avataan erilaisuutta
23.10.2020 / Artikkeli

Suomalainen luterilaisuus on osa kristittyjen globaalia verkostoa

Kirkon uusi strategia Ovet auki kannustaa rohkeaan kokeilukulttuuriin sekä erilaisten kumppanuuksien ja verkostojen rakentamiseen.

Sain olla mukana kirjoittamassa kirkon uutta strategiaa, joka ulottuu vuoteen 2026 asti.

Strategian lopullinen muotoilu on monien kompromissien ja keskustelujen tulos. Suunta pysyi silti vakaana ensimmäisistä keskusteluista aina strategian lopulliseen hyväksyntään kirkkohallituksen täysistunnossa: kirkossa on avattava uusia ovia ja katsottava rohkeasti tulevaisuutta kohti.

Ovet auki – Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2026 kannustaa rohkeaan kokeilukulttuuriin sekä erilaisten kumppanuuksien sekä verkostojen rakentamiseen. Erityishuomiota vaativana ryhmänä se mainitsee 1980-luvulla syntyneiden millenniaalien sukupolven, jonka kohdalla Kirkon tutkimuskeskuksen uusimmat tutkimukset osoittavat merkittävää uskonnollisuuden muutosta.

Olen ilokseni huomannut joistakin myönteisistä kommenttipuheenvuoroista, että strategiaan onnistuttiin kirjaamaan selkeän missionäärinen visio Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tehtävästä 2020-luvulla. Alkanut vuosikymmen on näet ajanjakso, jolloin tulee entistäkin ilmeisemmäksi kirkon asemoituminen uudella tavalla suomalaisessa yhteiskunnassa. Siksi ei voi olettaa asioita, joita ennen saattoi olettaa.

Uudenlainen kansankirkko

Suomen evankelis-luterilainen kirkko voinee tulevaisuudessakin olla kansankirkko, mutta sen täytyy olla sitä uudella tavalla. Kirkon asema suurimpana uskonnollisena yhdyskuntana tulee säilymään, mutta kirkko ei ole enää entiseen malliin ”keskellä kylää”.

Ensinnäkin pääkaupunkiseudulla on useita seurakuntia, joiden alueella alle puolet väestöstä kuuluu kirkkoon. Tämä tarkoittaa, että kirkolla on uudenlainen lähetystehtävä omalla alueellaan. Siksi kirkon tulee tavalla tai toisella ulottaa toimintansa ”teille ja toreille” (Mt. 22:9).

Toiseksi suomalaisen yhteiskunnan moniuskontoistuminen ulottuu myös lähes neljän miljoonan jäsenen kirkon sisälle. Uskontodialogi ei suuntaudu siksi vain kirkosta ulospäin vaan tapahtuu myös kirkossa: varsinkin millenniaalien kohdalla näkyy voimallisesti ajatusmaailma, jota voidaan kuvata sloganilla ”olen henkinen, mutta en ole uskonnollinen” (I am spiritual, not religious). Siksi kirkossa pitää etsiä uudenlaisia kristillisen spiritualiteetin muotoja ja käydä vakavaa vuoropuhelua itämaisten uskontojen kanssa.

Uskontodialogi ei suuntaudu vain kirkosta ulospäin vaan tapahtuu myös kirkossa. Pitää etsiä uudenlaisia kristillisen spiritualiteetin muotoja ja käydä vakavaa vuoropuhelua itämaisten uskontojen kanssa.

Kolmanneksi eroavaisuuksien kasvu suomalaisessa yhteiskunnassa vaatii kirkkoa terävöittämään kristinuskon sosiaalieettistä puolta. Kirkon diakoniseen tehtävään kuuluu auttamisen lisäksi myös astetta radikaalimpi profeetallinen tehtävä: englanninkielisessä keskustelussa käytetään usein termiä advocacy, joka kääntyy huonosti suomeksi. Joka tapauksessa kyse on jostain sellaisesta, jonka strategia ilmaisee seuraavasti: ”Asetumme heikoimpien puolelle ja voimistamme niiden ääntä, joilla sitä yhteiskunnassa ei ole.”

Pelastus alkaa tässä maailmassa

Ekumeenisessa liikkeessä on valtavirtaistunut niin sanottu vapautuksen teologia, jonka syntyjuuret ovat Latinalaisessa Amerikassa ja joka on sittemmin levinnyt eri puolille maailmaa. Sen myötä on löydetty uudelleen kristillisen uskon yhteiskunnalliseen vapautukseen liittyvät ulottuvuudet.

Avaintekstinä kokonaisvaltaiselle missiolle toimivat Jeesuksen julkisen toiminnan avaussanat (Lk. 4: 18–19): ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.”

