Naisia tanssimassa auringonlaskussa
24.5.2020 / Artikkeli

Ongelma, uhri vai eksoottinen muukalainen?


Suomeen toimeentulon perässä saapuvien ihmisten joukko on moninainen. Yksi ihmisryhmä kohtaa aivan erityistä marginalisointia ja stigmatisointia; siirtolaisromanien tarinat jäävät usein leimojen ja stereotypioiden varjoon. Löytyykö heille minkäänlaista toimijuuden tilaa ja vaihtoehtoista roolia luterilaisissa seurakuntayhteisöissä?

Oli kaunis, keväinen ilta. Olin kutsunut luonani asuneen siirtolaisromanipariskunnan mukaani ystäväni järjestämiin juhliin. Laittauduimme tyylikkäisiin vaatteisiin, hienoihin kampauksiin ja juhlameikkiin. Ilta oli riemukas; tanssimme ja söimme, nauroimme ja tutustuimme uusiin ihmisiin.

Kotiin palattuamme toinen mukana olleista kämppiksistäni totesi minulle romaniaksi:
“Marjaana, olipa hieno ilta. Ja me huijasimme kaikkia!”
“Mitä ihmettä – huijasitte, miten?”, kummastelin.
“He luulivat, että me olimme niinkuin muutkin.”


Itäeurooppalainen liikkuva väestö suomalaisen yhteiskunnan toisina

Vaikka tuosta illasta on kulunut jo vuosia, asuintoverini sanat palavat mieleeni toistuvasti. Niihin tiivistyy nimittäin puhuttelevalla tavalla se, millainen paikka ja rooli itäeurooppalaisille romanisiirtolaisille on annettu siitä lähtien, kun heitä ensimmäisen kerran saapui suomalaisten kaupunkien katukuvaan Bulgarian ja Romanian liityttyä Euroopan Unioniin.

Niissä heijastuu myös Euroopan pitkä romanien historia assimiloituna ja toisaalta segregoituna “toisena”; heinä, jotka eivät ole niinkuin muut. Lainaus osoittaa, että tuo rooli on romaniyhteisön itsensäkin sisäistämä – mikä on tyypillistä  moniperustaisen syrjinnän  kohteille.

Kymmenen vuoden ajan suomalaiset ovat tulleet tietoisiksi itäeurooppalaisten romaniyhteisöjen arjesta ja elämästä lähinnä lyhyiden, kadulla tapahtuvien kohtaamisten kautta. Niissä hetkissä Euroopan marginalisoiduin väestönosa etsii toimeentuloa keräämällä pulloja, myymällä Iso Numero -lehteä tai pyytämällä rahaa.

Koska yhteisön ongelmien juuret eivät näy päällepäin, käy usein niin, että katutyötä tekevät romanit itsensä profiloidaan “ongelmaksi” tai epämääräisen uhrin rooliin – ikäänkuin  todellinen ongelma ei olisi heidän kokemansa äärimmäinen köyhyys, rasistiset rakenteet ja sosiaaliturvan puuttuminen kotimaissaan.

Ongelmallista “romanikerjäläinen”-käsitettä käytetään yleistäen ja kollektiivisesti – myös heistä, jotka ovat saaneet palkkatyötä.

Noita romaniuden kuvia taustoittavat ja tuottavat mediarepresentaatiot ja julkinen keskustelu. Uutiset ovat halki vuosien kuvanneet siirtolaisromaniyhteisöä “tulvana”, uhkana, vaarallisena “toisena”, hankalasti ratkaistavana “romaniongelmana”. Lehtiteksteissä äänessä ovat romaniyhteisön sijasta olleet eniten viranomaiset. Kuvituksessa on painottunut maassa kyyhöttävä, kuppiin rahaa keräävä hahmo, joka on useimmiten kuvattu ylhäältä alaspäin.

Ongelmallista “romanikerjäläinen”-käsitettä käytetään yleistäen ja kollektiivisesti – myös heistä, jotka ovat saaneet palkkatyötä. Vasta joitakin vuosia sitten siirtolaisromanit alkoivat saada lehtijutuissa koko nimen, ja vähitellen heitä on alettu haastatella.

