Konkreettinen toiminta on yksi ihmisen tärkeimmistä selviytymiskeinoista elämän kriisitilanteissa. Tämä näkyy vahvasti vapaaehtoistoiminnassa.
Usein törmää väittämään, että suomalaisten sitoutuminen vapaaehtoistyöhön on vähentynyt. Kansalaisareenan, Kirkkohallituksen ja Opintokeskus Siviksen vuonna 2018 teettämän kyselyn mukaan näin ei suinkaan ole: 1,7 miljoonaa suomalaista toimi vapaaehtoisena keskimäärin 15 tuntia viikossa. Luku oli vieläpä kasvanut vuoden 2015 vastaavasta kyselystä.
Kriisit lykkäävät liikkeelle
Jos vapaaehtoistyön merkityksen laajentaa käsittämään kaikkea palkatonta, vapaaseen tahtoon perustuvaa toimintaa, joka kohdistuu muiden hyväksi, määrä on tänä päivänä varmasti vielä isompi. Kuten moni kriisi, myös koronapandemia aktivoi ihmisiä auttamaan ja pitämään huolta toisistaan.
Edellisen kerran samankaltainen laaja hyväntahtoisuuden aalto pyyhkäisi ylitsemme syksyllä 2015, kun maahamme saapui ennen näkemätön määrä turvapaikanhakijoita. Niin aineellista kuin aineetontakin apua ja hyvää tarjottiin enemmän kuin pystyttiin kanavoimaan eteenpäin.
Kriisit ja erilaiset muutokset tönäisevät ihmiset usein tiedostamaan tarkemmin arvojaan, merkityksiään ja tarpeitaan, jotka taas ohjaavat ja motivoivat toimintaan. Arvot ja merkitykset saavat meidät taistelemaan epäoikeudenmukaisuutta vastaan, korjaamaan epäkohtia, tuottamaan innovaatioita, rakentamaan uusia ratkaisuja ja rakenteita.
Ihmisten aktivoituminen toimintaan on usein heille itselleen tärkeiden asioiden edistämistä ja vahvistamista. Oleellista ei tuolloin ole korvaus tai hyöty, vaan kokemus merkityksellisyydestä, mahdollisuudesta vaikuttaa tärkeiksi koettuihin asioihin. Konkreettinen toiminta on yksi ihmisen tärkeimmistä selviytymiskeinoista elämän kriisitilanteissa.
Ei organisaatioille vaan ihmiselle
Suomessa ei ole tehty laajaa tutkimusta ihmisten motivaatioista osallistua vapaaehtoistoimintaan, mutta empiirisen kokemukseni mukaan suomalaisten motivaatiot ovat hyvin samalaiset kuin ruotsalaisten. Volontärbyrån selvittää vuosittain ruotsalaisten vapaaehtoisten motivaatioita. Sen mukaan ihmisiä motivoi vapaaehtoistoimintaan eniten halu tehdä jotain konkreettista, tukea ja auttaa muita, vaikuttaa yhteiskuntaan myönteisesti sekä kehittyä ja oppia uutta.
Liian usein vapaaehtoinen nähdään vain jäykäksi hierarkiaksi organisoituneen työyhteisön alimman kastin kasvottomana apukätenä.
Diakonissalaitos kysyi syksyllä 2019 helsinkiläisten näkemyksistä kansalais- ja vapaaehtoistoiminnasta. Vastaajat ilmoittivat syyksi vapaaehtoistoimintaan lähtemiselle erityisesti toiset ihmiset ja heidän tukemisensa.
Ihmiset eivät tee vapaaehtoistoimintaa organisaatioille, vaan ihmisille. Yhteys toisiin ihmisiin, yhteiset asiat ja tavoitteet saivat ihmiset toimimaan tiiviimmin ja innostuneemmin yhdessä ja yhteisönä. Vapaaehtoistoiminta näyttäytyi luonnollisena toimintana eikä sitä välttämättä edes ajateltu vapaaehtoistyönä silloin, kun haastateltavat toimivat itselleen tärkeissä yhteisöissä.
Yhteisöön kuuluminen, yhteys toisiin ihmisiin ja yhdessä toimiminen synnyttää merkityksellisyyttä. Mutta pelkästään yhteisö ympärillä ei takaa sitä, että ihminen voi kokea olevansa siinä tärkeä ja arvokas.
