pajunkissoja
8.4.2020 / Artikkeli

Rehellisen pelon pääsiäisilo

Julkaistu Kategoriat ArtikkeliAvainsanat , ,
Jaa:

Pääsiäisen suuri sanoma tuntuu joskus ulkokohtaiselta. Onko sillä jotain oikeaa annettavaa tämän päivän ihmiselle?

Väitän, että puhe ylösnousemuksesta ei kosketa monia ihmisiä. Muistan hyvin, miten lapsena pääsiäinen oli minusta yksi saarna ja yksi jumalanpalvelus muiden joukossa, usein jopa tavallista sunnuntaita kuivempi. Uskovaisessa perheessä kasvaneena ja ahkerana pyhäkoululaisena käsitteistö oli minulle selvää ja ylösnousemuksen tapahtumaketju tuttu: kidutus, kuolema, hautaaminen ja ylösnousemus. Koska tarinan loppuratkaisu oli tiedossa, pitkästyin. 

Onko pääsiäisen ilo teeskentelyä?

Katsellessani tuota aikaa täältä etäisyyden päästä voin havaita kaksi tapaa puhua ylösnousemuksesta. Ensimmäisessä ylösnousemusta perusteltiin rationaalisesti sommittelemalla raamatunjakeista kronologisesti edennyt skenaario, jossa osoitettiin virheelliseksi tavallisimmat ylösnousemusta mitätöivät selitykset kuten ruumiin varastaminen, valekuolema ja väärälle haudalle meno. Toinen oli tapa, jossa ylösnousemus todettiin faktana, ja sitten jatkettiin keskustelua muista aiheista.

Ihmettelin pääsiäisen virsiä. Laulettiin ilosta, mutta sävy oli synkkä. Ihmettelin opetuslasten tyhmyyttä. Olihan se ihmeellistä, että Jeesus nousi kuolleista ja voitti kuoleman, mutta eikö se kuitenkin ollut loogista sen valossa, miten monta kuollutta hän oli elämänsä aikana herättänyt? Miksi opetuslapset eivät osanneet odottaa sitä?

Enimmäkseen pääsiäisen ilo näyttäytyi minulle teeskentelynä. Koska Jeesus nousi kuolleista, on minun näyteltävä iloista.

Rehellinen pelko, aito ilo

Aikuisuuden kynnyksellä löysin Markuksen ylösnousemuskertomuksesta rehelliseltä tuntuvan lauseen. Kun naiset palasivat haudalta, he eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät (Mark. 16:8). Jos olisin ollut paikan päällä todistamassa ylösnousemuksen ihmettä, olisin minäkin ollut peloissani. Pelko kuulostaa rehelliseltä. Aito pelko saattaa mahdollistaa aidon ilon.

Tänään näen ylösnousemuksen merkkejä kaikkialla ympärilläni, myös koronakriisin aikaan. Luonto heräilee talviuniltaan ja kuolleen näköisiin oksiin tulee silmuja, uutta ruohoa nousee mustasta maaperästä, risukasaan puhkeaa leskenlehti.

Tänään näen ylösnousemuksen merkkejä kaikkialla ympärilläni, myös koronakriisin aikaan

Kun katson ympärilleni, näen, kuinka yhteiskunta uudistuu, ihmiset osoittavat huolenpitoa toisilleen ja sairastuneitakin paranee. Minulle nämä ovat merkkejä Jumalasta ja Jumalan tavasta toimia. Jumala on elävä ja uutta luova voima ja merkkejä hänestä on nähtävissä kaikkialla.

Jos maailma olisi vain kohti kaaosta ja kuolemaa degeneroituva systeemi, näitä merkkejä ei olisi. Yhtään sairasta ei paranisi, ruoho ei itäisi, yhteiskunta kulkisi kohti kaaosta eikä kukaan huolehtisi riskiryhmistä epidemian aikana. Se olisi oikeastaan normaalia.

Kuitenkin on olemassa voima, joka muuttaa kuoleman elämäksi, sairauden terveydeksi, surun iloksi ja yksinäisyyden yhteydeksi. Se on ihme aina, kun se tapahtuu. Se on heijastus ylösnousemuksen ihmeestä.  

Terhi Paananen on johtava asiantuntija Kirkkohallituksessa.

Artikkelikuva: Wolfagang Hasselmann/Unsplash.

Terhi Paanasen kuva: Kirkon kuvapankki

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Kytkin Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: