26.6.2018 / Yleinen

Tuntemattomat saamelaisnuoret?

Elämme maailmassa, jossa alkuperäiskansan jäseniksi ymmärtää itsensä noin 370 miljoonaa ihmistä yli 70:stä eri maasta. Yhteistä heille kaikille on, että heidän toiveensa maanomistuksen, luonnonvarojen käytön, kielen ja kulttuurin säilyttämisen ja kehittämisen suhteen ei toteudu yhdenvertaisesti asutusalueen valtaenemmistön toiveiden kanssa.

Saamelaisalue, Sápmi, ulottuu Ruotsin ja Norjan keskiosista pohjoisimman Suomen kautta Kuolan niemimaan kärkeen. Neljän valtion alueella asuu eri arvioiden mukaan kaikkiaan 75 000 – 100 000 saamelaista, joista Suomessa noin 10 000, Ruotsissa 25 000, Norjassa vähintään 45 000 ja Venäjällä (Kuolan niemimaalla) 2000. Saamen kielen puhujia arvioidaan olevan 30 000. Termi “saamen kieli” tarkoittaa useimmiten suurinta ja laajimmin puhuttua saamen kieltä, pohjoissaamea. Nykyään on vielä jäljellä yhdeksän eri saamen kieltä, joista Suomessa puhutaan kolmea: pohjois-, koltan- ja inarinsaamea.

Suomi on tunnustanut saamelaiset alkuperäiskansaksi ja vahvistanut saamelaisille kulttuuriautonomian lainsäädännössä. Tämä tarkoittaa, että saamelaisilla on oikeus omien kieltensä ja kulttuuriensa ylläpitämiseen ja kehittämiseen ja valtiolla on vastuu näiden oikeuksien toteutumisesta. Suomessa on useaan otteeseen todettu, että suomalaiset eivät tunne saamelaisuutta. Tämä on yksi este saamelaisten oikeuksien yhdenvertaiselle toteutumiselle.

Alla kaksi saamelaisnuorta, Hilla-Maija Logje ja Ibbá Lauhamaa, kertovat saamelaisuudestaan, saamelaisnuorten tilanteesta Suomessa sekä valtaväestön ennakkoluuloista ja tietämättömyydestä. Keitä saamelaiset ovat, ja miten saamen kieltä ja kulttuuria vaalivat nuoret elävät Enontekiöllä ja Inarin kunnan alueella?

Kyllä, me asutaan taloissa.

Todella usein törmää tietämättömyyteen ja ennakkoluuloihin saamelaisten ja muiden Pohjois-Lapissa asuvien elämästä. Asutteko te laavuissa? Voiko poroilla ratsastaa? Huvittamaan alkaa, kun nämä asiat otetaan puheeksi, mutta mielellämme vastaamme, jos kysytään.

Mielestämme on aika harmi, että meistä saamelaisista tiedetään niin vähän, ja meitä pidetään jonkinlaisena erikoisuutena tai nähtävyytenä.

Keitä me saamelaiset sitten olemme?

Olemme Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa. Käsitteenä alkuperäiskansa tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että jokin tietty väestö on alueen alkuperäistä väestöä.

Saamelaisuus on myös oma kansalaisuus. Se on identiteetti tai osa sitä samalla tavalla kuin mikä tahansa muu kansalaisuus. Meitä saamelaisia, kuten ketään muutakaan, ei voi määritellä ulkonäön mukaan. Toisin sanoen se, miltä saamelainen näyttää, ei todellakaan ole sääntö.

Saamelainen voi asua missä päin maailmaa tahansa, joten heidän elintapansa voivat erota paljonkin toisistaan. Vaikka usein ajatellaan, että kaikilla saamelaisilla on poroja, se ei pidä paikkaansa. Monien perheissä on poronhoidon lisäksi muita töitä, joista tienaavat. Saamelaiset voivat harjoittaa kaikkia mahdollisia ammatteja.

Virallinen saamelaisalue on Fennoskandian niemimaalla Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoisilla alueilla sekä Kuolan niemimaalla. Saamelaisia asuu myös saamelaisalueen ulkopuolella, esimerkiksi näiden maiden pääkaupungeissa, sekä muualla maailmassa. Yli 70 prosenttia saamelaisista lapsista syntyy nykyään saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella.

Saamen kieliäkin on useita. Suomessa pääkieliä kolme: pohjoissaame, jota puhutaan eniten kaikista saamenkielistä, sekä koltan- ja inarinsaame. Koltan- ja inarinsaame ovat melko uhanalaisia kieliä. Kulttuurisestikin saamelaiset eroavat toisistaan. Ei ole siis yhtä tapaa olla saamelainen eikä voi sanoa, että joku saamelainen tapa on oikeampi kuin toinen. Meistä on moneksi.

Saamen kieli on hyvin tärkeä myös nuorille. Kieltä puhutaan kotona sekä kouluissa saamenkielisen luokan oppitunneilla, mutta vapaa-ajalla kavereiden seurassa sitä harvemmin kuulee, sillä porukasta löytyy lähes aina joku, joka ei sitä osaa.

Millainen on meidän saamelaisnuorten elämäntapa Suomessa?

Lapissa opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksia ei ole yhtä laajasti tarjolla kuin eteläisessä Suomessa. Hyvin monet lähtevät peruskoulun jälkeen muualle opiskelemaan. Ei ole siis lainkaan harvinaista, että lukio tai ammattikoulu käydään kaukana omasta perheestä.

Lapissa on myös joitakin opiskelumahdollisuuksia, joita ei ole muualla Suomessa. SAKK eli Saamelaisalueen koulutuskeskus mahdollistaa esimerkiksi saamenkieliin ja -kulttuuriin sekä luontoon liittyviä opintoja.

Kansallisuus ja suvun tavat voivat tuoda nuorelle tiettyä velvollisuuden tunnetta jatkaa perinnettä, kun esimerkiksi valitsee opiskelulinjaa. Jos perheessä ja suvussa on vaikkapa kalastettu tai harjoitettu porotaloutta monen sukupolven ajan, voi nuori kokea hankalaksi katkaista perinnettä ja kertoa vanhemmille ja suvulle, ettei hän koe työtä ja sen tuomaa elämäntapaa omakseen.

Nuoret voivat saada porotaloudesta palkallisen työn jo yläasteikäisenä. Kun porojen kanssa on toiminut koko elämänsä ajan ja se on osa arkipäiväistä elämää, voi olla hyvin vaikeaa enää lähteä muuttamaan elämänsuuntaa. Elämä pyörii työn ympärillä, ja kun työhön liittyy eläviä eläimiä, joilla on kuitenkin myös rahallista arvoa, ei siitä tilanteesta voi vaivatta lähteä. Onneksi tilanne on myös usein niin, että nuori on itsekin halukas jatkamaan perinnettä eikä joudu ahdistavaan valitsemistilanteeseen.

Mitä me saamelaiset nuoret teemme vapaa-ajalla?

Ensinnäkin, olemme koko ajan tekemisissä myös suomalaisten ja muita kansallisuuksia edustavien nuorten kanssa. Emme ole mikään syrjäytynyt tiivis porukka, joka aina viettää aikaa vain ja ainoastaan keskenään, vaan olemme monien erilaisten ja eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa tekemisissä.

Aivan kuten muillakin, jotka asuvat syrjäseudulla, on meillä myös harrastusmahdollisuuksia vähän. Niinpä voi tuntua siltä, että tekeminen loppuu kesken. Näin kuitenkin harvemmin on. Voi nähdä kavereitaan, tehdä kotitöitä tai pihatöitä ja vastaavaa.

Tämä kirjoitus on toteutettu ALL-YOUTH -hankkeessa, STN päätösnumero 131243. Linkki:  http://www.allyouthstn.fi/

Hilla-Maija Logje

Ibbá Lauhamaa

Reetta Toivanen, Akatemiatutkija, Helsingin yliopisto