Kokonaisvaltaisuus merkitsee sitä, että Jumalan pelastava työ kohdistuu yksittäiseen ihmiseen ja myös yhteisöihin konkreettisessa historiallisessa tilanteessa avaten uusia mahdollisuuksia. Pelastus alkaa jo tässä maailmassa. Siksi kirkko tekee omaa ydintyötään Jumalan valtakunnan palveluksessa yhtä lailla julistaessaan syntien anteeksiantamusta Kristuksessa kuin torjuessaan ilmastonmuutosta tai antaessaan velkaneuvontaa.

Kirkko tekee ydintyötään yhtä lailla julistaessaan syntien anteeksiantamusta kuin torjuessaan ilmastonmuutosta tai antaessaan velkaneuvontaa.

Strategia tuo siksi vahvasti esiin oman aikamme suurimman haasteen eli ilmastonmuutoksen todetessaan seuraavasti: Kunnioitus luomakuntaa kohtaan, kohtuullinen elämäntapa ja vastuullisuus nousevat kirkon perussanomasta”.

Ekumenian ovi sepposen selälleen

Päätteeksi nostan strategiasta esiin mielestäni erityisen tärkeän kohdan: ”Tulevaisuuden kirkossa tarvitaan tietoisuutta kristinuskon globaalista kehityksestä. – – Kirkkomme toimii yli rajojen ja on aktiivinen ekumeniassa peilaten omaa toimintaansa maailmanlaajuisesti kristittyjen kokemuksiin, erityisesti siellä missä kirkot ovat vähemmistöasemassa.”

Tämä katkelma sijoittaa strategian siihen globaaliin kehykseen, jossa Suomen evankelis-luterilaisen kirkonkin toiminta ja tulevaisuus tapahtuu: jo kaksi kolmasosaa kristityistä asuu enemmistömaailmassa eli Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa, Aasiassa ja Oseaniassa.

Muutos pätee myös luterilaisuuteen. Maailman suurin luterilainen kirkko on nykyään etiopialainen Mekane Yesus, ja kakkossijalla on toinen afrikkalainen kirkko eli Tansanian evankelis-luterilainen kirkko. Kiinnostavaa on, että suuriin luterilaisiin kirkkoihin pohjoismaisten kansankirkkojen lisäksi lukeutuvat sellaisetkin kirkot kuin Huria Kristen Batak Protestan (Indonesia), Andhra Evangelical Lutheran Church (Intia) ja Malagasy Lutheran Church (Madagaskar).

On kiistatonta, että suomalainen luterilaisuus on rakentunut latinalaisen kristikunnan perinnölle. Sen meitä sitova ilmaus on luterilainen tunnustus, joka heijastelee 1500-luvun teologista kiistaa vanhurskauttamisopista ja on siksi syntynyt hyvin toisenlaisessa maailmassa kuin omamme.

Luterilainen perintö on historiallisista syistä meille yhä tärkeää, mutta tiedämme sen ilmentävän vain yhtä ainoaa säiettä maailmanlaajan Kristuksen kirkon kokonaisuudessa. Siksi suomalaisen luterilaisen tradition tulee olla vuorovaikutuksessa uusimpien virtausten kanssa, jotka heijastelevat kristittyjen enemmistön näkökulmaa.

Kolonialistinen asetelma, jossa vietiin evankeliumia pohjoisesta etelään ja sen ohessa usein myös läntisiä ajattelumalleja, on vaihtunut verkostomaiseksi yhteistyöksi: kirkkojen välillä vallitsee vastavuoroinen kumppanuus ja teologiaa harjoitetaan tietoisena siitä, että kaikkea teologista työskentelyä ohjaa aina kontekstuaalinen lähtökohta.

Kirkkomme on syytä siirtyä globaalissa ekumeenisessa verkostossa entistä enemmän oppijan paikalle.

Vuotta 2026 kohti kuljettaessa oman kirkkomme onkin syytä siirtyä globaalissa ekumeenisessa verkostossa entistä enemmän oppijan paikalle, sillä kristinuskon innovatiivisimmat ideat näyttäisivät virtaavan nyt etelästä pohjoiseen. Siksi ekumeniankin ovi tulee nyt avata sepposen selälleen yhtenä niistä monista ovista, jotka ovat olleet, jos ei kiinni, niin ehkä vain puoliksi auki.

Komulainen dogmatiikan dosentti
Kirjoittaja on tutkija, dogmatiikan dosentti (kuva Nina Jokiniemi).

Kuva Jason D / Unsplash

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Maansuola Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: