6.5.2021 / Artikkeli

Syö eläimiä, joita pystyisit katsomaan silmiin

Julkaistu Kategoriat ArtikkeliAvainsanat
Jaa:

Moni sekasyöjä kamppailee lihantuotannon oikeutuksen kanssa. Voiko eläimiä kasvattaa ruoaksi niitä arvostaen ja tuhoamatta maailmaa? Voiko lihansyöjäkin olla eettinen?

Seison marketin lihakäytävällä ja tuijotan muoviin käärittyjä kappaleita broilereista, lehmistä, sioista. Millainen elämä niillä on ollut? Kivulias, yhdentekevä vai elämisen arvoinen? Ja mistä sen voi tietää?

Kaupan lihaosasto aiheutti minulle ennen eksistentiaalisen kriisin, ja hyvä niin. Jos tieto tai pelkkä epäilys tuotteen alkuperästä tuottaa tuskaa, kannattaa poimia ostoskoriin mieluummin purkki kasvishernekeittoa.

Olen pohtinut pienestä pitäen, voiko eläimen kasvattaminen ruoaksi ylipäänsä olla eettistä. Avainkysymys ei ole tappamisen oikeutus vaan tuotantoeläimen ankea elämä – kärsimyksistä puhumattakaan. Jos kerran kasvatamme eläimiä ravinnoksi, olemme mielestäni velvollisia tarjoamaan niille mielekkään elämän. Se ei näyttänyt onnistuvan nuoruuteni suursikaloissa tai broilerihalleissa. Niissä vaeltaessani olo tuntui pelkästään lattealta: miten turhanpäiväistä tuottaa elämää tällaisiin oloihin.

Niinpä välttelin lihaa vuosia. En nähnyt varteenotettavia vaihtoehtoja bulkkitavaralle, jonka alkuperä oli tuntematon – tai en edes jaksanut etsiä niitä. Jos kerran olemme mitä syömme, en halunnut niellä lisää kärsimystä.

Jos kerran kasvatamme eläimiä ravinnoksi, olemme mielestäni velvollisia tarjoamaan niille mielekkään elämän.

Kulutin silti surutta maitotuotteita ja kananmunia viitsimättä miettiä, kuinka saumatta ne kytkeytyvät lihantuotantoon. Jonkun on syötävä ylimääräiset sonnivasikat, lypsyuransa päättävät lehmät ja munansa munineet kanat. Jonkun muun.

Kaunista ja hyvää

Pääsin lihan makuun uudestaan eteläisessä Afrikassa. Ensin ei ollut muita vaihtoehtoja, ja kohta nuotiolla hiiltyvästä antiloopista ja lampaasta tuli olennainen osa elämää. Pian näin ruohoaavikolla harvakseltaan laiduntavat yksilöt samaan aikaan esteettisinä olentoina ja seuraavana ateriana. Ne vaikuttivat saumattomalta osalta tervettä ekosysteemiä. Sitä paitsi muu ruoka ei karuissa oloissa kasvanut, lampaita ei ollut liiaksi ja hyppygasellien kanta salli metsästyksen.

Muualla maanosassa kohtaamani liikalaidunnus taas oli tuskallista katseltavaa. Ihmisarvon mittareina palvelevat karjalaumat vaikuttivat ongelmalliselta kulttuuripiirteeltä vähän samaan tapaan kuin porot Suomen Lapissa. Aloin sisäistää, kuinka suuresti lihantuotannon kestävyys pohjaa paikallisiin oloihin – ja kuinka kiinteästi lihansyönti kytkeytyy kulttuuriin ja kunkin maailmankatsomukseen.

Suomessa löysin antilooppien vastineen hirvieläimistä, joiden kantaa on eteläisessä Suomessa karsittava joka tapauksessa. Pääsin jäljittämään saalista ensin metsään tuntikausiksi ja sitten nylkemään vastapyydettyä peuraa konehalliin. Tunsin päässeeni lihansyöjänä maaliin: näin tämän kuuluu mennä.

Riista tuntuu hyvältä vaihtoehdolta senkin vuoksi, että eläimelle on kenties helpointa päättää päivänsä taitavan metsästäjän luodista – ainakin helpompaa kuin pedon hampaissa.

Tuotantoeläin taas muuttuu elintarvikkeeksi useimmiten teurastamossa. Arveluttavat tainnutusmenetelmät ja etenkin pitkät teuraskuljetukset ovat itselleni yhä lihantuotannon suurimpia ongelmakohtia. Toisaalta olen pienissä teurastamoissa kokenut rauhaisan, miltei hartaan tunnelman. Niissä teurastaja kohtaa eläimen yksilönä ja tainnuttaa sen pieteetillä.

Syön silti toisinaan myös tutun luomutilan nautoja. Niiden elämä on ehkä lyhyt, mutta vaikuttaa elämisen arvoiselta useimmilla mittareilla. Ne laiduntavat vähintään puoli vuotta ja asuvat talvet olkipihatossa ja ulkotarhoissa. Emot saavat kasvattaa vasikkansa. Eläimillä on kestävät sosiaaliset verkostot, jotka tuottavat niille selkeästi turvaa ja iloa. Saatan katsoa niitä silmiin ilman häpeää.

Nautojen hiilijalanjälki on toki märehtijöinä melkoinen, mutta tila on sitoutunut kompensoimaan tuotannon päästöjä sitomalla hiiltä metsän avulla. Lisäksi ne hyvittävät ympäristötaakkaansa tarjoamalla elinympäristön monille uhanalaisille lajeille. Sitä paitsi ruohonsyöjät eivät kilpaile ihmisten kanssa ravinnosta.

Vähän mutta parempaa

Nykyisin oloni marketin lihakäytävällä on selvästi selkeämpi. Vaikka hankin lihan enimmäkeen suoraan tiloilta tai metsästäjiltä, hyvät aterian ainekset löytyvät usein kaupastakin. Suomalainen luomulammas tai riista on aina varteenotettava valinta. Kun perheessä iskee kanan himo, poimimme luomulinnun kaupan pakastealtaasta. Broilerin tuotanto on yhä mielestäni suuri ongelmakimppu, mutta joskus on pakko harrastaa suhteellista etiikkaa.

Suosin luomua, mikäli en tunne tilaa ja sen tuotanto-olosuhteita. Ne saattavat monin paikoin olla paremmat kuin virallisesti sertifioiduilla luomutiloilla, mutta sitä on mahdoton tietää. En osta koskaan ulkomaista lihaa, vaikka Uudessa Seelannissa kasvanut lammas on ehkä elänyt yhtä hyvän ja ekologisen elämän. Siitäkään ei voi mennä takuuseen. Sitä paitsi lihan kuljettaminen maailman toiselta laidalta tuntuu typerältä – elävistä eläimistä puhumattakaan.

Pyrin syömään vähän mutta parempaa ei priimapihviä vaan lihaa, jonka tuotannossa on panostettu eläinten hyvinvointiin ja tuotannon ympäristökestävyyteen, tuottajan osaa unohtamatta.

Ravintoloissa kiusaan tarjoilijoita kysymällä lihan alkuperästä. Olen valmis maksamaan enemmän paremmasta. Jos alkuperä on tuntematon tai ei täytä kriteerejä, valitsen muuta – ja usein muutenkin.

Sillä liha ei ole edelleenkään ole minulle jokapäiväistä leipää. Pyrin syömään vähän mutta parempaa. Se ei tarkoita priimapihviä vaan lihaa, jonka tuotannossa on panostettu eläinten hyvinvointiin ja tuotannon ympäristökestävyyteen – tuottajan osaa unohtamatta.

Reilumpia ruokanautintoja

Ennen uskottiin – ja joissain kulttuureissa uskotaan edelleenkin – että eläimen ominaisuudet siirtyvät syöjäänsä. Samalla logiikalla lihasta välittyy kuluttajaan hyvin tai huonosti vietetty elämä. Vaikuttaahan jo eläimen kokema stressi usein lihan laatuun.

Monille liha on paitsi proteiinin lähde myös olennainen osa onnellista elämää. Niinpä tuntuisi reilulta, että ruokailijan nautinto edellyttäisi myös aterian lähteiden onnea: kulinaristiset ilot perustuisivat mahdollisimman eettisesti tuotettuun lihaan.

Tuntuisi reilulta, että ruokailijan nautinto edellyttäisi myös aterian lähteiden onnea: kulinaristiset ilot perustuisivat mahdollisimman eettisesti tuotettuun lihaan.

On myös epäreilua kuormittaa ympäristöä holtittomasti silkkaa lihan himoamme. Vastuullinen ja rajallinen eläintuotanto taas voi olla saumaton osa toimivaa ruokajärjestelmää, koko elämän rihmastoa.

Onneksi meillä kaikilla on valta päättää tuotantoeläimen elämästä, kuolemasta ja ympäristöjäljestä. Amerikkalaisen kirjailija ja maanviljelijä Wendell Berry sanoikin: ”Joka kerta tehdessäsi ruokaan liittyvän päätöksen, toimit tuottajana välikäden kautta.”

SEKASYÖJÄN ETIIKKAA

  1. Syö eläimiä, joita pystyisit katsomaan silmiin ilman häpeää.
  2. Syö niukasti ja arvostaen; jätä liha-ateriat esimerkiksi pyhäpäiviin ja juhlahetkiin.
  3. Hyödynnä kaikki ruhonosat ja vältä hävikkiä, jotta kukaan ei joudu kuolemaan turhaan.
  4. Osta kotimaista ja mieluiten lihaa, jonka tuotanto-olosuhteet ovat tiedossa. Kotimainen tuotanto on monilla mittareilla vastuullisempaa kuin ulkomainen, ja sen tukeminen on tärkeää myös ruokaturvan kannalta.
  5. Toistaiseksi luomu on meillä ainoa sertifiointijärjestelmä, joka takaa valvonnan kautta tuotannolle tietyt kriteerit sekä eläinten hyvinvoinnin että ympäristökestävyyden suhteen.
  6. Arvosta eläinten hyvinvointiin ja ympäristövastuuseen panostavia tuottajia. Kun ostat suoraan tilalta, rahat eivät hupene välikäsiin.
  7. Huomioi myös kasviperäisen ravinnon kipupisteet. Esimerkiksi soijan tuotannossa on ongelmansa ja riisin hiilijalanjälki on – viljely- ja laskentatavasta riippuen – suurempi kuin broilerin.

Kirjoittaja on kirjailija ja vapaa toimittaja.

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Maansuola Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: