Poliittinen saarna?

Julkaistu Kategoriat Arjen politiikka, OikeudenmukaisuusAvainsanat
Jaa:

Mitä on poliittinen saarna? Miten yhteiskunnallinen vaikuttaminen näkyy saarnoissa? Voiko yhteiskunnalliset teemat yhdistää evankeliumiin ja hengelliseen todellisuuteen?

“Lopettakaa tappaminen, sotilaat, Jumalan nimessä minä pyydän, minä käsken, lopettakaa tappaminen.” El Salvadorin arkkipiispa Oscar Romero oli lukuisina pyhinä lukenut ääneen menneen viikon poliittisissa väkivaltaisuuksissa kadonneiden nimiä, vedonnut  maan hallitukseen, vaatinut asevoimia kunnioittamaan ihmisoikeuksia.

Messuissa ja saarnoissa hän oli murehtinut pappien ja seurakuntalaisten murhia, surrut yhdessä surevien kanssa, lohduttanut murheellisia, valanut ihmisiin pääsiäisen toivoa.

Ei ollut ihme, että kohta sotilaisiin kohdistuneen vetoomuksen jälkeen Oscar Romero ammuttiin kuoliaaksi kesken jumalanpalveluksen. Alun perin konservatiiviseksi luonnehditusta arkkipiispasta oli tullut vallanpitäjien yllätykseksi salvadorilaisen yhteiskunnan ja erityisesti köyhän kansanosan huutavan ääni korvessa. Olivatko arkkipiispa Romeron saarnat poliittisia?

Mitä on poliittinen saarna?

Itse ymmärrän poliittisen saarnan kirkon profetaalisena puheena jostakin ajankohtaisesta eettisestä ja yhteiskunnallisesta teemasta, asiasta, johon kirkkona haluamme vaikuttaa. Näitä teemoja voivat olla köyhien ja syrjäytettyjen asema, lapset ja nuoret, vanhukset, vammaisuus, työttömyys, hyväksikäyttö, abortti, avioliitto, sukupuolivähemmistöt, taloudellinen epätasa-arvo, ahneus, sota ja rauha, pakolaisuus, siirtolaiset, yhdenvertaisuus, huolenpito ympäristöstä jne.

Jokaisella teemalla on yhteys yksilöön ja hänen kauttaan yhteiskuntaan ja globaaliin todellisuuteen.

Poliittinen saarna elää todellisuudessa, paljastaa, tähtää muutokseen. Onnistuneen poliittisen saarnan kuultuamme tiedämme paljon siitä, mitä kristityn, kirkon ja koko yhteiskunnan tulisi jatkossa tehdä.

Poliittinen saarna elää todellisuudessa, paljastaa, tähtää muutokseen.

Etiikka ja maallisista asioista huolehtiminen kuuluvat saarnaan, koska ne ovat jokaisen kirkossa istuvan sanankuulijan todellisuutta. Elämme maailmassa, emme tyhjiössä, ja siksi yhteiskunnan toiminta ja erityisesti sen puutteet on otettava vakavasti. On kysymys ihmisistä ja heidän selviytymisestään.

Toisaalta kirkkovuoden jumalanpalvelusten tekstit tuovat minulle viestin yksityisenä ja Jumalan armoa kaipaavana kristittynä ja samalla viestin yhteisölle, Jumalan kansalle, Jumalan valtakunnan kansalaisille.

Raamattu on syvästi yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen kirja, josta on suora linja poliittiseen saarnaan.

Raamatun tekstit näyttävät myös suunnan, mihin meidän tulisi kulkea. Siis olla heikompien puolella, edistää yhdenvertaisuutta, huolehtia köyhistä, leskistä ja muukalaisista – rakastaa, uskoa ja toivoa. Raamattu on syvästi yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen kirja, josta on suora linja poliittiseen saarnaan.

Kaksi todellisuutta ?

Saarnojen ja ehkä erityisesti poliittisten saarnojen ongelma on mielestäni niissä lähes poikkeuksetta esiintyvä dikotominen ja toisaalta hierarkinen rakenne: etiikkaa ja moraalia saa olla, mutta on välttämättä sanottava jotakin “enemmän”, jotain jolla osoitetaan, ettei puhuta vain “ihmisviisautta” ja maallisia asioita.

Myös saarnaoppaat yleensä varoittavat, etteivät saarnaajan puheet saisi jäädä vain etiikkaan, koska silloin ollaan vasta eteisessä; on mentävä peremmälle, puhuttava Jumalasta, ohjattava ihmiset Kristuksen luokse.

Tällä dikotomialla ( henki-elämä, usko-rakkaus jne.) on pitkät aatehistorialliset ja teologiset juurensa, mutta nykypäivänä se toimii huonosti. Paljon paremmin toimii vapautuksen teologian näkemys, jossa ei eroteta elettyä todellisuutta Hengen todellisuudesta.

Ensin on muututtava itse, ja vasta sitten voi esittää muutosta muille.

Markus Tirranen piti Keravan kirkossa (19.12. 2017) mielestäni hyvän poliittisen saarnan. Kylväjävertauksesta lähtien osoitettiin, miten kehitys kehittyy: muutos alkaa yksilöstä, ei lain kirjaimesta, ja siitä vaikutus laajenee yhteisöön ja yhteiskuntaan. Mutta ensin on muututtava itse, ja vasta sitten voi esittää muutosta muille.

Jeesus on Kylväjä, ja niin on meidän kristittyjenkin oltava: “Kerro ihmisiä rakastavasta Jumalasta, kerro armosta ja laupeudesta, kylvä evankeliumin siementä sanoillasi ja teoillasi, anna ihmisten nähdä muutos sinussa. Olkoon tuo muutos positiivinen”.

Hyvä poliittinen saarna ottaa oppinsa Jeesuksen ja profeettojen esimerkistä, vetoaa muutoksen puolesta, ei jätä rauhaan, vahvistaa, hoitaa ja lohduttaa.

 

              TT  Tapio Leskinen