“A Vicar in the pub is worth two in a pulpit.” Mike Riggel
Hiilivalkealla seurakuntakeskuksen pihalla
Kauton Matti roudasi jostain rupisen grillin, joka sai toimittaa hiilivalkean tehtävää työttömien kiirastorstain ristisaatossa. Sen äärellä luimme Raamatun kertomusta Pietarista hiilivalkealla: Pietari kieltää Jeesuksen. Matti, paikkakuntamme dalitteologi, joka elätti itseään Karjaportin teurastamolla teuraseläinten vuotien puhdistajana, esitti poikkeavan kommentin ja tiukan kysymyksen: ”Eihä se oikeestaa kieltänt. Se vaa sano, ettei se tunne sitä miestä. Tunnetteks työ hänet iha oikeesti?”
Kaupunki kadotettu paratiisi
Kaupunkiteologia lähtee siitä oivalluksesta, että vanhat Suomi-filmit eivät kerro koko totuutta kaupungeista synnin pesinä. Niissä syntiinlankeemus toteutuu matkalla maalta kaupunkiin. Viaton, ekologinen luomuelämää viettävä vaalea tyttö joutuu kaupunkilaisen miehen viettelemäksi. Mies ei ole reilu tukkilainen, vaan sahanomistajan moottoripyöräilevä insinööripoika, joka hyötykäyttää tytön. Hylättynä tämä ajautuu kaupunkiin, missä tummatukkaiset, räikeästi maalatut naiset sadetakeissa ja baskereissa myyvät itseään pimeillä kaduilla. Lopulta Pelastusarmeija pelastaa ja palauttaa hänet maalaisparatiisiin.
Toki kaupunki on synnin pesä. Kain, katkeroitunut ja epäonnistunut maatalousyrittäjä, perusti ensimmäisen kaupungin ja antoi sille poikansa nimen, Henok. Kaupunki alkoi elää omaa kivistä elämäänsä, joka huipentui Babelin tornin epäonnistuneeseen tornitaloprojektiin. Jumala ei voinut silloin, niin kuin ei voi vieläkään mitään elementtirakentamiselle. Ensimmäinen betonirakennus oli Roomaan noussut Onnen temppeli. Jumalan piti sekoittaa kielet. Vakuuttavan näytön Raamatun totuuspitoisuudesta saa seuratessaan sekavaa keskustelua kaupunkirakentamisesta, missä kaavoittajien, rahoittajien, rakentajien ja heidän uhriensa, asukkaiden, kielet eivät todellakaan tavoita toisiaan. Kaupunkikielen sekoitus kiteytyy Pyhän kaupungin, Jerushalomin, tulkinnassa Rauhan kaupungiksi. Robert C. Linthicum esittää kirjassaan City of God – City of Satan, että kaupungin nimi oli alun perin Jerushalem, kanaanilaisten lapsiuhreja vaativan epäjumalan mukaan. Todellinen jännite ei liity maaseudun ja kaupungin välille, vaan taistelu Jumalan ja Saatanan välillä käydään kaupunkisotana. Saatana saapuu Moskovaan, mutta jatkaa matkaansa.
Ostosparatiisien jälleen löydetty Jerusalem
Ihmiset muuttavat kaupunkiin selvitäkseen hengissä sen erikoistarjouksilla, koskivat ne sitten työtä, ruokaa, viihdettä tai elämän mielekkyyttä. Mitä ahtaammalle maaseudun perustuotanto ajetaan, sen enemmän panostetaan kulutukseen. Perunannosto muuttuu shoppailemiseksi ja kalastus valmiin savukalan saalistukseksi jonotusnumero kourassa. Kassan bonushymyn lisäksi ainoa inhimillinen viesti lukee siinä lapussa: Thank you for your patience. Kaupunki kiittää kärsivällisyydestä.
Työttömien kiirastorstain ristisaatot ja kaupunkiteologian raamatturyöminnät kulkevat kauppakeskusten kautta Matti Kauton kantaman ristin perässä kuin kuokkavieraat kulutusjuhlissa. Ostoskeskuksessa kohdataan paikallisteologian ydinhaaste: saattaa yhteen Jumalan ikuinen tahto ja ihmisten ajalliset tarpeet. Ristisaatolla ajankohtaistetaan Jumalan kärsivät ja lunastava toiminta siellä, missä kassa- tai leipäjonot kertovat niin onnesta kuin onnettomuudestakin. Raamatturyöminnällä, joka on uskovainen versio irlantilaisesta pubikroolauksesta, kapakkakierroksesta, kaupunkiteologit kääntävät Raamattua kaupunkimaisemassa. Ostoskärryhässäkän tai aseman kiireisen reppuraahauksen keskellä Sana tulee lihaksi: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Thank you for your patience.
Nouse ja mene kaupunkiin
Kun Saulista tuli Paavali hän meni kaupunkiin. Ateenassa kuljeskellessaan hän katseli kaupunkia ja löysi tuntemattomalle Jumalalle pystytetyn patsaan. Kaupunkiteologian missio alkaa omista nurkista, sen katsomisesta, minkä näkee, mutta ei enää katso, kun luulee jo nähneensä ja tuntevansa kaikki sen jumalat. Ennen vanhaan koko meidän kaupunkimme lähti sunnuntai-iltana ”katsomaan näyteikkunoita”. Todellisuudessa se tarkoitti tuttujen kohtaamisia, kuulumisen ja huhujen vaihtoa. Olemme kaupungilla itse näyttämöllä ja esitämme sen lavasteissa nuhteettoman kaupunkilaisen roolia näytelmässä, jonka käsikirjoitusta emme osaa lukea.
