Tylsä demokratia on ihmiskunnan paras keksintö

Kun ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski näkee aikaisin aamulla ekaluokkalaisia lapsia kävelemässä kouluun, hän katselee omasta mielestään suomalaisen onnellisuuden perustaa.

”Se on kauneimpia näkyjä, johon kiteytyy kaikki turvallisuus, joka täällä on itsestään selvää, mutta maailmassa harvinaista. Todella harvassa ovat ne maat, joissa 6–7-vuotiaat voivat kävellä yksin kouluun”, Aittokoski sanoo.

Maailma paranee hitaasti ja huomaamatta

Aittokoski on matkustanut viime vuodet ympäri planeettaamme saadakseen selville, mistä onnellisuus ja kärsimys eri maissa nousevat. Vuosien 2013 ja 2020 välisenä aikana häneltä ilmestyi järkälemäinen teostrilogia: Narrien laiva, Kuoleman tanssi ja Onnellisten saari. Sarjan ensimmäinen osa kertoo kärsimyksestä, toinen eurooppalaisesta nationalismista ja kolmas onnellisuudesta.

Kirjat on kirjoitettu paljolti eksoottisissa paikoissa: Kabulissa, Mogadishussa, Nicaraguassa, Botswanassa, Bangladeshissa. Siellä, mistä tulevat vaatteemme ja kahvimme.

Hän seikkailee niissä maailmassa, joka on kirjailijan sanoin ”mennyt pieleen”, mutta joka myös paranee, vaikkakin hitaasti ja huomaamatta.

”Kirjasarjan teemana on maailmanparannus”, Aittokoski summaa.

Hän kirjoitti kirjoja tutkimusmatkailijan ja tutkivan journalistin menetelmällä. Tärkeimmät työvälineet olivat nauhuri, ulkomaantoimittajan verkostot ja empatia. Kirjojen vaikuttavuus kun ei perustu pelkkään tietoon vaan ihmistenvälisiin kohtaamisiin.

”Kysymys oli siitä, miten päästä ihmistä lähelle. Tärkeintä siinä on empaattisuus. Että ihminen kertoisi ventovieraalle itsestään, toisen täytyy olla sen oloinen, että tulee hyvissä eikä pahoissa aikeissa. Niin tulee luotetuksi.”

Epäitsekkäät sielut lisäävät onnellisuutta

”Maailmassa on kohtuuttoman paljon yhteiskuntia ja ihmisiä tarpomassa sorron ja vääryyksien keskellä”, Aittokoski toteaa kotonaan Espoossa.

”On tosi helppoa olla kyyninen ja todeta, että kaikki on surkeassa jamassa eikä mistään tule mitään. Mutta on paljon kiinnostavampaa ja hyödyllisempää parantaa asioita omien mahdollisuuksien mukaan.”

Narrien laivan lopussa Aittokoski antaa ohjeet siitä, millä tavalla maailmaa parannetaan: lukemalla, vaatimalla johtajia kantamaan globaalia vastuuta, halveksimalla sortajia ja sanomalla se ääneen. Ulkopolitiikalla, äänestyskopissa, lompakolla, vaatimalla läpinäkyvää ja tehokasta kehitysapua. Hänen listansa on pitkä.

Aittokoski näki matkoillaan myös ihmisiä, jotka olivat valmiita luopumaan omasta mukavuudestaan auttaakseen muita. Philadelphian asunnottomien nälkä sai 42-vuotiaan Margaux Murphyn jättämään siivousyrityksensä ja aloittamaan ruokajakelun. Murphy jäi Aittokosken mieleen esimerkkinä hyvästä ihmisestä.

”Epäitsekkäät sielut lisäävät maailman onnellisuutta. Ehkä auttaminen lisää hyväntekijänkin onnellisuutta, mutta se ei ole se pointti. Hyvät ihmiset tekevät muille hyvää”, hän korostaa.

On ok kokea onnellisuutta muiden auttamisesta, mutta apu pitää antaa avun itsensä vuoksi.

”En arvosta vapaaehtoistyön tai hyvän tekemisen mainostamista somessa enkä puhetta siitä, mitä auttaminen tekee auttajille. Siinä on jotain falskia. On ok kokea onnellisuutta muiden auttamisesta, mutta apu pitää antaa avun itsensä vuoksi.”

Luterilaiseksi maailmankansalaiseksi itsensä määrittelevä Aittokoski seuraa kirkon toimintaa tuttaviensa kautta. Hänestä kirkon tehtäviin kuuluu osoittaa lähimmäisenrakkautta käytännössä.

”Käytännön esimerkki, joka ilahdutti kovasti, oli uutinen siitä, että pandemian aikana eristyksiin joutuneille iäkkäille ihmiselle oli soiteltu ja kyselty, mitä kuuluu. Tässä oltiin perustehtävän äärellä.”

Mekö olemme onnellisia?

YK on julistanut jo kolmena vuonna suomalaiset maailman onnellisimmaksi kansaksi. Kansallinen erikoisuus lienee se, että uutinen tutkimustuloksesta on herättänyt meissä pikemminkin epäilyä kuin voitonriemua.

”Suomalaisille hiljainen tyytyväisyys on tyypillisempää kuin onnen hihkuminen. Emme myöskään ole kovin hyviä ottamaan kehuja vastaan. Mutta kannattaa olla tyytyväinen siitä, että suomalaisten onnellisuus on korkealla, että meillä menee kansainvälisesti katsottuna siis hyvin”, Aittokoski toteaa.

Hänellä on myös käsityksensä siitä, mistä suomalainen onni johtuu: se on pitkälti kurjuuden poissaoloa.

”Suomessa on onnistuttu aika hyvin kamppailemaan niitä asioita vastaan, jotka aiheuttavat onnettomuutta. Suurta kurjuutta tuottavia asioita on pystytty nujertamaan.”

Kyse on ennen kaikkea turvallisuudesta ja turvaverkoista.

”Jos sairastuu, jää työttömäksi tai asunnottomaksi, ei jää aivan tyhjän päälle. On olemassa perusturvallisuus. Valtio on melko hyvissä kantimissa, ja elämme turvallisessa yhteiskunnassa, jossa voi keskimäärin liikkua rauhassa, ei tarvitse pelätä. Se voi kuulostaa naiivilta, mutta harvassa ovat maat, joissa voi elää näin”, hän painottaa.

Suomalaisen onni on kurjuuden poissaoloa.

Kun Aittokoski palaa matkoiltaan maailman kriisipesäkkeistä, hän ajattelee vaaroja, väkivaltaa ja lohdutonta kärsimystä, jota matkalla näki, ja lupaa itselleen, ettei enää koskaan valita pienistä.

”Huomaan tekeväni sitä jo heti kotiin päästyäni”, hän hymähtää.

Mutta toisin kuin voisi kuvitella, maailman kurjuuden mittakaavaa tutkinut kirjailija ei kuitenkaan katso pienistä valittamista pahalla.

”Sillä tavalla yhteiskuntaa parannetaan.”

Aittokoski uskoo, että onnellisuuden rakennusaineita voidaan viedä Suomesta muuallekin.

”Onnettomuuden vähentämisen keinoja ovat tasa-arvo, toisten kunnioittaminen ja hyvinvointivaltiomalli. Tuputtaa niitä ei voi, mutta jos joku on kiinnostunut, voimme niitä tarjota. Kehitysyhteistyö esimerkiksi parantaa koulutusta ja sitä kautta yhteiskuntaa, jossa ihmiset voivat toteuttaa unelmiaan”, hän muistuttaa.

Lähin esimerkki löytyy korona-ajan koulunkäynnistä. Kun vertaa sitä, mitä lapset ovat suomalaisissa kouluissa tehneet siihen, mitä infraltaan yhtä kehittyneessä Saksassa on tehty, ero on valtava. Meillä on ollut etäkoulunkin aikaan opetusta, Saksassa on lähetetty monisteita kotiin.

”Ero ei perustu teknologiaan, vaan motivaatioon, opettajien tahtoon ja kunnianhimoon. Tämä on asia, jota tullaan Suomeen pandemian jälkeen ihmettelemään. Koulutus on onnellisen kansan avainasia.”

Täydellinen maailma olisi bhutanilainen, tanskalainen ja amerikkalainen

Kirjassaan Onnellisten saari Aittokoski leikittelee ajatuksella täydellisestä kansasta. Sen jäsenissä olisi ripaus tanskalaista, bhutanilaista ja amerikkalaista mentaliteettia.

”Bhutan on eristäytynyt maa. Sieltä ottaisin terveen luontosuhteen. Jos rakennetaan tietä ja käy ilmi, että vastassa on harvinaisten tiikerien alue, tie laitetaan kiertämään se. Ei tehdä sitä, mikä on helpointa ja edullisinta, vaan sitä, mikä on pitkällä aikavälillä fiksuinta.”

”Tanskalaisilta voisi lainata elämänasenteen, joka on avoin, rento, itsevarma ja sosiaalinen. Siihen kuuluu terve ylpeys omasta elämäntyylistä. He ovat vanha kauppiaskansa, seilanneet maailman meriä jo satoja vuosia.”

”Amerikkalaisilta ottaisin uskon mahdottomaan ja yritteliäisyyden. Yhdysvalloilla on siirtolaistausta, ja uudisraivaajameininki vaikuttaa varmasti yhä.

Onnettomuuden vähentämisen keinoja ovat tasa-arvo, toisten kunnioittaminen ja hyvinvointivaltiomalli.

Täydellisessä maailmassa ei olisi köyhyyttä, sillä siellä olisi ehkä käytössä myös suomalainen ase köyhyyttä vastaan.

”Vastaus köyhyyteen on pitkäveteinen. Kyse on instituutioista. Köyhyyttä voi lievittää kestävällä tavalla vain, jos on vakaat, aidosti kansanvaltaiset instituutiot, jos oikeuslaitos on riippumaton, poliisi on ystävä ja kansanedustajat edustavat kansaa eivätkä pelkästään itseään. Suurimmassa osassa maailman maita nämä kriteerit eivät täyty. Ihmiskunnan paras keksintö on demokratia, tylsä demokratia”, Aittokoski arvelee.

Entä mitä on Aittokosken oma onni?

”Matkustaessani kysyin onnen kriteereitä sadoilta ihmisiltä. Annan saman vastauksen kuin monet heistä: se on sitä, että on riittävästi kaikkea, mitä tarvitsen, eikä tarvitse miettiä, mistä saa seuraavan aterian. Monet läheiseni ovat terveitä, asiat ovat hyvin ja rauhallisesti. Ihmisillä on mahdollisuus toteuttaa itseään ja unelmiaan. Ne ovat elämän yksinkertaiset perusasiat.”

Kuva: Arnaud Jaegers / Unsplash

© Kirkkohallitus / Toiminnallinen osasto

Seuraa meitä: Kytkin Facebookissa     Maansuola Twitterissä

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje: