Ongelma, uhri vai eksoottinen muukalainen?

Suomeen toimeentulon perässä saapuvien ihmisten joukko on moninainen. Yksi ihmisryhmä kohtaa aivan erityistä marginalisointia ja stigmatisointia; siirtolaisromanien tarinat jäävät usein leimojen ja stereotypioiden varjoon. Löytyykö heille minkäänlaista toimijuuden tilaa ja vaihtoehtoista roolia luterilaisissa seurakuntayhteisöissä?

Pääkirjoitus: Kirkon perhekäsitys on laaja

Kirkon Aamenesta Öylättiin sanastosta (evl.fi/sanasto) ei löydy selitystä sille, mikä luterilaisessa kirkossa tekee perheestä perheen. Esimerkiksi perhemessu ja perheneuvontatyö sanastossa kyllä selitetään. Onkohan tämä niin itsestään selvää, että määrittelylle ei ole nähty tarvetta? Vai kertooko tämä siitä, että kirkossa ei ole tarpeellista lukita perheen määritelmää?

Tarvitsemme armollista kirkkoa

Elämme aikaa, jolloin demokratian arvot ovat koetuksella. Länsimainen käsitys hyvästä yhteiskunnasta on toisen maailmansodan jälkeen rakennettu sen varaan, että yhdessä haluamme puolustaa jokaisen ihmisoikeuksia. Kirkko on elänyt mukana tässä.

Kenen ääni kuuluu päätöksenteossa?

Julkinen päätöksenteko tuntuu olevan entistä hankalampaa. Ilmiöiden mutkikkuus ja yhteenkietoutuneisuus tekevät päätösten seurausten arvioinnin hyvin vaikeaksi. Mitä esimerkiksi sote- ja maakuntauudistus oikeasti vaikuttaa palvelujen kustannuksiin, saatavuuteen ja laatuun? Kukaan ei tiedä. Vielä mahdottomampaa on arvioida yksittäisen apua tarvitsevan ihmisen näkökulmasta, saako hän parempaa hoivaa kuin nykyjärjestelmässä saisi.