Kirkon Aamenesta Öylättiin -sanastosta (evl.fi/sanasto) ei löydy selitystä sille, mikä luterilaisessa kirkossa tekee perheestä perheen. Esimerkiksi perhemessu ja perheneuvontatyö sanastossa kyllä selitetään. Onkohan tämä niin itsestään selvää, että määrittelylle ei ole nähty tarvetta? Vai kertooko tämä siitä, että kirkossa ei ole tarpeellista lukita perheen määritelmää?
Tilastokeskuksen mukaan perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot ja parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia. Asuntoloissa asuvat perheet kuuluvat perheväestöön. Sen sijaan laitoksissa kirjoilla olevista henkilöistä ei muodosteta perheitä.
Kelan myöntäessä tukia avopuolisoiden oletetaan elättävän toisiaan, eikä lainsäädäntö aina huomioi erilaisia perhemalleja. Kela puhuukin ruokakunnasta, jonka muodostavat yleensä samassa asunnossa asuvat henkilöt.
Perhe on lainsäädännöllisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti jatkuvien muutosten ja neuvottelujen alla
Perhe on lämmin sana, kodin ja äidin veroinen. Määrittelyt taas ovat usein hankalia ja joskus julmia. On ymmärrettävää, että tilastojen ja etuuksien äärellä on hyvä löytää selkeitä rajoja. Kuitenkin perhe on lainsäädännöllisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti jatkuvien muutosten ja neuvottelujen alla.
Yli kolmannes perheistä on tavalla tai toisella monimuotoisia: on monikkoperheitä, yhden vanhemman perheitä, maahanmuuttajataustaisia perheitä, kahden kulttuurin perheitä, uusperheitä, adoptioperheitä, sateenkaariperheitä, sijaisperheitä ja tukiperheitä. Yhdellä on jo aikuiseksi varttunut, kotoa muuttanut lapsi ja iäkkäät vanhemmat. Toinen on aina toivonut perinteistä perhettä, mutta ei ole sitä koskaan saanut. Jako perheellisiin ja perheettömiin on usein julma ja yksioikoinen.
Ihminen saa itse määritellä, ketkä ovat hänen perhettään.
Kirkon ja seurakuntien elämässä laaja perhekäsitys on hyvä lähtökohta. Ihminen saa itse määritellä, ketkä ovat hänen perhettään. Esimerkiksi kahden sisaruksen tai ystävien muodostama yhteisö voi olla perhe. Perinteinen ydinperhe on edelleen mahdollinen ja hyvä heille, joille se on oikeasti mahdollinen. Vaatimusta ja mittaa siitä ei saa tehdä.
Haluamme kirkossa tunnistaa perheihanteitamme ja pohtia vakavasti, kuinka ne vaikuttavat perheiden kohtaamiseen. Voi olla, että monen kansalaisen ajatuksissa heidän perheensä ei kelpaa kirkolle. He eivät tunne täyttävänsä sitä mittaa tai määritelmää, jolla he uskovat kirkossa heitä mitattavan. Voi käydä myös niin päin, että perhemessuun ei rohkene osallistua hän, joka ei pysty tuomaan paikalle perheensä jäseniä.
Rakkaus tekee perheen, ja muuta määritelmää kirkko ei tarvitse.
Kirkon arvoja ovat usko, toivo ja rakkaus. Tämä merkitsee, että uskoa ei ole ilman rakkautta. Rakkaus taas ei mahdu määritelmiin ja muotteihin. Rakkaus tekee perheen, ja muuta määritelmää kirkko ei tarvitse. Rakkaus on totta suhteissa ja siteissä ihmisten välillä, rakkaus on suhdeasia. Ihmiset tietävät, keitä he rakastavat. Näiden monenlaisten suhteiden varjeleminen, puolustaminen, tukeminen ja rohkaiseminen on kirkon tehtävä.
Jarmo Kokkonen, johtaja, Kasvatus-ja perheasiat, Kirkkohallitus
Kirjoittajan kuva: Mikko Huotari