Arkipäivän yhteiselossa romanisiirtolaisten kanssa näyttäytyy varsin erilainen todellisuus. “Romaniongelma”onkin parempaa tulevaisuutta aktiivisesti etsivien ihmisten yhteisö, jonka selviytymisstrategiat ja luovuus hakevat vertaistaan. He ovat valmiita kaikkein ylenkatsotuimpiin tehtäviin ja heräävät viileinä aamuina ulkomajoituksesta hankkiakseen lapsilleen ruokaa. Samalla he jäävät peruspalvelujen ulkopuolelle ja kohtaavat päivittäistä etnistä profilointia jokamiehenoikeuden vastaisia teltoista häätämisiä tai yleisistä tiloista ulos ajamista.

Sisäistetyn toiseuden ja tukiverkostojen puuttumisen vuoksi siirtolaisromanit Suomessa eivät ole tehneet kanteluita tai valittaneet kohtaamastaan toiminnasta. Tuki tuollaiseen järjestäytymiseen olisi erittäin tärkeää.

Siirtolaisromanit ja kirkko?

Entä sitten siirtolaisromanit ja kirkko? Suomalaiset romaniyhteisöthän ovat usein löytäneet luontevan, kodinomaisen yhteisön helluntailaisista seurakunnista. Tämä ei johdu yksinomaan siitä, että helluntailainen spiritualiteetti miellyttäisi heitä erityisellä tavalla, vaan myös luterilaisen kirkon toiseuttavasta vallankäytöstä ja alistamisen historiasta. Myös siirtolaisromanien omistajuuteen ja yhdenvertaiseen sisaruuteen seurakunnissamme on paljon matkaa.

Kirkkomme vapautuksenteologinen teko siirtolaisromanien rinnalla voisikin olla se, että heille löytyisi toimijuuden tiloja

Monet seurakunnat ovat kohdanneet heitä kadulla, ja muutamissa yhteisöissä on kerätty lahjoituksia ja sitouduttu tukijaksi. Helsingin seurakuntayhtymä tukee romanifeministien järjestön toimintaa kotimaassaan Romaniassa. Se onkin hyvä tie kestävään muutokseen.

Rahallinen tuki ei kuitenkaan välttämättä saa aikaan sielullisia prosesseja seurakunnissamme. Siihen tarvitaan kohtaamisia; avoimia yhteisiä hetkiä ja subjektiuden mahdollisuuksia. Vaikka hyväntekeväisyys on tärkeää, se suuntautuu usein ylhäältä alaspäin. Solidaarisuus on sen sijaan horisontaalista; yhdenvertaista vuorovaikutusta ja vastavuoroisuutta.

Kirkkomme vapautuksenteologinen teko siirtolaisromanien rinnalla voisikin olla se, että heille löytyisi toimijuuden tiloja – ei vain avun kohteena tai “diakoniatapauksena”, vaan myös perheenjäseninä, rukoilijoina, nimeltä tunnettuina ihmisinä, yhteisönrakentajina ja palkkatyössä, toki kunkin tunnustuskuntaidentiteettiä ekumeenisesti kunnioittaen.

Tarvitsemme lisää juhlia, joissa kaikki saavat olla “kuin muutkin”.

Marjaana Toiviainen on luterilainen pappi, joka työskentelee projektityöntekijänä Diakonissalaitoksella ja kehittämispäällikkönä Työtä ja toivoa -osuuskunnassa.

Artikkelikuva: Levi Guzman / Unsplash

Pieni kuva: Romaninuoret Valea Seacan kylästä ovat toteuttaneet Tarinoita yhteisöstä -kuvasarjan valokuvataiteilija Andreea Câmpeanun kanssa. Iso osa Suomeen saapuvista siirtolaisromaneista on kotoisin tuosta yhteisöstä. Kuvassa Estera ja Rebeca.




© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Kytkin Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: