– Suomesta on tulossa yhä eriytyvämpi yhteiskunta, sanoo aluekehittämisen konsulttitoimistossa MDI:ssä asiantuntijana työskentelevä valtiotieteen tohtori Timo Aro.
– Arki ja arkeen liittyvät valinnat ovat kovassa murroksessa. Yhtenäisvaltioon kuului, että ajattelu ja arki olivat melko samanlaista kaikkialla Suomessa. 2000-luvulla alueelliset ja sosiaaliset todellisuudet etääntyvät vauhdilla.
Kuulostaa tutulta. Kirkossa pelätään yhä enemmän kuppikuntaistumista ja syvää juopaa liberaalien ja konservatiivien välillä. Kysytään jopa, mahtuvatko sekularisoituvien suurten kaupunkien yhä liberaalimmat seurakunnat ylipäänsä samaan kirkkoon kehittyvien hiippakuntien kristittyjen kanssa. Tarjoan siksi Arolle selitykseksi raamattunäkemysten eroja, mikä tuntuu häntä huvittavan.
– Ei kehitys kirkossa ole mitenkään ainutlaatuista, sama arjen ja arvojen eriytyminen tapahtuu kaikkialla yhteiskunnassa. Kyse on suurelta osin muuttoliikkeestä.
Maassamuuton Suomi
Suomi monikulttuuristuu, mutta Aro tarkoittaa sen ohella nimenomaan maassamuuttoa. Suomalaiset muuttavat yhä enemmän ja yhä lähemmäksi. Kun 1970-luvulle saakka muutettiin lähinnä elannon perässä, työhön tai opiskelemaan, nykyisin suomalaiset muuttavat huvikseen.
2010-luvulla on Suomessa ollut 900.000 suomalaista muuttoa joka vuosi. Näistä Aro pitää todellisina, koko elämänpiirin muuttavina muuttoina vain viidesosaa.
– Vain kolmannes muutoista ylittää edes kuntarajaa ja näistäkin puolet pysyy saman työssäkäyntialueen sisällä. Työ ja opiskelu eivät enää ratkaise asuinpaikkaa, nykyisin ihmiset muuttavat pehmeämpien arvojen perässä, harrastusten, kulttuuritapahtumien tai jopa maisemien, sanoo Aro.
Muuttoliike on nyt polarisoivampaa kuin koskaan.
Jos elintasoa ei tarvitse enää etsiä toiselta puolelta Suomea, nyt haetaan elämisen tasoa, paikkaa, jossa olisi kiva asua. Se kuulostaa hyvältä, mutta Aro ei näe kehitystä pelkästään positiivisena.
– Muuttoliike on nyt polarisoivampaa kuin koskaan. Se voi johtaa myös eriarvoisuuden kasvuun.
Kun iso osa Suomea keskittyy yhä suurempiin kaupunkeihin, vastaavasti osa Suomesta tyhjenee. Kasvavien ja supistuvien alueiden ääripäät etääntyvät toistaan niin sosiaalisesti kuin taloudellisestikin.
– Ennen ihmiset seurasivat työpaikkoja, nyt se ei riitä vaan alueet kilpailevat erilaisilla vetovoimatekijöillä hyvistä veronmaksajista. Menestyville alueille muuttavat ne, jotka sinne kykenevät muuttamaan.
Aro muistuttaa, että myös arvojen ja poliittisen kentän muutokset liittyvät muuttoliikkeeseen.
– Populismikin menestyy parhaiten taantuvilla alueilla, Aro sanoo.
Aro viittaa aluesuunnittelun professorin Sami Moision keväällä julkaisemaan kirjoitukseen. Moision mukaan perussuomalaisten menestystä periferioissa eli juuri kaupunkiseutujen reunoilla voisi selittää eräänlaisena alueiden kostona.
Alueiden identiteetit
Aiemmin puhuttiin arvojen ja ajattelun eroista eteläisen Suomen ja pohjoisen Suomen välillä – tai idän ja lännen. Aron mukaan nykyisin erot arvokartalla piirtyvät nyt kasvavien ja taantuvien alueiden välille. Helsinkiläinen ja oululainen elävät arjessaan samaa jaettua todellisuutta, ero kälviäläisen todellisuuteen saattaa olla suurempi kuin jossakin toisessa valtiossa elävään.
Nyt identiteettikysymykset nousevat yhtä suurempaan merkitykseen arvojen ja arjen valintojen ohella.
Nykyisin erot arvokartalla piirtyvät kasvavien ja taantuvien alueiden välille.
Samalla, kun suomalaisten mahdollisuus valita asuinpaikkansa kasvaa, lisääntyy myös halu ja mahdollisuus valita itse, mihin viiteryhmään kuuluu. Muuttoliikkeen merkityksen tunnistaa myös keväällä Sastamalan kirkkoherran virasta Tampereelle Harjun seurakunnan kirkkoherraksi siirtynyt Ari Paavilainen.
– Tampereella yhä harvemman juuret ovat omassa paikallisseurakunnassa, identiteetti kiinnittyy ennemmin Tampereeseen kuin johonkin tiettyyn asuinalueeseen tai seurakuntaan Tampereella. Suuressa kaupungissa valinnanvara on lisäksi suurempi ja siksi erilaisten messuyhteisöjen merkitys kasvaa.
Millaisia ovat kaupungit vuonna 2050, kirkon kannalta?
– Tulevaisuuden kaupungeissa yhä harvemmalla on juuret juuri sillä alueella ja tässä nimenomaisessa seurakunnassa. Ihmisten ajattelu on koko Suomessa yhä eriytyneempää ja kaikkia yhdistäviä arvoja vaikeampi löytää kuin nykyisin. Tulevaisuudessa ihmiset valitsevat itse asuinpaikkansa ja yhteisönsä, myös uskonnollisen.
Ehkäpä yhteisen raamattunäkemyksen tavoittelu on turhaa, sillä maantieteelle kirkkokaan ei voi mitään.
Samuli Suonpää on uskontojournalisti