Kuten kaikki kontekstuaalinen teologia alkaa kaupunkiteologiakin katsomisesta. Olen tehnyt Tuulilasi-tutkimusta katsomalla kaupunkia uusista näkökulmista. Ruumisautosta Helsingin ruuhkassa avautuu aivan eri kaupunki kuin lentoaseman taksin ikkunasta. Poliisiautosta katsottuna Lappeenranta vaikuttaa paljon vaarallisemmalta paikalta, miltä se tuntui polkupyörällä töihin polkiessa. Kaupunkiteologin Raamatun takasivuilla ei ole vain kartta Palestiinasta Uuden testamentin aikana, vaan siellä pitäisi olla kartta omasta kaupungista merkinnällä Olet nyt tässä.
Kaupunki opettaa. ”Opettaja, katso! Mitkä kivet, mikä rakennus!” (Mark 13:1) Rakennettu kaupunki on jääväämätön todistus rakentajiensa arvoista. Niistä todistavat yhtä paljon terästä ja lasia hohtavat City-tornit, temppeleitä muistuttavat kauppakeskukset kuin tyhjät kivijalkakauppojen ikkunat ja rapautuvat lähiöt. Liikettä ei näy, mutta liiketilaa vuokrataan. Väärin pysäköityjen talojen keskellä liikkuva ihminen vaikuttaa aina eksyneeltä lampaalta. Tämä joidenkin tarpeita tyydyttävä kaupunkikuva on kaukana siitä temppelittömästä, keinovalottomasta Jumalan tahtomasta ekopoliksesta, todellisesta Rauhan kaupungista, jonka kaava löytyy Ilmestyskirjasta. Kaupunkiteologian pitää toimia myös kaupunkirakentamisen vapautuksen teologiana, ihmisten tarpeiden ja Jumalan tahdon dynamona.
Rihmastoja verkostojen alla
Oma kaupunkiteologiani johti minut kunnallispolitiikkaan. Vanhan, 60-lukulaisen ymmärryksen mukaan tajusin, että anarkistin pitää pyrkiä mahdollisimman lähelle byrokratian ydintä. Perustimme Puoluepoliittisesti sitoutumattoman kunnallispoliittisen kotiseutuyhdistys MYÖ ry:n, jonka edustaja päädyin kaupunginhallitukseen. Etenkin kaavoitus- ja rakennusasioissa jouduin toistuvasti kysymään, minkä rakennusliikkeen tai pankin poliittisena sihteeristönä me teemme päätöksemme. Teologina sain sen verran aikaan, että teimme niin tyhmyyksiä kuin syntiäkin huonolla omallatunnolla.
Myö-liike muodosti rihmaston, joka eli palveluverkkojärjestelmien alla edes yrittäen pitää ääntä poliittisesti sitoutumattomien kaupunkilaisten arjen asioista heidän omalla kielellään, niin kuin kaikki puolueetkin puheittensa mukaan omalla kielellään.
Työttömien vapautuksen teologian rihmasto versoi seurakuntapuolella Köyhät keskellämme ryhmän, joka sai työttömien ja syrjäytettyjen edustajat edes yhdeksi kaudeksi seurakuntien hallintoon.
Ekumeenisen kaupunkiteologian rihmasto on tuottanut jokakeväisen laivojen ja jokasyksyisen hunajasadon siunauksen. Merkittävin tämän yhteistyön tulos lienee vuoden 2000 Sovintosunnuntaina toimitettu messu Punavankien muistomerkillä. Punakaartin hautajaismarssilla aloitettu messu päättyi kaiken kaupunkiteologian kattavaan Isä Markuksen toteamukseen: ”Olemme tehneet hyvän työn tälle kaupungille ja itsellemme”.
Älä mene yksin kaupunkiin
Jeesus tunsi kaupungin niin hyvin, että hän lähetti sinne kaksi opetuslasta yhdessä. Kaupunkiteologiaa voi tehdä yksin tietokoneella, mutta ulos mentäessä kannattaa ottaa kaveri mukaan. Johan tämä sanottiin Tuomareiden kirjassa: ”Jos sinua pelottaa hyökätä sinne, niin mene ensin leiriin palvelijasi Puran kanssa ja kuuntele mitä siellä puhutaan. Sitä saa rohkeutta käydä leirin kimppuun”. Mitä se on: Tulee tiedostaa tunteensa kirkkopolulta poiketessaan ja epämukavuusalueelle joutuessaan. Kannattaa hankkia kaveri, jonka kanssa lähtee kaupunkiin, koska neljä silmää näkee enemmän kuin kaksi. Pitää kuunnella eikä ainakaan saarnata. Joutuu suostumaan voimaantumiseen ja sitten toimia keskellä sitä, mikä on totta.
[avatar user=”matti.kuronen” size=”thumbnail” align=”left” /]
Rovasti Matti J. Kuronen on toiminut muun muassa vankilapappina ja perheneuvojana. Matti on urbaaninen kontekstuaalisen teologian uranuurtajia Suomessa. Matti itse määritteli, että ”vapautuksen teologiaa vietettiin koko 90-luku ja sen jatkoina 2000–2005 tehtiin raamatturyömintöjä.”