27.9.2017 / Yleinen

Toimintakykyjä tukeva yhteisö? Kirkko, ihmisoikeudet ja seksuaalivähemmistöt

Jaa:

20 puheenvuoroa ihmisoikeuksista on sarja, jossa kirkon ja yhteiskunnan eri alojen asiantuntijat tuovat esiin ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä Suomessa ja eri puolilla maailmaa. Kirjoitukset julkaistaan kahden viikon välein Kytkin-lehdessä.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen alussa nostetaan päämääräksi ”sellaisen maailman luominen, missä ihmiset voivat vapaasti nauttia sanan ja uskon vapautta sekä elää vapaina pelosta ja puutteesta.” Ihmisoikeudet asettuvat hyvin linjaan suomalais-luterilaisen kristillisyyden kanssa, jossa ”jokainen ihminen on Jumalan luoma, sellaisenaan arvokas, kaikkine ominaisuuksineen” (www.evl.fi).

Teoriasta yksilötasolle siirryttäessä kohdataan kuitenkin pian ongelmia. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista moni kokee olevansa Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa b-luokan kansalaisia (Hellqvist ja Vähäkangas 2016). Torjuntaa, syrjintää ja salailupakkoa ilmenee edelleen. Puheiden ja tekojen ristiriitaan pettyneinä, ohitetuiksi tulleina, monet ovat jo luovuttaneet ja jättäneet kirkon. Kirkossamme ei olla kaikin paikoin onnistuttu takaamaan turvallista tilaa, johon liittyä ilman pelkoa oman yksityisyyden ja itsemääräämisoikeuden loukkaamisesta.

Millä keinoilla voidaan nykyistä paremmin turvata kaikkien seurakuntalaisten tasaveroiset oikeudet hengellisen elämän harjoittamiseen?

Kirkossamme ei olla kaikin paikoin onnistuttu takaamaan turvallista tilaa, johon liittyä ilman pelkoa oman yksityisyyden ja itsemääräämisoikeuden loukkaamisesta.

Mitä ihmiset voivat olla ja tehdä?

Yhdysvaltalaisen filosofin Martha Nussbaumin (1947-) toimintakykyteoria (capabilities approach) asemoi abstraktin ihmisoikeuspuheen konkreettisemmalle tasolle. Nussbaum on kehittänyt toimintakykyteoriaa yhdessä taloustieteilijä Amartya Senin kanssa, ja sitä on käytetty muun muassa mittaamaan inhimillistä kehitystä ja hyvinvointia. Nussbaumin mukaan kaikki maailman valtiot ovat kehitysmaita siinä mielessä, että sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja inhimillinen hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti vielä missään.

Nussbaum lähtee hakemaan hyvän elämän edellytyksiä yksinkertaisesta kysymyksestä: mitä ihmiset todella voivat olla ja tehdä? Mitä oikeita mahdollisuuksia ihmisille tarjotaan? Keskiössä säilyvät aina ihmisarvo ja sitä edistävät tekijät.

Hyvän elämän kannalta on olennaista, että ihmisellä on todellinen mahdollisuus tehdä valintoja ja näin elää itselleen merkityksellistä elämää. Yhteiskunnan tehtävä on turvata jäsenilleen yhtäläiset toimintakyvyt (capabilities), joita kukin toteuttaa yksilöllisten ratkaisujensa mukaan. Toimintakyky sisältää sekä yksilön henkilökohtaiset ominaisuudet että ympäröivän yhteiskunnan poliittiset, sosiaaliset ja taloudelliset vaikuttimet. Hyvinvointia tukeva yhteiskunta pitää esimerkiksi huolta kansalaisen mahdollisuudesta lukutaitoon (internal capability) ja samalla turvaa tälle mahdollisuuden vapaaseen mielipiteenilmaisuun (combined capability).

Nussbaum on laatinut kymmenen toimintakyvyn listan: normaalin mittainen elämä, fyysinen terveys, ravinto ja suoja, ruumiillinen koskemattomuus, aistit, mielikuvitus ja ajattelu, tunteet, käytännön järki, yhteys, muut lajit ja ympäristö, leikki sekä osallistuminen ja vaikuttaminen omaan ympäristöönsä.

Kymmenen kohdan kokonaisuudessa kaksi on ylitse muiden: käytännön järki ja yhteys. Käytännön järki on mahdollisuutta muodostaa käsitys hyvästä ja pyrkiä reflektoiden toteuttamaan sitä omassa elämässään (mukaan lukien omatunnonvapaus). Yhteys on mahdollisuutta vuorovaikutukseen, asettumista toisen asemaan ja  mahdollisuutta itsekunnioitukseen sekä koettuun tasaveroisuuteen.

Yhteys ja järki ovat keskeisiä myös keskustelussa, kohdellaanko kirkossa tasapuolisesti kaikkia ihmisiä. Suuntautumisestaan ja muista ominaisuuksistaan riippumatta kristitty tarvitsee yhteisöä, johon voi tuntea osallisuutta, tuntea kuuluvansa ja jossa voi tuntea itsensä toivotuksi jäseneksi.

Kirkko olemme me yhdessä

Kirkollinen avioliittokeskustelu on jäänyt usein teoria- ja viranhaltijatasolle. Avioliittonäkemyksen uudistaminen tahdotaan typistää usein ihmisoikeuskeskusteluksi. Tällöin korostetaan sitä, miten ”kirkossa” tehdään päätöksiä Raamatun, tunnustuskirjojen ja Pyhän Hengen ohjauksessa, kun taas ”sateenkaarikansa” keskittyy ihmisoikeuksiin. Tällaisella puheella ”sateenkaarikansa” asemoidaan joksikin kirkon ulkopuoliseksi tahoksi. Näin ei ole. Toive vihkimisestä tai siunauksesta on paitsi ihmisoikeuskysymys, myös oman uskonnonharjoittamisoikeuden puolustamista.

Suomessa laki tasa-arvoisesta avioliitosta astui voimaan 1.3.2017. Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa samaa sukupuolta oleva parin avioliiton puolesta voidaan rukoilla, mutta sitä ei saa siunata. Piispainkokouksen papistolle antaman ohjeistuksen pohjalta papisto ei saa vihkiä samansukupuolisia pareja, mutta vihkimisiä on toimitettu ja ne ovat lainmukaisia.

Erilaiset avioliittokäytännöt viestivät horisontaalista epätasa-arvoisuutta; sitä, että samassa asemassa olevat ihmiset tulevat kohdelluiksi eri tavoin. Tilannetta voidaan Nussbaumin tavoin verrata siihen, että eri rotua oleville ihmisille tarjottaisiin rekisteröityä parisuhdetta avioliiton sijaan. Erilliset, rinnakkaiset järjestelmät vahvistavat yksilöiden kantamaa stigmaa ja rakenteiden hierarkisuutta. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille toisinaan asetetut ehdot, kuten yksin eläminen tai selibaattinen parisuhde, eivät kunnioita Jumalan kokonaisvaltaista luomistyötä.

Erilaiset avioliittokäytännöt viestivät horisontaalista epätasa-arvoisuutta; sitä, että samassa asemassa olevat ihmiset tulevat kohdelluiksi eri tavoin.

Keskeinen kysymys kristittyjen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen parisuhteiden kohdalla on siunaus. Jokaisella on oikeus pyytää Jumalan siunausta niin itselleen kuin parisuhteelleen. Siunausta saadakseen on joskus jopa painittava.

Uskon suomalais-luterilaisen kirkollisen avioliittolainsäädännön muuttuvan ennen pitkää maallista lainsäädäntöä vastaavaksi. Tätäkin tärkeämpänä näen kuitenkin sen, että seurakunnissa otetaan jo nyt huomioon ihmisten monininaisuus ja tietoisesti korjataan syrjiviä käytäntöjä ja rakenteita.

Fokus hengelliseen elämään

Nussbaumin mukaan toimintakykyjen, hyvän elämän edellytysten, edistäminen on valinnanvapauden edistämistä. Se tarkoittaa väistämättä, että ihmiset toimivat monin eri tavoin eikä yhtä, kaikille sopivaa tapaa toimia ole realistista hakea. Kulttuurisen moninaisuuden ei silti tarvitse olla uhka kirkon ykseydelle, jonka perusta on ja pysyy inhimillisen toiminnan tavoittamattomissa. Avioliittokysymyksen ei tarvitse hajottaa tätä kirkkoa.

Kun instituutiokeskeisestä puheesta fokusoidaan ihmisiin, on keskiössä kahden keskeisen toimintakyvyn, järjen ja yhteyden, lisäksi hengellinen elämä kaikessa runsaudessaan.

Järjen kunnioitus on tässä sitä, että luotetaan kristityn käyvän itse paininsa Jumalan kanssa, ja hakeutuvan kohti sitä, mikä juuri hänelle on hyvää. Yhteys rakentuu dialogissa, joka puolestaan vaatii rohkeutta, alttiiksi asettumista, tasavertaista kohtaamista. Vielä tätäkin enemmän yhteys rakentuu, kun sekalainen seurakunta katsoo yhdessä Kristukseen.

 

Lähteet

Nussbaum, Martha C. 2011. Creating capabilities. The Human development approach. Harvard University Press.

Hellqvist, Elina & Vähäkangas, Auli. 2016. Rekisteröidyn parisuhteen tunnustaminen kirkollisen keskustelun ja asianosaisten näkökulmista. Teologinen aikakauskirja 2/2016, 141-155.

 

Kirjoittaja on pappi ja diakonian hiippakuntasihteeri Kuopion tuomiokapitulissa. 

 

 

 

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Kytkin Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: