryhmään.

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ongelmat liittyvät voimavarojen niukkuuteen. Niiden korjaaminen olisi suhteellisen yksinkertaista resurssien lisäämisen uudelleensuuntaamisen kautta.

Tällä hetkellä etenkin vanhusten inhimillisen elämän puitteiden järjestämiseen ja haavoittuvassa asemassa olevien lasten palveluiden järjestämiseen osoitetaan jatkuvasti liian vähän resursseja. Eriarvoisuus on suurimmillaan elämänkaaren alku- ja loppupäässä, jossa ihminen on vahvasti muiden avun varassa. Lapset kärsivät myös erityisen paljon tuomioistuinten liian vähäisten voimavarojen aiheuttamista oikeudenkäyntien venymisistä.

Myös riittävien terveyspalveluiden järjestämisessä on liian vähäisistä voimavaroista johtuvia puutteita, jotka kohdistuvat erityisesti haavoittuviin ryhmiin kuten vankeihin, työelämän ulkopuolella oleviin mielenterveysongelmaisiin ja vaikeimmin vammaisiin henkilöihin. Nämä henkilöryhmät ovat olleet paitsiossa niin nykyisen kuin edellisten hallitusten sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksissa.

Kysymys on asioista, joita ei arkipäiväisen toiminnan tasolla välttämättä tunnisteta ongelmiksi tai joiden korjaamiseen ei ole haluttu ryhtyä.

Toiseen ongelmaryhmään kuuluvat ilmiöt kertovat eräiden ihmisryhmien syrjinnän rakenteellistumisesta. Kysymys on asioista, joita ei arkipäiväisen toiminnan tasolla välttämättä tunnisteta ongelmiksi tai joiden korjaamiseen ei ole haluttu ryhtyä. Näissä on kysymys suomalaisten perus- ja ihmisoikeusongelmien jäätyneestä ytimestä, joka ei ota sulaakseen. Niiden korjaaminen edellyttää usein arvojen ja asenteiden muuttamista.

Suomessa näkymättömiin jäävää rakenteellista syrjintää kohdistuu erityisesti vammaisiin henkilöihin. Heidän yhdenvertaiset osallistumismahdollisuutensa työhön, koulutukseen ja rakennetussa ympäristössä liikkumiseen eivät toteudu. Myös heidän itsemääräämisoikeutensa toteutumisessa on puutteita samaan tapaan kuin laitoksissa olevilla vanhuksilla. Liikuntavammaiset lapset kärsivät myös peruskoulujen oppimisympäristöissä olevista puutteista.

Myös koulukiusaaminen ja koulujen sisäilmaongelmat ovat ilmiöitä, joiden ihmisoikeusulottuvuutta ei oteta riittävän vakavasti. Ne jättävät kuitenkin syvät pitkälle aikuisuuteen ulottuvat arvet osan lapsista elämään. Rakenteellisesta syrjinnästä kärsivät myös turvapaikanhakijat ja eräät muut ulkomaalaisryhmät, joiden kohtelussa on vakavia puutteita.

Julkisuudessa esiin nousseet tapaukset kertovat siitä, kuinka ainakin osa turvapaikanhakijoista on tipahtanut oikeussuojan ulkopuolelle tavalla, jota oikeusvaltiossa vaikea hyväksyä. Myös eräiden vankien kohtelussa on vakavia puutteita, joista muun muassa kansainvälisten kidutuksen vastaisten sopimusten valvontaelimet ovat huomauttaneet Suomea.

Suomalaisen ihmisoikeuspolitiikan koetinkivi näyttäisi olevan siinä, kuinka hyvin kykenemme hillitsemään ihmisten välisten sosiaalisten etäisyyksien kasvua.

Kolmanneksi ryhmäksi voidaan niputtaa havainnot siitä, ettei perus- ja ihmisoikeusloukkauksia hyvitetä riittävästi eikä niistä koidu loukkaajille erityisiä seurauksia. Perus- ja ihmisoikeusloukkausten hyvittämisen säädöspohja on tällä hetkellä vajavainen, eikä se mahdollista riittävissä määrin esimerkiksi vahingonkorvausten määräämistä.

Suomalaisen ihmisoikeuspolitiikan koetinkivi näyttäisi olevan siinä, kuinka hyvin kykenemme hillitsemään ihmisten välisten sosiaalisten etäisyyksien kasvua. Siksi ihmisoikeuspolitiikan ytimeen pitäisi nostaa solidaarisuuden ja empatian vajeesta johtuvan eriarvoistumiskehityksen kitkeminen.

Pauli Rautiainen on eduskunnan oikeusasiamiehen asettaman ihmisoikeusvaltuuskunnan jäsen ja työskentelee oikeustieteen professorina Itä-Suomen yliopistossa.

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Kytkin Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: