Joulun alla uusi Jeesus-kirja sai julkistamiseen vetoapua parista lehtiartikkelista. Niissä nostettiin esiin Henrik Wikströmin pieni kirja Mitä Jeesus tekisi? Kirkko ja 2000-luvun kapina (Gummerus). Lehtijutut synnyttivät kiivasta keskustelua somessa myös niiden parissa, jotka kirjaa eivät olleet lukeneet.
Wikströmin kirja on 21 miniesseen kokoelma, jossa kulkee jonkinlaisena nauhana muutama teema. Keskeistä on jatkuva kritiikki kirkon työstä ja kirjoittajan kaipaama punk-henkiseksi nimetty kapinallinen asenne.
Wikström näkee kirkon alkuperäisestä aatteesta luopuneeksi, laiskaksi ja voittajien yhteisöksi. Ja että aito ja alkuperäinen puhe Jumalasta ei ole enää kirkossa totta ja jysäyttävää. Sen sijaan suostuminen valistuksen seuraajaksi, esimerkiksi Darwinin avaaman evoluutiotutkimuksen tuloksiin, on haaste, joka näyttää vievän perustan pois aidolta jumalapuheelta. Voittajien kirkko on liian tämänpuoleinen ja liiaksi kiinni ajassa. Liberalismin seurauksena jäljelle Wikströmin mielestä jää vain moraali – ei Jumalaa.
Yhteiskunnallinen vastuun kantaminen tai esimerkiksi vastuullinen toiminta ilmastonmuutoksen vastustamiseksi kuitataan lähinnä nuorison neuroottiseksi tarpeeksi toimia oikein ja olla besserwissereitä. Wikströmille riittää, että asumme maailman puhtaimmassa ja turvallisimmassa maassa. Tässä kohtaa kirjoittajan kannattaisi tuntemustensa sijaan luottaa tutkittuun ja laajasti selvitettyyn tietoon ilmastonmuutoksesta.
Wikström haluaa kapinaa ja muutosta, mutta ei sano suoraan, mikä olisi tehtävä omassa seurakunnassa, hiippakunnassa tai kirkossa.
Wikström haluaa kapinaa ja muutosta, mutta ei sano suoraan, mikä olisi tehtävä omassa seurakunnassa, hiippakunnassa tai kirkossa. Esikuva tai symboli muutokselle on olemassa: juoppo menneen maailman punk-legenda Lemmy Kilmister.
Kovaa puhetta siis, mutta kuinka perusteltu on kirjan kritiikki ja miten hyvin sen omat pohjatiedot nousevat yhteiskuntatietteiden ja teologisen tutkimuksen perusteista. Tai miten kirjan kritiikki ja ratkaisut osuvat esimerkiksi oman seurakunnan pappeihin Hyvän toivon kappelissa tai Vanhassa kirkossa?
Ehkä Wikströmin teos on liian korkeaa kulttuuria tai kirjoittaja osaa piilottaa viestinsä vertauskuviin, jotka eivät vain minulle avaudu; en siis pysty seuraamaan kirjan juonta ilman useita vastalauseita. Esimerkiksi pidän vakavana teologisena vikareittinä sitä, että trinitaarisesta uskosta häviää usko Jumalaan maailman luojana ja ylläpitäjänä. Kirjan Jumala-kuva on kapea kurkotus kohti tähtiä, siis vain jonnekin tuonpuoleiseen. Ehdoton väite, että ”Jumala ei voi olla arkinen asia”, merkitsee Jumalan kaventamista tuonpuoleiseen tavalla, joka pyrkii suojelemaan pyhää ja erityistä, mutta joka yksipuolisuudessaan samalla merkittävästi rajaa ja muuttaa trinitaarista uskoa.
Toinen teologiaan liittyvä vakava moite osuu ajattomaan tapaan käyttää Raamatun tekstejä ja erityisesti kirjan otsikossa mainittua Jeesusta. Raamatun tekstejä Jeesuksesta siteerataan omaan tarpeeseen ilman historiallista ja kontekstuaalista yhteyttä. Tekstit ovat kuitenkin vahvasti asiayhteyteensä sidottua ja vaativat huolellista lukemista, jotta meidän omaa tulkitsija mielivaltaamme voidaan edes jotenkin rajata.
Kirjan Jumala-kuva on kapea kurkotus kohti tähtiä, siis vain jonnekin tuonpuoleiseen
Raamatun tekstien käyttäminen irti asiayhteydestä vaikuttaa myös siihen, että historian Jeesus ja ylösnoussut sekoittuvat ja puuroutuvat. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumin ja synoptikkojen Jeesus-kuvat niputtuvat ilman minkäänlaista sivumerkintää. Tämän perusteella linjaa Jeesuksen ja hänen seuraajiensa oletetusta punk-kapinasta nykyhetken toivottuun punk-kapinaan on yhä vaikeampi osoittaa.
Pikkuseikka: Kirjan kustannustoimittaja (jos Gummerus vielä käyttää kustannustoimittajia) on valinnut oudon tavan merkitä Raamatun tekstit, sillä yleensä lukua seuraavan kaksoispisteen jälkeen ei tule välilyöntiä.
Wikström haluaa haastaa ja havahduttaa kirkkoa ja kristittyjä miettimään uskoa ja erityisesti Jumalaa. Tästä pidän ja näin pitää tehdäkin, vaikka kirjan löysät väitteet menevät maalista ohi. Sinänsä absurdi väite, että ”teologiset linjaukset isoista kysymyksistä ratkaistaan iltapäivälehtien lööppien ohjaamina”, tiivistää haasteen, jonka keskellä Jeesuksen seuraajat elävät. Maailma on murroksessa, joka on valtava ja muuttaa elämää, myös kirkkoa. Kirkon kyky seurata muutoksessa Jeesusta edellyttää sekä hyvää historiallisen pitkän kertomuksen tuntemista että pyhän löytämistä ja muistamista myös tässä hetkessä. Jeesuksen seuraajien tulee kyetä löytämään uskon vahva ja terve ydin ja tuoda se myös tarvittaessa iltapäivälehtien lööppiinkin.
Kari Latvus on Maan suolan päätoimittaja
Artikkelikuva: Unsplash