Liian usein kuulee terveiset ihmisiltä, joiden kokemus vapaaehtoistoiminnasta on jäänyt vain kalpeaksi kokeiluksi. Liian usein vapaaehtoinen nähdään vain jäykäksi hierarkiaksi organisoituneen työyhteisön alimman kastin kasvottomana apukätenä, jonka tulisi tarttua niihin töihin, joita muut eivät ehdi tai viitsi tehdä.
Vapaaehtoistoiminta korostuu juhlapuheissa, mutta monelle organisaatiolle se saattaa olla todellisuudessa kauhistus. Hyvääkin tarkoittavien ihmisten aktiivinen toiminta on uhka sille, joka mieltää kansalaiset vain oman asiantuntijuutensa ja työnsä passiivisiksi kohteiksi.
Vapaaehtoistoiminta synnyttää mahdollisuuksia osallisuuteen ja toimijuuteen. Erityisen tärkeää se on ihmisille, jotka eivät ole nähneet itseään aikaisemmin potentiaalisina vapaaehtoisina, mutta joilla on myös oikeus hyvän tekemiseen ja hyvän jakamiseen.
Pohjimmiltaan vapaaehtoistoiminnassa on kyse dialogista, joka tuo yhteen ihmiset vastavuoroisine vahvuuksineen ja tarpeineen. Dialogi hoksauttaa ihmiset omista kyvykkyyksistään, lisää luottamusta itseen, muihin ihmisiin ja vaikutusmahdollisuuksiin elämässään ja ympäristössään.
Pohjimmiltaan vapaaehtoistoiminnassa on kyse dialogista, joka tuo yhteen ihmiset vastavuoroisine vahvuuksineen ja tarpeineen.
Kansalais- ja vapaaehtoistoiminnassa ydin ei ole ihmisen auttamisessa, vaan toinen toistemme toimijuuden, merkityksellisyyden ja vaikutuksen vahvistamisessa. Vähän niin kuin diakoniassakin.
Vieraanvaraisuutta ja toivoa
Koska olemme Diakonissalaitoksella olleet vakuuttuneita vapaaehtoisten motivaatioiden vahvuudesta, olemmekin pohtineet viime vuosina enemmän sitä, miten tukea motivaatioiden säilymistä vahvana.
Havainnoissamme olemme oivaltaneet, että kyse on vieraanvaraisuudesta. Syksyllä 2019 poimimme verkostoistamme 10 erilaista yhteisöä, joiden vieraanvaraisuutta yritimme jäsentää osallistuvan havainnoinnin ja haastattelujen keinoin. Mukana oli niin julkisen sektorin, kansalaisjärjestöjen kuin uskonnollisten yhteisöjenkin ylläpitämiä paikkoja, joiden toimintaan osallistui hyvin eri-ikäisiä ja erilaisissa tilanteissa olevia ihmisiä. Yhteistä yhteisöille oli se, että tiesimme vapaaehtoisten viihtyvän ja voivan niissä hyvin.
Tunnistimme niistä kuusi elementtiä, joiden uskomme vahvistavan ja tukevan ihmisten tahtoa antaa omastaan ja toimia yhdessä itsensä ja muiden hyväksi.
1) Vieraanvaraisissa yhteisöissä johtaminen ja valta kuvattiin näkymättömäksi kannatteluksi ja tilaa tarjoavaksi läsnäoloksi.
2) Ihmisten roolit näissä yhteisöissä olivat joustavia ja mahdollistivat kenen tahansa tarttumisen käsillä olevaan toimeen.
3) Jokaiseen luotettiin asemaan katsomatta.
4) Yhteisöillä oli yhteinen tavoite, eikä siellä korostettu tekemisen traditiota tai siihen nimettyä työntekijää.
5) Yhteinen innostava tavoite ruokki kokeilukulttuurin ilmapiiriä.
6) Oivalluksistamme ehkä tärkein oli toivon merkitys osana vieraanvaraisuutta. Toivo tuli todeksi asioiden, tunteiden ja kannustavien tekojen jakamisena.
Ehkä vapaaehtoistoiminnankin ydin löytyy toivosta. Nuoren mentorina toimivan Anna Perhon sanoin: ”Yksi elämän tarkoituksista on yrittää jättää maailma omalta kohdalta millin paremmaksi. Olen kiitollinen siitä, että minulla on ollut hyvä ja tasapainoinen lapsuus, ja koen myös, että minua on autettu tiukoissa paikoissa aikuisenakin. Haluan maksaa vapaaehtoistyöllä tällaista iloista velkaa jeesimällä muita.”
Kuva: Pixabay
Kirjoittaja toimii vapaaehtoistoiminnan tuottaja Helsingin Diakonissalaitoksen säätiössä.