Piispa kehottaa kirkkoa suuntautumaan ulospäin

Piispa Kaisamari Hintikan mukaan elämme murroskautta, joka houkuttelee kääntymään sisäänpäin ja hakemaan yksinkertaisia ratkaisuja. Parasta kuitenkin olisi, ettei kirkko keskittyisi oman etunsa ajamiseen, vaan etsisi uusia mahdollisuuksia rakkautena vaikuttavalle uskolle.

Kun Espoon piispa Kaisamari Hintikka oli lapsi, pitkäperjantaina ei saanut tehdä paljon mitään. Vanhemmat eivät sitä kieltäneet, eikä tarkkaan ottaen kukaan muukaan. Mutta samassa talossa asuva mummi antoi esimerkillään ymmärtää, että päivä oli harras ja hiljainen. Hintikan omassa perheessä piinaviikollakaan ei tarvitse hiiviskellä.

“En ole halunnut siirtää omalle lapselleni tiedostamatonta syyllisyyden tunnetta, joka siihen kuului. Risti onvälttämätön, mutta sen takaa saa nähdä myös valona pääsiäisaamun, jolloin aurinkokin tanssii”, hän maalailee. Suomalaisessa pääsiäisessä olemme keskittyneet pitkäperjantaihin, mutta ylösnousemukseen emme ole löytäneet yhtä vahvoja keinoja.

“Pääsiäisen kliimaksi on vasta tarinan päätös.  Sitä meillä Suomessa vähän pidätellään”, hän sanoo. “Esimerkiksi jouluun verrattuna pääsiäisen idea on vaativampi ja vaikeammin kommunikoitavissa. Pääsiäinen on pitkä monivaiheinen kertomus, joka vaatii oivalluksia ja empatiaakin.”

Oikeudemukaisuus osaksi teologiaa

Piispa Hintikan mukaan suomalaisessa kirkollisessa perinteessä varotaan yhteiskunnallisia kysymyksiä. Ne halutaan pitää erossa hengellisistä asioista.

“Oikeudenmukaisuuden tuomista teologiaan varotaan, sitä pidetään vähän epäilyttävänä.”

Pääsiäisen tapahtumia kuvaava vaeltava kirkkonäytelmä on monissa kaupungeissa elävöittänyt kirkon suurinta juhlaa. Hintikan mukaan sen malli on otettu katolisesta Latinalaisesta Amerikasta, jossa siihen ovat kuuluneet myös oikeudenmukaisuus  ja ihmisoikeusteemat.

“Oikeudenmukaisuuden tuomista teologiaan varotaan, sitä pidetään vähän epäilyttävänä.”

“Latinalaisessa Amerikassa ristiä on ollut kantamassa ihmisiä, joiden ihmisoikeuksia on poljetty, tai jotka ovat menettäneet läheisensä poliittisissa vainoissa. Siinä pääsiäiskertomus ja Kristuksen kärsimys on konkreettisesti yhdistynyt tämän päivän oikeudenmukaisuuskysymyksiin.”

Vaikuttaminen on aina ollut osa Hintikan teologiaa.

“Puhutaan rakkautena vaikuttavasta uskosta, mutta mitä se tarkoittaa? Teologinen ydinajatus, joka Luterilaisessa Maailmanliitossa kirkastui, on se, että Kristuksen seuraaminen merkitsee vastuullisia, käytännön tekoja. Suomalaisessa luterilaisuudessa on keskitytty paljon henkilökohtaiseen jumalasuhteeseen. Mutta entä se, mitä siitä seuraa?”, hän kysyy. Pääsiäisen alla on hänestä hyvä aika kysyä, mitä omista valinnoista seuraa muille.

Paaston poliittisempi puoli

“Koska Kristus on kuollut puolestani ja tehnyt itse ennakkoluuloja murentavia valintoja, ja koska minut on kastettu, minut on kutsuttu myös omalla tavallani todistamaan ylösnousseesta. Paastonaika on hyvää aikaa miettiä, miten puhumme, sometamme tai toimimme.  Että ei esimerkiksi kirkkona puhuttaisi ja tehtäisi ristiriitaisia asioita.”

Vaikka Hintikka oli ollut mukana seurakunnan toiminnassa koko nuoruutensa, hän kuuli luterilaisesta paastosta ensimmäisen kerran opiskelukaveriltaan teologisessa tiedekunnassa. Joku samalta vuosikurssilta sanoi paastoavansa ennen pääsiäistä Tetriksestä. Se oli 1980-luvun lopun koukuttavin tietokonepeli.

Paastonaika on hyvää aikaa miettiä, miten puhumme, sometamme tai toimimme.  Että ei esimerkiksi kirkkona puhuttaisi ja tehtäisi ristiriitaisia asioita.

Tänä vuonna piispat kirjoittivat paastokirjeen, jossa paastoa kuvataan parannuksenteoksi ja tosiasioiden kohtaamiseksi. Hintikka kollegoineen vetoaa siinä erityisesti valtiovaltaan, yhteisöihin, yrityksiin ja kansalaisiin, että nämä tekisivät kaikkensa ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Antti Siukonen pesee ohikulkijoiden jalkoja hiljaisella viikolla 2015. Kuva: Aarne Ormio

“Paastonaika on loppua kohti tihenevä ja asteittain kasvavan keskittymisen ja itsetutkiskelun tie”, hän sanoo. Paasto on kulttuurissa irronnut uskonnollisesta viitekehyksestä ja levinnyt myös terveyden ja henkisen hyvinvoinnin hoitamisen keinoksi. Hintikkaa kiinnostaa sen yhteisöllinen ja yhteistä elämäntapaa arvioiva puoli.

“Jos kovin paljon keskitytään itseen, jotain olennaista jää huomaamatta. Paastosta nousee keskeisimpänä kysymyksenä se, kuinka minä voisin elää niin, että siitä olisi muille iloa.”

Hintikan mielestä kirkossa on lähimmäisyyden ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen ongelma. Vaikka kirkko taistelee huomiosta ja jäsenkehitys huolestuttaa, se ei saisi kääntyä sisäänpäin miettimään vain sisäisiä haasteitaan.

Kirkon feminiinisinä kasvoina hänet halutaan mukaan monenlaisen hyvän edistämiseen. Aloitteita hän sanoo vievänsä mielellään kollegojen pöytään.

“Lähimmäisyydestä puhutaan usein saarnastuolista, mutta kun olisi pelipaikka julkisuudessa tai suhteessa poliittiseen päätöksentekoon, varjellaan liian usein kirkkoinstituution säilymistä (ja kirkon etua)”, hän sanoo.

Hänestä kirkko ei saisi vaieta yhteiskunnallisessa keskustelussa oman maineensa menettämisen pelosta.
“On huono asia, jos kirkon asia kaventuu kirkon eduksi.”

Kirkko voi tehdä uskonnoista tutumpia

Hintikka uskoo, että yhteiskunnallisena toimijana jokaisen hiippakunnan ja seurakunnan on parasta etsiä omat tapansa. Espoon hiippakunnan erityispiirteitä on kansainvälinen työ  ja maahanmuuttajatyö. Hänestä niissä on tilaisuus vaikuttamiseen, jossa kirkolla voi olla luontevasti koolle kutsujan ja siltojenrakentajan rooli, jos siihen halutaan tarttua. Esimerkiksi piispan kutsu otetaan yleensä mielellään vastaan.

Usko on ainoa asia, jonka pakolaiset kantavat uuteen maahan tai pakolaisleiriin

“Uusien tulokkaiden uskonto näkyy yhä enemmän paikallisessa katukuvassa.  Kirkko voi olla puolustamassa yhteiskunnassa uskonnon paikkaa julkisessa tilassa.  Sitä kautta uskonnoista ylipäänsä tulee vähemmän vieras ja vähemmän pelottava asia”, Hintikka sanoo.

“Esimerkiksi YK-järjestöissä, jotka ovat perinteisesti olleet uskontoneutraaleja, on ymmärretty viime aikoina, miten isossa roolissa henkilökohtainen usko on niiden ihmisten selviytymisessä, jotka joutuvat pakenemaan kodeistaan. Usko on ainoa asia, jonka he kantavat uuteen maahan tai pakolaisleiriin. Sinne viedään oma uskonto, ei välttämättä mitään muuta kodista. Jos tämä ymmärretään globaalissa yhteisössä, miksei meillä kansallisesti. Uskonto nähdään usein kriisien aiheuttajana, mutta nähdäänkö sen mahdollisuuksia kriisien ehkäisemisessä ja ratkaisuissa?”

Osaksi kansalaisyhteiskuntaa

Kasvavien haasteiden keskellä kirkon tulisi nähdä myös muutoksen tuomat mahdollisuudet. Niitä Hintikka näkee erityisesti kansalaisyhteiskunnassa.

Kuva: Markku Pihlaja

“Kirkon on tultava alas ja osaksi kansalaisyhteiskuntaa, eikä se voi jäädä odottamaan kutsua. Kirkon jäsenprofiili myös muuttuu. Ne, jotka jäävät kirkkoon, ovat sitouneita.  Tässä avautuu mahdollisuus paljon puhuttuun työntekijäkeskeisyydestä luopumiseen ja uudenlaiseen vastuun jakamiseen. Siihen, ettei seurakunnan toiminta ole enää valmista esitystä, jota yleisö tulee katsomaan.”

Hintikka uskoo, että kirkolla on esimerkiksi diakonia-ja rippikoulutyön kautta harvinaisen laaja kosketus ihmisten elämään, mutta tietoa todellisuudesta ei aina osata välittää yhteiskunnalliseen keskusteluun.

“Pienten hiussuontensa kautta kirkolla on ymmärrystä siitä, mitä on olla ihminen. Mitä on menettää kaikki, millaista on kuolla yksin, mitä kuuluu suomalaisille nuorille. Emme ole tietoisesti rakentaneet kanavia, joita pitkin tämä tieto kulkisi ylöspäin hierarkiassa ja leviäisi laajemmalle.”

Uusi aikakausi on Hintikan mukaan alkanut.

“Iso pyörä liikkuu –  kansainvaellukset, ympäristökysymykset ja jo pitkään luovuttamattomina pidettyjen arvojen, kuten ihmisoikeuksien, kyseenalaistaminen ja ihmisarvon hukkaaminen ovat nyt tapahtumassa. Sopeutuminen näin suuriin muutoksiin on ylivoimaista, ja moni yksinkertaistava ääriliike nousee tästä. Globaalien murrosten keskellä kirkolla olisi erinomaiset kyvyt ottaa selvää, miten ne vaikuttavat yksittäisten ihmisten elämään.”

Kuva: Mikko Huotari

Salla Ranta on teologian sekatyöläinen, toimittaja ja opettaja